vilja kirjoitti:Hän ohjaa meidän elämäämme, ajatuksiamme, toiveitamme ja
haaveitamme ja sen myötä myöskin pyyntöjämme
Tuo minunkin mieleeni ensimmäiseksi tuli.
Herra vaikuttaa sen, mitä rukoilemme ja pyydämme.
Toki me esitämme usein sellaisiakin pyyntöjä,
joiden takana ei ole Herra.
Mutta monesti joku todistaa siitä,
että Herra voi jopa herättää keskellä yötä rukoilemaan
jonkun tietyn asian puolesta.
Tietenkin silloin on niin, että Jumalalla on vastaus valmiina
jonkun ihmisen hätään tai tilanteeseen.
Mutta jostain syystä on niin, että meidän rukouksiamme tarvitaan.
Ja valitettavasti on niin,
että ihminen voi kieltäytyä Jumalan kutsusta.
Vaikkapa nousemasta keskellä yötä väsyneenä rukoilemaan.
On monia uskovia,
jotka ovat hyljänneet ihan koko elämäänsä koskevan Jumalan kutsun.
Esimerkiksi lähetyskutsun.
He ovat pelastettuja, mutta eivät ole ottaneet ristiään.
Eivät ole suostuneet siihen palvelustehtävään,
jonka Jumala oli heille varannut.
Sitten on niitä uskovia,
jotka rukoillen etsivät Jumalan tahtoa elämäänsä.
Jumalalla on hyvä suunnitelma jokaista varten.
Sitten on niinkin,
että joku aloittaa siinä kutsumuksessa,
jonka on saanut,
mutta sitten paholainen heittää kapuloita rattaisiin,
niinkuin se aina kiitetttävän ahkerasti tekee.
Ja joskus käy niin, että tehtävä jää kesken.
Joskus tapahtuu paluu tuohon kutsumukseen
vielä vuosikymmenien jälkeenkin.
Eli Jumalalla on hyvä suunnitelma jokaista varten.
Mutta me emme aina elä siinä.
Valinta on meidän.
Mitä mustikoihin tulee, niin jos tänään rukoilet, että saisit mustikoita,
niin luultavasti Herra vastaa niin,
että Hän johdattaa Sinut sellaiseen paikkaan, josta niitä löytyy.
Voit ehkä joutua etsimään ja kolkuttamaan ja vaeltamaan metsässä.
Ja voi olla, että niitä ei ole missään valtavan paljon.
Mutta jos olet kärsivällinen ja näet vaivaa,
niin huomaat ihmeen tapahtuvan.
Sinulla on mustikoita, kun palaat kotiin.