Herran Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa kasvu

[Natanael]

Kristityn kasvuun liittyvä jae oli nostettu ketjun otsikoksi. Sen vuoksi jatkan nyt 11.9. aloittamaani jakeen käsittelyä askeleen pidemmälle. Viimeksi otin esille erilaisia kasvuohjeita. Koska me vaikutamme kasvuumme, niin sen vuoksi Raamattu myös varoittaa toisesta vaihtoehdosta: emme halua noudattaa Jumalan antamia kasvuohjeita ja niin jäämme keskenkasvuisiksi. Siitä ei hyvä seuraa:

….ettemme enää olisi alaikäisiä,
jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa
ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa.

Kehotuksen kasvaa armossa ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa Pietari esittää ikään kuin testamenttinaan kaikille meille Jeesuksen seuraajille aivan viimeisimmän kirjeensä lopussa. Pietarin maallinen elämä oli aivan loppusuoralla eikä hän enää todennäköisesti tulisi näkemään kirjeensä vastaanottajia.
Huomionarvoista on, että kirjeisiin yleensä liitetyt monisanaiset lopputervehdykset puuttuvat. Voi olla, että Pietari tunsi niin suurta huolta vainoihin joutuneista seurakuntalaisista, ettei hänen oma tilanteensa eivätkä edes ystävät nousseet kirjettään lopetellessaan hänen mieleensä. Tämä on ilmeistä, sillä ennen jäähyväissanoja Pietari oli edellisissä luvuissa laajasti kirjoittanut tulevista vaikeuksista ja koettelemuksista. Tässä tilanteessa huoli sielujen pelastuksesta ja uskon säilymisestä äsken uudestisyntyneiden sydämissä nousi nyt keskiöön. Siihen Pietari nyt keskittyi. Terveisten lähettämisten sijasta viimeisessä lauseessaan Pietari vain lausuu kiitollisuutensa Herralleen ja Vapahtajalleen. Ymmärrettävää olisi sekin, että Pietari tunsi elämänsä loppuvaiheissa itsensä myös väsyneeksi, eikä sen vuoksi jaksanut enää olla kovin laajasanainen.

Esille nostetussa otsikkojakeessa Jumala kehottaa meitä Pietarin kautta keskittymään sekä lahjaan (”armossaan”), että lahjan antajaan (”Jeesuksen…tuntemisessa”). Ne kuuluvatkin erottamattomasti yhteen. Armon lahjan ihanuuden sisäistäminen innostaa meitä tutustumaan entistä läheisimmän siihen persoonaan, joka on meille ilman meidän ansiotamme niin suuren lahjan antanut. Armon oikea sisäistäminen ei ole mikään pieni asia; kirjeen lukijoita on varmaan pysäyttänyt Pietarin viittaus uskosta luopumisen mahdollisuuteen. Vaikeita aikoja on edessä, taistelu on vielä kesken.

Sillä jos he meidän Herramme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta
ovat päässeetkin maailman saastutuksia pakoon,
mutta niihin taas kietoutuvat ja tulevat voitetuiksi,
niin on viimeinen tullut heille ensimmäistä pahemmaksi.

Kehotus kasvaa armossa on tarttumista siihen ainoaan meitä elämässämme auttavaan voimaan, evankeliumin Sanaan. Meidän ei tarvitse joutua maailman saastutuksiin kietoutuneiksi saadessamme säännöllisesti voimaa ja ravintoa Jumalan armon Sanasta. Se kasvattaa meitä ja vahvistaa luottamustamme Herraamme.

Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä,
että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot,
eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa

Hyvin usein huomaan, että saarnoissa lakiin sekoitetaan evankeliumia ja toisaalta evankeliumiin sekoitetaan lakia. Nyt kysymys on kasvamisessa armossa ja armon antajan, Jeesuksen Kristuksen, tuntemisessa. Kysymys on siis evankeliumista ja se vahvistaa meitä vain puhtaana armon Sanana koko täyteydessään.
Lain maustama opetus saa tällaisia sisältöjä: ”Jumalan armo riittää, mutta sinun…” tai ”Jumala antaa kaikki syntisi anteeksi, jos sinä…” ja edelleen: ”Jeesus rakastaa sinua, kun sinä…”. Armo esitetään julistuksessa kylläkin hyvänä uutisena, mutta se jää heikkoutensa itsessään tuntevalle kuulijalle liian kaukaiseksi. Tällainen julistus kuulostaa joidenkin korvissa ”väkevältä”: kyllähän tässä armon eteen pitää itsekin jotain tehdä! Tosiasiassa armo hämärtyy ja ehdottomasta lahjasta tulee ihmiskeskeinen: Jeesuksen ristin sovituksen sijasta korostetaankin ihmistä – hänen parannuksentekoaan, pyhitystä, oikeaa tahtomista jne. Lain saarnan paikka on aivan jossain muualla: jos haluat voimaa kristittynä elämiseen, niin ainoa voimanlähde on evankeliumi.
Jumalan armoa tulee opettaa koko täyteydessään ja ehdottomuudessaan, ilman ehtoja tai ”muttia”. Sen tulee olla sanoma Jumalan pelastavasta rakkaudesta, joka juoksee syntistä vastaan, ottaa tämän syliinsä ja kantaa kotiin. Kun kristitty oppii lepäämään armon – eli Kristuksen ristin sovituksen varassa – Kristus itse alkaa vaikuttaa hänessä pyhitystä. Tällainen kristitty elää evankeliumin ilossa ja vapaudessa. Rakastettuna hän rakastaa, armahdettuna armahtaa ja löydettynä löytää toisia. Hän kyllä tarvitsee kehotusta ja suuntaviittoja kohti pyhää elämää, mutta tietää, että yksin Jumalan armo voi viedä sinne, minne suuntaviitat osoittavat. Armon antama vapaus ja Jeesuksen Kristuksen rakkauden sisäinen tunteminen – niiden varassa voimme rohkeasti kohdata huomispäivän, mitä ikinä se sitten tuokin tullessaan.

[Emil]

Amen. On kahvahdettava myöskin muotojumalisuutta. Keskenkasvuisuus ei ole tavoiteltava asia, vaan kartettava. Armo ja Kristuksen tunteminen enentyköön meissä jotka olemme Kristuksen tuoksu löyhkäävän maailman keskellä.