Oletko saanut levon?

Keskustelemme kaikesta taivaan ja maan välillä - Sanan pohjalta.
Alku. Synti, Sovitus, Pelastus, Usko ja Elämä. Lopun tapahtumat.

Re: Oletko saanut levon?

ViestiKirjoittaja vilja » 07.07.2018 07:36

καλαμος kirjoitti:
Niin. Kyllä. Siis ...
jos otan ikeen niskaani,
niin se merkitsee sitä,
että minä olen asettautunut vetämään kuormaa.

Ja olen huomannut,
että kun näin teen eli otan Hänen ikeensä päälleni,
ja alan vetää minulla annettua kuormaa,
niin tuota kuormaa vetäessäni
eli suorittaessani minulle suotua palvelustehtävää,
minut valtaa lepo ja rauha.


Jes, tällä kertaa täysin samoin ajatuksin!!

Tuolla tavoin minäkin ymmärrän iesyhteyden, vaikka kyseinen sanapari
onkin itselleni hiukan vieraampi ja siksi ajattelin, että ehkäpä ymmärrän
jälleen kerran jotain toisin.

Tästä aiheesta nousi mieleeni paljon muitakin pohdintoja, mutta annan
niiden rauhassa hautua ja saatan tehdä niistä sitten uuden ketjun, jos
koen aiheelliseksi.
vilja
 

Re: Oletko saanut levon?

ViestiKirjoittaja Natanael » 07.07.2018 11:09

En lähde tällä kertaa tarkemmin pohtimaan, mitä kaikkea ikeeseen liittyy. Haluan vain tuoda esille sen, että kaikilla meillä Jeesuksen seuraajilla on kannettavana ies riippumatta siitä, olemmeko me saaneet seurakunnasta jotain nimettyä palvelutehtävää tai emme. Meidät on kutsuttu palvelemaan. Me kaikki uskovat olemme Jeesuksen todistajia ja meillä kaikilla on Pyhän Hengen lahja toimiaksemme Jeesuksen työtovereina Hänen elopellollaan. Pyhän Hengen voima on annettu Jeesuksesta todistamiseen – eikä erilaisten elämän ongelmien karkottamiseen niin kuin nykyään niin usein kuulee julistettavan.

:bible:
Luukas (Apt. 1:8) kirjoitti:”vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka."


Jeesuksen Kristuksen armosta ja levosta käsin palvelemisen tehtävä ei ole raskas ies. Raskas ies olisi elää lain ankarien vaatimusten alla eikä armon alla. Jeesuksen antama ies on kevyt, vaikka siihen sisältyy maailman ja uskonnollisten ihmisten taholta tuleva viha ja kilvoitteluun liittyvät ahdistuksetkin. Vaellamme kohti kotiamme kaitaa tietä pitkin kiitollisina saamastamme armosta.
Avatar
Natanael
 
Viestit: 497
Liittynyt: 09.06.2015 07:28

Re: Oletko saanut levon?

ViestiKirjoittaja Ulpu » 07.07.2018 12:53

Kun Jeesus puhui ikeestään, siinä varmaan salaisuutena että Hänen iettään ei tarvitse yksin ja itse kantaa vaan Hän on siinä kaiken aikaa mukana, siksi se ei ole raskas vaan keveä.
Avatar
Ulpu
 
Viestit: 87
Liittynyt: 24.05.2018 16:36

Re: Oletko saanut levon?

ViestiKirjoittaja vilja » 07.07.2018 14:19

Natanael kirjoitti:En lähde tällä kertaa tarkemmin pohtimaan, mitä kaikkea ikeeseen liittyy. Haluan vain tuoda esille sen, että kaikilla meillä Jeesuksen seuraajilla on kannettavana ies riippumatta siitä, olemmeko me saaneet seurakunnasta jotain nimettyä palvelutehtävää tai emme. Meidät on kutsuttu palvelemaan. Me kaikki uskovat olemme Jeesuksen todistajia ja meillä kaikilla on Pyhän Hengen lahja toimiaksemme Jeesuksen työtovereina Hänen elopellollaan. Pyhän Hengen voima on annettu Jeesuksesta todistamiseen – eikä erilaisten elämän ongelmien karkottamiseen niin kuin nykyään niin usein kuulee julistettavan.

:bible:
Luukas (Apt. 1:8) kirjoitti:”vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka."


Jeesuksen Kristuksen armosta ja levosta käsin palvelemisen tehtävä ei ole raskas ies. Raskas ies olisi elää lain ankarien vaatimusten alla eikä armon alla. Jeesuksen antama ies on kevyt, vaikka siihen sisältyy maailman ja uskonnollisten ihmisten taholta tuleva viha ja kilvoitteluun liittyvät ahdistuksetkin. Vaellamme kohti kotiamme kaitaa tietä pitkin kiitollisina saamastamme armosta.


Niin, onko Jumalan antama palvelutehtävä edes aina
jokin seurakunnallinen tehtävä?

Minusta välttämättä ei ole.

Esim. esirukoilijan tehtävä on eräs sellainen, jonka
tehtävän kannosta ei välttämmättä tiedä edes esirukoilijan
tutut ja kaikki läheisetkään, eikä se silti tarkoita sitä, etteikö
sekin toimisi seurakunnan parhaaksi.

Olen joskus saanut jonkin asian sydämellenni kannettavaksi
ja voisin noiden vähäistenkin kertojen perusteella todeta,
ettei välttämättä mikään helppo ja kevyt tehtävä, kun hätä
ja tuska täyttää sisimmän niin, ettei kykene edes tekemään
mitään muuta, kuin olemaan vain Herran edessä rukouksessa
ja aina ei välttämättä ole itsellä edes tarkkaa tietoa siitä, mistä
on kysymys, vaan se tieto saattaa tulla vasta myöhemmin,
mutta tietoisuus siitä, että kysymyksessä on nyt kaikella
todennäköisyydellä Jumalan antama hätä ja tuskaa, samalla
saa kokea myöskin Hänen väkevän kätensä kannattelemista.

Olen itse joskus puhunut esim. "rukoustaakasta" ja tämän
keskustelun pohjalta oivalsinkin, että kysymyshän siinäkin on
ieksestä ja sen kohdalla tulee esiin myöskin sen, ettei sitä voi
kantaa uskosta osattomien kanssa, sillä jumalattoman rukous
on Herralle kauhistus.

Nyt lähti jälleen kerran xxxxxxxxx akalla ajatus kiitämään
lujaa vauhtia, joten kiitos jälleen kerran hyvästä ja paljon
antavasta keskustelusta.
vilja
 

Edellinen

Paluu Sana ja Elämä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron