Kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö Hän uskoa?

Aikakaudet ja määrähetket. Ylösnousemukset ja Tuomiot.

Kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö Hän uskoa?

ViestiKirjoittaja totuusfriikki7678 » 15.06.2015 14:04

Kuva
Jeesuksen sanat, jotka Luukas (18:8) kirjoitti:Mutta kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?

Ja sitten sekin, mistä kalamos toisaalla oli kirjoittanut siitä, miten 1 Tim.4 mukaan ihmiset panevat uskon Jumalaan pois ja noudattavat villitsevien henkien oppeja.

On nähtävissä kiihtyvällä vauhdilla tapahtuva noiden lainaamieni Jeesuksen sanojen toteutuminen etenkin länsimaissa, joissa sekularismi, uskonnottomuus, ateismi ja myös joskus uskossa olleiden luopuminen uskosta Jeesukseen on todellisuutta. Afrikassa ja Aasiassa tilanne on vielä toisenlainen, mutta arvioin, että niilläkin alueilla alkaa vielä tuo sama kehitys eli luopumus, niin että Jeesus ei tullessansa löydä uskoa maan päältä kuin vain vähän.

Jeesukseen ainoana tienä Isän tykö ja ainoana Totuutena uskova kristitty ihminen alkaa olla (nimellisen) kristikunnan sisälläkin harvinainen lintu. Kun vallalla on käsitys, että kaikkea pitäisi suvaita: sinulla on sinun totuutesi, joka toimii sinulle ja hänellä hänen totuutensa, joka toimii hänelle, ja kumpikin on yhtä oikea ja hyvä.

Mutta niille, jotka uskovat on tämäkin asiantila yksi Kristuksen tulemisen merkki, merkki siitä, että vapautuksen hetki lähenee.
Avatar
totuusfriikki7678
 
Viestit: 67
Liittynyt: 06.06.2015 12:57

Re: Kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö Hän uskoa?

ViestiKirjoittaja kalamos » 15.06.2015 15:34

Kuva
kun Ihmisen Poika tulee


Tuo viitannee hetkeen, jolloin Jeesus tulee kirkkaudessaan maan päälle,
eikä siihen silmänräpäykseen, jolloin yhtäkkiä me Hänen omansa muutumme,
ja sitten Jeesus vie meidät Isänsä Kotiin,
jossa tuo Ylkämme eli Sulhasemme nyt on valmistamassa meille sijaa.

Mutta kun seitsemän vuotta myöhemmin Jeesus tulee Morsiamensa
eli itseasiassa silloin jo vihityn Vaimonsa kanssa taivaasta takaisin maan päälle,
niin silloin maan päältä ei todellakaan enää juurikaan löydy uskoa valittujenkaan joukosta.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö Hän uskoa?

ViestiKirjoittaja pökkelö » 16.06.2015 18:59

Löytäneekö Hän.... ?

Olen huomannut, ettei Sanan opetus enää kiinnosta monia uskoviakaan.
Vain jos jotain uutta tai sensaatiomaista on tiedossa, niin se voi vielä kerätä kuulijoita.

Kristillisyyteen on muodostunut "kristillinen kulttuuri", joka tarjoaa jokaiselle jotain mielihalujen mukaan.
On nuorille bailu jesse. Rokkia ja värivaloja. On paranatava Jumala, ihmeet ja merkit, psykoterapiaa,
rukousklinikoita, sakramentalisimia, jne.
Kristllisyys on viihteistetty ja kaupallistettu.

Vaan missä ovat ne, jotka ovat särkyneet Jumalan koulussa. Nähneet oman syntisyytensä, ja tarvitsevat syntisten Vapahtajaa ?
Löytäneekö Hän heitä ?
pökkelö
 
Viestit: 68
Liittynyt: 25.09.2014 20:26

Re: Kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö Hän uskoa?

ViestiKirjoittaja kalamos » 16.06.2015 19:25

No, tällä foorumilla meitä on monta. Minä olen yksi niistä,
jotka tarvitsevat Pelastajaa/Parantajaa joka ikinen päivä ja hetki, askel askeleelta.
Hänen puoleensa saamme kääntyä luottamuksessa kaikissa asioissa.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö Hän uskoa?

ViestiKirjoittaja Jukka » 16.06.2015 22:39

pökkelö kirjoitti:Olen huomannut, ettei Sanan opetus enää kiinnosta monia uskoviakaan.
Vain jos jotain uutta tai sensaatiomaista on tiedossa, niin se voi vielä kerätä kuulijoita


Tuo on suuressa määrin totta, mutta on vielä heitäkin, jotka rakastavat ja janoavat kuulla raitista ja väärentämätöntä Jumalan Sanaa.

pökkelö kirjoitti:Kristillisyyteen on muodostunut "kristillinen kulttuuri", joka tarjoaa jokaiselle jotain mielihalujen mukaan.
On nuorille bailu jesse. Rokkia ja värivaloja. On paranatava Jumala, ihmeet ja merkit, psykoterapiaa,
rukousklinikoita, sakramentalisimia, jne.
Kristllisyys on viihteistetty ja kaupallistettu.


Tuot esille monia hengelliselle alueelle salakavalasti tunkeutuneita ilmiöitä, joita on laajasti otettu seurakunnissa vastaan, koska niitä ei ole arvioitu ja koeteltu Jumalan Sanalla. Jumala kyllä tekee ihmeitä ja parantaa, mutta ymmärrän, että tarkoitat tässä noilla sanoillasi aivan muuta.

Maailman henki ja tavat ovat saaneet monet uskovat pauloihinsa. Sillä tiellä sisin ei tule koskaan kokemaan Jumalan tosi läsnäoloa ja Hänen antamaa tyydytystä jumalkaipuullemme. Jossain laulussa on sanat:

"Maan turhuudella tyydyttääkö voisit,
sen janon joka kaipaa Jumalaa?
Vaik` nautintojen vaattoa sä joisit,
et pisaraakaan siihen janoon saa,

Et sittenkään sä tyytyä voi huviin,
se kaikki on niin pientä, katovaa.
Et tyytyä voi tyhjiin valhekuviin,
totuutta taivaan henkes halajaa
."

vielä pökkelö kirjoitti:Vaan missä ovat ne, jotka ovat särkyneet Jumalan koulussa. Nähneet oman syntisyytensä, ja tarvitsevat syntisten Vapahtajaa ?
Löytäneekö Hän heitä ?


Uskon, että heitä löytyy, noita hiljaisia maan uskollisia, joita Herra kasvattaa ja kouluttaa. Nyt he (ehkä me) olemme pantu sivuun, mutta näille sivuun siirretyille on varattu tehtäviä tulevaisuudessa, ehkä hyvinkin pian lähitulevaisuudessa. Jumala sen tietää kuten tietää kaikki aikamme.

Jeesuksen Kristuksen armo kanssasi pökkelö ja kaikkien kanssa, jotka rakastavat Jeesusta puolestamme kuolleena ja ylösnousseena, katoamattomuudessa.
Jukka
 

Re: Kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö Hän uskoa?

ViestiKirjoittaja Jukka » 16.06.2015 22:44

kalamos kirjoitti:No, tällä foorumilla meitä on monta.


Kyllä ja se on Jumalan suurta armoa. Siispä yhdessä eteenpäin ja Herran armon Sanaan luottaen. Nyt kaikille lukijoille yhteisesti 'hyvää yötä ja Jeesus myötä'.
Jukka
 


Paluu Lopun tapahtumat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa