Supersankaruus vs todellisuus

Keskustelemme kaikesta taivaan ja maan välillä - Sanan pohjalta.
Alku. Synti, Sovitus, Pelastus, Usko ja Elämä. Lopun tapahtumat.

Re: Supersankaruus vs todellisuus

ViestiKirjoittaja hypomenoo » 10.10.2018 10:21

Mainitsemani Raamatun kohdat olivat tällä erää mielessäni, vaikka joka päivä ja yö toistan kirjaamasi
2 Kor 12:9-10 jakeita, niin eipä ollut mielessäni nyt.

Tämä vaikuttaa siltä, että jokaisella on jotakin annettavaa!

Olen samastunut Paavaliin. Saan rohkaisua hänen kirjeistään. Toki myös muiden apostoleiden.
hypomenoo
 
Viestit: 210
Liittynyt: 13.06.2018 19:27

Re: Supersankaruus vs todellisuus

ViestiKirjoittaja Jumalanlintunen » 10.10.2018 15:27

Jännä että miten ihmiset kokevat eri tavoin asioita, en koskaan ole oikein voinut samaistua Paavaliin, vaan enemmän Jeesus itse henkilönä kiinnostaa. Myös Pietarista tuleva mielikuva, tulisieluisena ja ehkä hieman "äkkipikaisena", ja niin inhimillisenä, nousee raamatun keskushenkilöiksi, yhdessä Jeesuksen kanssa... Paavali edustaa enemmän nykyajan kristillistä suuntausta, kirkollistumista, minulle tai olen saanut sen kuvan, kristinuskon levittäjänä, hän ilmentää eräänlaista tämän päivän Paavin asemassa olevaa henkilöä, kun taas usein unohtuu se keskushahmo, Jeesus jonnekin tai uskovat ovat niin innoissaan Paavalista, että se on kieltämättä jopa henkilökohtaisesti ärsyttänyt usein, ja jostain syystä tunnen, että tuo Paavalin persoona koettaa ikään kuin jättää Jeesuksen varjoonsa.
Jumalanlintunen
 

Re: Supersankaruus vs todellisuus

ViestiKirjoittaja Annora » 10.10.2018 16:28

Paavali oli aiemmin tosi tiukka fariseus. Tämä heijastuu mielestäni hänen olemuksestaan hänen kristityksi käännyttyään.
Avatar
Annora
 
Viestit: 570
Liittynyt: 13.06.2018 12:45

Re: Supersankaruus vs todellisuus

ViestiKirjoittaja Jumalanlintunen » 10.10.2018 16:37

Eriskummallinen "positiivisuus", en ole tainnut tavata uskovaa, joka uskaltaisi sanoa tuon foorumilla mitä toit esiin, mitä annora toi esiin, onko Paavalin supersankaruudessa leima, jota ei saa arvostella, koska raamatun auktoriteetti niin määrää? Mielenkiintoista, että on uskovia joilla on lupa asettaa kyseenalaistuksia. :)
Jumalanlintunen
 

Re: Supersankaruus vs todellisuus

ViestiKirjoittaja עֵד » 10.10.2018 16:42

Minua ei sytytä Paavalin kirjeet, mutta Pietarin kyllä. Toki Paavalin naisnäkemykseen yhdyn. Minua ei häiritse niinkään Paavalin vaikeaselkoisuus, vaan maanperusteellnen ohjeistus.

Tuo mainittu 'kirkollisuus' kuvaa osuvasti Paavalin tekstiä.
Avatar
עֵד
 
Viestit: 1439
Liittynyt: 06.06.2015 07:37

Re: Supersankaruus vs todellisuus

ViestiKirjoittaja Jumalanlintunen » 10.10.2018 16:59

Vaikka saamme lukea raamatusta, Jeesuksesta, Pietarista, Paavalista ja muista raamatun teksteissä olevista henkilöistä... oletteko koskaan miettineet näitä "supersankareita", että kuinka erilainen kulttuuri on ollut ja heissä on jokin menneen ajan... "tuulahdus"... tänä aikana haluaisimme kyseiset persoonat, laittaa niihin raameihin ehkä, tämän päivän ihmisen kanssa? Mutta jos esimerkiksi, Jeesus, Pietari ja Paavali tulisi kotiseurakuntanne kokoukseen... olisiko he niitä supersankareita ihmisille, miten he haluaisivat heidät nähdä? Pettyisivätkö uskovat ihmiset siihen, mitä he kohtaisivat? Todellisuus vs. mielikuvat? voisi olla ehkä myös aloituksen otsikko?
Jumalanlintunen
 

Re: Supersankaruus vs todellisuus

ViestiKirjoittaja hypomenoo » 10.10.2018 18:02

Annora kirjoitti Paavalin taustasta, että hän oli aiemmin "tosi tiukka fariseus".
Uskoon tultuaan hänen menneisyytensä oli nyt suureksi hyödyksi Jeesuksen seuraamisessa. Paavali itse sen kertoo kirjeessään galatalaisille:
:bible3: ...niin minä heti alunpitäenkään en kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä. :bible3:

Ja syy tuohon ehdottomuuteen ilmenee edellisissä lauseissa

:bible:
Paavali (Gal 1:15-16) kirjoitti:Mutta kun hän,
joka äitini kohdusta saakka on minut erottanut
ja kutsunut armonsa kautta,
näki hyväksi ilmaista minussa Poikansa,
että minä julistaisin evankeliumia hänestä pakanain seassa,
niin minä heti alunpitäenkään en kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä.
hypomenoo
 
Viestit: 210
Liittynyt: 13.06.2018 19:27

Re: Supersankaruus vs todellisuus

ViestiKirjoittaja Jumalanlintunen » 10.10.2018 18:12

Ajatelkaapa tilannetta, että joku tämän päivän seurakunnassa, esim. Emil, sanoisi(vertaan nimimerkkiin sen vuoksi, koska Emilillä oli näkyvissä ehkä hieman sen kaltaista pointtia jossain kirjoituksessa ;) )… sanoisi esim. "ei minulle ole ilmoittanut liha tai veri, vaan Jumalan voima... mitä seurakunta pitäisi asiasta... jonkin ihmisen sanomahan voisi tavallaan ärsyttää ja näyttää, ylimieliseltä.... Jeesuksen sanojakin pidettiin juutalaisessa yhteiskunnassa ylimielisinä...

