Kuolleiden tilasta Jumalan sanassa

Keskustelemme kaikesta taivaan ja maan välillä - Sanan pohjalta.
Alku. Synti, Sovitus, Pelastus, Usko ja Elämä. Lopun tapahtumat.

Kuolleiden tilasta Jumalan sanassa

ViestiKirjoittaja totuusfriikki7678 » 10.08.2015 13:52

Kalamos pyysi minua tekemään tällaisen avauksen, kuolleiden tila Jumalan sanassa.

On tullut todellakin, kuten blogissani kirjoitin, tutkiskeltua Jumalan sanaa viime aikoina sen suhteen, mitä sana opettaa kuolemasta ja kuolleiden tilasta. Jotakin on minulle selvinnyt ja varsinkin sen olen huomannut, että pitkään minulla oli nähtävästi ihan virheellinen käsitys Raamatun kuolema-teologiasta.

Tämä on laaja aihe ja siitä en jaksa - enkä kai voikaan - tyhjentävästi tähän kirjoittaa ja tilan säästämiseksi en kirjoita tähän julki jokaista raamatunjaetta.

Apostoli Paavali 1 Tessalonikalaiskirjeessään opettaa selvästi, että ihminen on ”kolmiyhteinen”: ihminen on ruumis, sielu ja henki (1 Tess.5:23). Heprealaiskirjeen (Hepr 4:12) mukaan Jumalan sana erottaa toisistaan sielun ja hengen, sekä nivelet ja ytimet, mikä viittaa ruumiiseen. On siis ihmisessä ruumis, sielu ja henki.

Jeesus opettaa Matteus 10:28 näin: ”Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.”

Jeesuksen sanojen mukaisesti ihmiset voivat tappaa ainoastaan ruumiin, mutta he eivät pysty tappamaan sielua. Vain Jumala voi lopettaa sekä sielun että ruumiin olemassaolon helvetissä. Jeesuksen selkeän opetuksen mukaisesti sielu ei raukea tyhjiin eikä lakkaa olemasta silloin kun fyysinen ruumis kuolee, vaan sielu jää jäljelle.

Kuoleman voi yleisesti ottaen sanoa olevan Raamatussa "jonkin eroa jostakin" ja on kolmenlaista kuolemaa Jumalan sanan mukaan:
1) ruumiillinen kuolema, jossa keho maatuu maan tomuksi, henki palajaa Jumalan tykö (Saarn.12) ja sielu erkanee tuonelaan (sheol). Jeesus sanoi ristillä katuvalle ryövärille tämän olevan sinä päivänä, kuoltuansa, paratiisissa (Luuk 23:43 vrt. myös Luuk.16 rikas mies tuonelan vaivoissa ja Lasarus Aabrahamin helmassa hyvää nauttimassa sekä Ps.73:24-25, Job 14:21-22, Job 19:25-27 ja Paavalin sanat 2 Kor 5:1-10 sekä Fil.1:23.
2) hengellinen kuolema eli ero Jumalan yhteydestä kehollisen elämän vielä jatkuessa (kuten Aadam ja Eeva kuolivat hengellisesti rikottuaan Jumalan käskyn, vaikka fyysillisesti he elivät vielä satoja vuosia. Vrt. myös Paavalin sanat kuinka olemme kuolleet pois synnistä, eli eronneet synnin hallintavallasta).
3) iankaikkinen kuolema eli Ilmestyskirjan "toinen kuolema" (Ilm.14,19,20 luvut) eli helvetti (Gehenna), joka on epäuskoonsa ja kääntymättömyyteensä jääneen ihminen ikuinen ero Jumalan yhteydestä ja Hänen valtakunnastaan ja tämä kuolema on rangaistus, joka kestää iankaikkisesti (Dan.12:2, Matt.25, Ilm.14 ja 20).

Myös Ilmestyskirjassa (Ilm.6:9-11) sanotaan uskossa kuolleiden Kristuksen marttyyrien sielujen olevan tietoisessa tilassa taivaissa (alttarin alla) ja heillä on nähtävästi hengellinen ruumis (vrt. Paavalin sanat ikuisesta majasta, joka ei ole ihmiskäsin tehty 2 Kor.5), koskapa he voivat pukeutua pitkiin valkoisiin vaatteisiin.

Tulipa paljon tekstiä, lopetan tähän ja muut voivat jatkaa ja kommentoida.
Avatar
totuusfriikki7678
 
Viestit: 67
Liittynyt: 06.06.2015 12:57

Re: Kuolleiden tilasta Jumalan sanassa

ViestiKirjoittaja kalamos » 10.08.2015 14:43

Olen todella iloinen, että heti blogiviestisi luettuani,
tulin pyytäneeksi sinua tekemään aloituksen tästä aiheesta.

Tekstisi sisältö on todella selkeä.
Siihen voisin nyt sanoa vain Aaamen.

Raamattu todellakin erottaa nuo kolme kuolemaa,
jotka erittelit.

Ja itse asiassa, kun Ilmestyskirjan lopussa sanotaan,
että "kuolleet tuomittiin",
niin tuossa kohden tarkoitetaan kuolleilla nimenomaan
sinun erittelysi mukaista jakoa käyttäen tuota kolmatta kuolleiden joukkoa.
Toki nuo "kuolleet" ovat silloin myös kokeneet jo ruumiillisenkin kuoleman
ja myös ruumiin ylösnousemisen.

Minä ymmärrän Jumalan Sanan niin,
että kaikki ihmiset tulevat kerran kokemaan
ruumiin ylösnousemisen
niin vanhurskaat kuin väärätkin.
Siis jokainen ihminen tulee viettämään ikuisuutensa
ylösnousemusruumiissaan.
Väärien ylösnousemusruumis vaan on
dramaattisesti toisenlainen kuin vanhurskasten.

Siis ihminen on henki, joka asuu ruumiissa,
ja tällä ihmisellä on sielu.

Synteihin kuollut henkemme,
joka oli siis hengellisesti kuollut,
siirtyi kuolemasta elämään, kun synnyimme uudesti.

Siitä alkaen sielumme haavoja on parannettu,
joskin viimeiset kyyneleemme pyyhitään pois vasta
ajankohtana, joka ilmenee Ilmestyskirjasta.

Mutta kuolevainen ruumiimme saa nyt kokea
korkeintaan maistiaisia tulevan maailman voimista.
Voimme kokea parantumisihmeitä,
mutta me asumme nyt kuitenkin kuolevaisessa ruumiissa.

Ruumiimme lunastus pannaan täytäntöön vasta ylösnousemuksemme hetkenä,
kun Kristuksessa kuolleet heräävät eloon ja me elossa olevat muutumme.
Mutta myöhemmin koittaa
ylösnousemusvuoro myös väärille.

Mutta vielä tälle hetkellä ruumiillisen kuoleman kokeneilla
ei ole ylösnousemusruumista - Kristusta lukuunottamatta.
Mutta Kristuksessa kuolleilla on kylläkin jo taivaallinen ruumis,
mutta ei siis vielä kirkastettua ylösnousemusruumista.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Kuolleiden tilasta Jumalan sanassa

ViestiKirjoittaja totuusfriikki7678 » 10.08.2015 14:48

Kiitokset kommentistasi, kalamos.

Niinpä, on oleva ylösnousemukset niin vanhurskaille/vanhurskautetuille kuin väärille ja täyteen ihmisyyteen kuuluu myös ruumiillisuus. Uskovien ylösnousemusruumis on varmaan Jeesuksen kirkastetun ylösnousemusruumiin kaltainen. Ja jumalattomilla, ikuiseen kuolemaan eli eroon Jumalasta ja Hänen valtakunnastaan menevillä sitten aivan toisenlainen.

Ja missä vain Jumala armossaan hyväksi näkee, voi ihminen jo tässä elämässä todellakin kokea parantumisihmeitä.
Avatar
totuusfriikki7678
 
Viestit: 67
Liittynyt: 06.06.2015 12:57

Re: Kuolleiden tilasta Jumalan sanassa

ViestiKirjoittaja kalamos » 16.08.2015 16:59

Kuva
Johannes (8:51) kirjoitti:Totisesti, totisesti minä sanon teille:
jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä näe kuolemaa.


Miten ymmärrät tuon?
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Kuolleiden tilasta Jumalan sanassa

ViestiKirjoittaja totuusfriikki7678 » 17.08.2015 14:31

Käsittäisin sen niin, että kyse ei ole fyysisestä, ruumiin, kuolemasta, koskapa jokainen uskovainen ennemmin tai myöhemmin kuolee, vaan hengellisestä kuolemasta, joka ei kohtaa enää uskovaa. Joka pitää Jeesuksen sanat, ei joudu enää eroon Jumalasta, vaan hänellä on oleva yhteys Jumalaan ja iankaikkisen elämän osallisuus.
Avatar
totuusfriikki7678
 
Viestit: 67
Liittynyt: 06.06.2015 12:57

Re: Kuolleiden tilasta Jumalan sanassa

ViestiKirjoittaja kalamos » 18.08.2015 10:45

Fariseukset ymmärsivät Jeesuksen sanat väärin juuri siten,
että kysymyksessä olisi ollut ruumiillinen kuolema
eli avauksesi jaottelussa kohta 1.

Mutta kysymys on nimenomaan siitä,
että kun me tekemiimme synteihin hengellisesti kuolleet
synnymme uudelleen eläviksi Sanasta ja Hengestä
niin sen jälkeen emme enää koskaan koe hengellistä kuolemaa.

Ja itse asiassa me olemmekin jo siirtyneet
hengellisen kuoleman tilasta eli jaottelusi kohdasta 2
iankaikkiseen elämään,
joka on vastakohta iankaikkiselle kuolemalle eli jaottelusi kohdalle 3.

Kuva
Johannes (5:24) kirjoitti:Totisesti, totisesti minä sanon teille:
joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt,
sillä on iankaikkinen elämä,
eikä hän joudu tuomittavaksi,
vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.


Mutta Jeesuksen lauseessa, jota edellisessä viestissäni lainasin,
on ehkä syvempi absoluuttinen sisältömerkitys.
Siinä käytetään sanaa
    theoreo = nähdä / katsella / katsoa
Siis puhutaan itse asiassa katselijasta, joka katsoo jotakin.

Kuva
Johannes (8:51) kirjoitti:hän ei ikinä näe kuolemaa.


Kuolema on myöskin henkivalta, persoona,
joka Raamatun mukaan muun muassa ratsastaa hevosella,
ja joka lopuksi heitetään tuliseen järveen.

Mutta me tunnemme eli meillä on suhde
aivan toisen persoonan kanssa, joka on Elämä.

Kun siirrymme ajasta iäisyyteen eli koemme ruumiillisen kuoleman,
niin silloin Jeesuksen omat eivät ollenkaan
joudu näkemään/katselemaan/katsomaan (theoreo) persoonaa,
joka on nimeltään kuolema,
vaan meitä vastassa onkin Hän,
joka on Iankaikkinen Elämä.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Kuolleiden tilasta Jumalan sanassa

ViestiKirjoittaja totuusfriikki7678 » 19.08.2015 12:45

Onkin hyvä tietää, että alkutekstin perusteella theoreo = nähdä / katsella / katsoa antaa perusteen tulkita, että kyseessä on se, että uskova ei joudu näkemään kehonsa kuollessa kuoleman turmiovaltaa, vaan hän saa nähdä Jeesuksen, joka on Elämä.

Niin ja Ilmestyskirjassa todellakin sekä Kuolema että Tuonela (= kuolleiden valtakunta) heitetään tarpeettomiksi tulleina tulijärveen, ikuiseen kuolemaan/ "toiseen kuolemaan", sillä Jumalan luomassa uudessa taivaassa ja maassa ei kuolemaa enää ole.
Avatar
totuusfriikki7678
 
Viestit: 67
Liittynyt: 06.06.2015 12:57

Re: Kuolleiden tilasta Jumalan sanassa

ViestiKirjoittaja kalamos » 21.08.2015 08:48

Kuva
Johannes (Ilm 6:8 RK) kirjoitti:Samassa minä näin kellanvihreän hevosen.
Sen selässä istuvan nimi oli Kuolema, ja sitä seurasi Tuonela.
Niiden valtaan annettiin neljäsosa maata,
niille annettiin valta tappaa miekalla, nälällä, rutolla ja maan petojen avulla.


Tuossa siis puhutaan hallitsijasta, kahdestakin,
joiden valtaan annettiin neljäs osa maata.

Kuolema on siis henkivalta, hallitsija,
joka ratsastaa rikinkeltaisella hevosella.

Tuon ratsukko on 'vahingossa' jo tallennettu videokamerealla.
Fourth Horseman (death) Egyptian riots. Full Original Video

Tuota kuoleman henkivaltaa, me emme joudu kohtaamaan,
kun me olemme Jeesuksessa, joka on Jumalan Sana ja Iankaikkinen Elämä.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31


Paluu Sana ja Elämä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa