Lähtökohtana on hyvä pitää mielessä Jeesuksen sanoja, joita jo laajahkossa kirjoituksessani siteerasin ”:
Sillä se ei mene hänen sydämeensä, vaan vatsaan, ja ulostuu." Näin hän sanoi kaikki ruuat puhtaiksi.
Olen myös aikaisemmin tuonut esille sen raamatullisen totuuden, että kaikenlaisen lihan syöminen on uskovalle täysin luvallista, sillä ”kaikki on puhdasta puhtaille”. Jos syöt Tampereen torilla mustaa makkaraa puolukkahillon kera, et tee syntiä – sitä paitsi, musta makkara maistuu erittäin hyvältä. Raakana tilatussa sisälihapihvissä tirskuu punainen veri, mutta se ei tee laatupihviä saastaiseksi. Heikolla omallatunnolla varustettu uskova saattaa sitoa itsensä monenlaisiin määräyksiin ja rajoituksiin. Lakihenkiset kristilliset yhteisöt rasittavat yhteisönsä jäseniä monenmoisilla omilla säännöillään. Uskovien on yhdessä pysyttävä lujina ja vahvistettava heikkoja elämään armossa ja Sanan totuudessa. Armon vapauden puolesta kannattaa taistella!
Paavali (Gal 5:1) kirjoitti:Vapauteen Kristus vapautti meidät.
Pysykää siis lujina,
älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen
Raamattua lukiessamme meidän tulee ensiksikin nähdä, missä kontekstissa mikin asia on esitetty. Toiseksi meidän tulee ymmärtää, mikä Raamatun kohta on tarkoitettu vain tietylle ihmisryhmällä tiettynä aikana ja mikä Raamatun kohta on tarkoitettu kaikille kristityille kaikkina aikoina. Apostolien Tekojen 15:nnessä luvussa eletään kriisiaikaa, jossa vastakkain olivat lähinnä Paavalin kautta kristinuskoon kääntyneiden pakanoiden ja toisaalta Israelin alueen juutalaisten kristittyjen seurakunnat.
Israelin alueen juutalaiskristityt pitivät yhä kiinni suurimmasta osasta Mooseksen lakeja, mm. he edelleen ympärileikkauttivat poikalapsensa ja vaativat tätä kaikkia kristittyjä sitovaksi periaatteeksi. Israelin juutalaiskristityt pitivät kosher-ruokasäädöksiä, korostivat sen ajan sapattipäivää ja muita juutalaisten pyhiä päiviä. Vaikka he olivat tulleet uskoon, heillä oli kovin vaikeaa vapautua siitä lain orjuudesta, joka oli heitä niin kauan rasittanut. Paavali taisteli vääriä sidoksia vastaan erityisesti Galattalais- ja Kolossalaiskirjeissä.
Kun seurakunnan johtajat lopulta tapasivat Jerusalemin kokouksessa, niin yhdessä päätettiin sellaisista toimintatavoista, jotka eivät loukkaisi liikaa kumpaakaan osapuolta eivätkä aiheuttaisi turhaa törmäystä sen ajan yleisille tavoille. Alkuajan seurakunta oli hyvin vihattu ja seurakunnan kokouksista liikkui ajan mittaan hurjia huhuja, että siellä kristityt uhraavat pieniä lapsia ja syövät heidän lihaansa. Riitti, että ulkopuoliset saivat kuulla Herran Pyhästä Ehtoollisesta, että siellä nautitaan ”ruumiista ja verestä”. Tällaisessa valheen ja vihan keskellä kristityt etsivät tietä, jonka kaikki kristityt voisivat yhdessä hyväksyä. Oli järkevää karttaa veren syömistä ja olla nauttimatta julkisesti epäjumalille uhrattua lihaa. Nöyrästi Paavali etsi rakkaudellista yhteyttä tuolloisessa tilanteessa, vaikka hän toikin kirjeissään julki sen tosiasian, että kaikki on kristitylle puhdasta, kun se kiitoksen kanssa nautitaan.
Roomalaiskirjeen 14:nnessä luvussa Paavalin nöyrä pyrkimys rakkaudelliseen yhteyteen kaikkien kristittyjen kanssa tulee kauniilla tavalla esille. Tästä olen jo aikaisemmin kirjoittanut. Kirjeessään
Paavali esittää, että kypsien ja ymmärtävien uskovian pitäisi olla valmiita luopumaan tietyistä vapauksista heikkojen uskovien, joiden omatunto oli arempi ja häilyvämpi, vuoksi. Kun Jerusalemin yhteisessä kokouksessa päätettiin yhteisistä käytännöistä, niin rakkaus voitti. Paavali ajatteli tuon ajan juutalaisten kristittyjen heikkoutta näissä asioissa.
Yhteenvetona esitän tästä asiasta seuraavaa.
Jos kristitty asuu maassa tai kulttuurissa, jossa veren syöminen on äärimmäisen loukkaavaa, niin opetuslapsen pitäisi pidättäytyä veren syömisestä, ei siksi, että se on synnintekoa, vaan siksi, että olisi syntistä olla kompastuskivi niille, jotka uskovat, että se on väärin. Ei ole syntiä, että kristitty syö mustaa makkaraa, veripalttoota tai vain vähän pinnalta paistettua ja sisältä veristä kokolihapihviä, mutta tietyissä olosuhteissa saattaa olla suositeltavaa pidättäytyä.
Sekä veren että epäjumalille uhratun lihan syöminen esiintyvät samassa ”karttakaa” listassa. Sen ajan kristityille ne olivat samanarvoisia kartettavia asioita tuossa seurakunnan tilanteessa. Paavalin tavassa toimia ja kirjoittaa on meille tämän ajan uskoville paljon syvästi puhuttelevaa. Sama mies, joka pelastuksen kannalta keskeisissä asioissa oli äärimmäisen ehdoton, saattoi evankeliumin eteenpäin saattamiseksi olla joustava ja ymmärtäväinen. Voiko käydä niin, että me uskovat omassa jyrkkyydessämme saatamme useinkin olla pahennukseksi muille eri tavalla ajatteleville ukonveljille ja – sisarille. Meissä voi olla väärää lakihenkisyyttä, jonka voi ajan kanssa ajaa pois pois vain lisääntyvä armon tunto meidän Herrassamme.
Paavali (1 Kor 10:31-33) kirjoitti:Söittepä siis tai joitte tai teittepä mitä hyvänsä,
tehkää kaikki Jumalan kunniaksi.
Älkää olko pahennukseksi juutalaisille, älkää kreikkalaisille älkääkä Jumalan seurakunnalle,
niin kuin minäkin koetan kelvata kaikille kaikessa enkä katso omaa hyötyäni,
vaan monien hyötyä, että he pelastuisivat.
Paavali (1 Kor 9:19-22) kirjoitti:Sillä vaikka minä olen riippumaton kaikista,
olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi,
voittaakseni niin monta kuin suinkin,
ja olen ollut juutalaisille ikään kuin juutalainen, voittaakseni juutalaisia;
lain alaisille ikään kuin lain alainen, vaikka itse en ole lain alainen, voittaakseni lain alaiset;
ilman lakia oleville ikään kuin olisin ilman lakia - vaikka en ole ilman Jumalan lakia,
vaan olen Kristuksen laissa - voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia;
heikoille minä olen ollut heikko, voittaakseni heikot;
kaikille minä olen ollut kaikkea, pelastaakseni edes muutamia.
Monissa seurakunnissa on hyvin erilaisia näkemyksiä esim. ehtoollisen merkityksestä ja pyhityksestä. Jos ristin evankeliumi vain säilyy puhtaana, näkisin vääränä mennä tuollaisiin seurakuntiin ja puhua omista ”raamatullisemmista” näkemyksistä kuin tulta ja tappuraa.