Toisaalta tämän päivän uskossa on monia toimijoita, jotka julistautuvat samalla tavalla...mutta ei heistä ole tai tule olla meille Supersankareiksi...
Jumalanlintunen
 

Re: Supersankaruus vs todellisuus

ViestiKirjoittaja kalamos » 10.10.2018 18:36

En tiedä mitä avauksen supersankaruus tarkoittaa,
mutta Paavali on sellaiseksi keskustelussa asetettu.
Siis se mies, joka oli suuren heikkouden ja pelon vallassa.

:bible:
Paavali (2 Kor 11:23-30) kirjoitti:Olen nähnyt vaivaa enemmän,
olen ollut useammin vankeudessa,
minua on ruoskittu ylen paljon,
olen monta kertaa ollut kuoleman vaarassa.
Juutalaisilta olen viidesti saanut neljäkymmentä lyöntiä, yhtä vaille;
kolmesti olen saanut raippoja,
kerran minua kivitettiin,
kolmesti olen joutunut haaksirikkoon,
vuorokauden olen meressä ajelehtinut;
olen usein ollut matkoilla, vaaroissa virtojen vesillä,
vaaroissa rosvojen keskellä,
vaaroissa heimoni puolelta,
vaaroissa pakanain puolelta,
vaaroissa kaupungeissa,
vaaroissa erämaassa,
vaaroissa merellä,
vaaroissa valheveljien keskellä;
ollut työssä ja vaivassa;
paljon valvonut,
kärsinyt nälkää ja janoa,
paljon paastonnut,
kärsinyt vilua ja alastomuutta.
Ja kaiken muun lisäksi jokapäiväistä tunkeilua luonani,
huolta kaikista seurakunnista.
Kuka on heikko, etten minäkin olisi heikko?
Kuka lankeaa, ettei se minua polttaisi?
Jos minun kerskata täytyy,
niin kerskaan heikkoudestani.


Pietarikin on mainuttu sankarina.
Pietari oli suoranainen pelkuri,
joka pelkäsi ... juutalaisia ... niin paljon,
että lankesi ulkokultaisuuteen.

Jeesus pelkäsi ja tuli kauhuun, niin että hikoili verta.
Ja Hän rukoili,
että tuo malja otettaisiin Häneltä pois.
Mutta onneksi Hän lisäsi tuohon rukoukseen sanat:
:bible3: ei kuitenkaan niinkuin minä tahdon,
vaan niinkuin sinä
:bible3:

Jos haluat olla sankari,
niin rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi.
Lähimmäisesi ei ehkä kuitenkaan rakasta Sinua.

:bible:
Johannes (15:12-21) kirjoitti:
Tämä on minun käskyni,
että te rakastatte toisianne,
niinkuin minä olen teitä rakastanut.
Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään,
kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.
Te olette minun ystäväni,
jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä.
En minä enää sano teitä palvelijoiksi,
sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee;
vaan ystäviksi minä sanon teitä,
sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki,
mitä minä olen kuullut Isältäni.

Te ette valinneet minua,
vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät,
että te menisitte ja kantaisitte hedelmää
ja että teidän hedelmänne pysyisi:
että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni,
hän sen teille antaisi.

Sen käskyn minä teille annan, että rakastatte toisianne.
Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää,
että se on vihannut minua ennen kuin teitä.
Jos te maailmasta olisitte,
niin maailma omaansa rakastaisi;
mutta koska te ette ole maailmasta,
vaan minä olen teidät maailmasta valinnut,
sentähden maailma teitä vihaa.

Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin:
'Ei ole palvelija herraansa suurempi'.
Jos he ovat minua vainonneet,
niin he teitäkin vainoavat;
jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani,
niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne.
Mutta kaiken tämän he tekevät teille minun nimeni tähden,
koska he eivät tunne häntä,
joka on minut lähettänyt.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Supersankaruus vs todellisuus

ViestiKirjoittaja עֵד » 14.10.2018 21:05

Tänään niin selkeästi puhuttiin sisimpääni Sanan sanoin: 'Hän tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon'. Olin lenkillä ja piti ihan pysähtyä. Tämänkin 'itsensä tyhjentämisen' Hän on tehnyt puolestamme, ja juuri sitä Hän vaikuttaa omissaan, niin etteivät he mitään olisi - itsessään, vaan sen kautta voisivat elää Hänen kunniakseen.

Olen käsittänyt, että ennenkuin ihmisestä tulee voittoisa kristitty (jota hän itse ei tajua), hän on ollut Mestarin opissa. Ulkopuoliset saattavat nimittää häntä menestysteologiksi, tuntematta taustoja.
Avatar
עֵד
 
Viestit: 1439
Liittynyt: 06.06.2015 07:37

Edellinen

Paluu Sana ja Elämä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa