Näppäimiltä näytölle

Re: Näppäimiltä näytölle

ViestiKirjoittaja NäilläNäppäimillä » 16.06.2024 08:33

Lukuvuorossa on Apostolien teot 1:15-26, jossa kerrotaan, että opetuslasten joukkoon arvottiin Juudas Iskariotin tilalle Mattias, joka oli ollut opetuslasten uskollinen seuraaja Johanneksen kasteesta aina Herran ristiinnaulitsemiseen asti.

Mietin miten tämä koskee minua.

Apostolien luku ennallistettiin täydellisyyden luvuksi 12. Minussa pitää näkyä 12 Jumalan lapsen ominaisuutta.

Nämä kaikki löytyvät Galatalaiskirjeen luvuista 5 ja 6.

ilo
rauha
hyvyys
rakkaus
sävyisyys
itsehillintä
uskollisuus
ystävällisyys
avustaminen
pitkämielisyys
hyväntekeminen
henkeen kylväminen


!! OMG :sad: !!

Jos minun kohdallani arpoisi, pitäisi heittää 12 kertaa eikä yksikään natsaisi.

- - -

Paikkakunnallani toimiva Helluntaiseurakunta ei virallisesti kuulu Helluntaikirkkoon, mutta siellä noudatetaan kuitenkin sen suuntaviivoja.
Olen puolisalaiselta taholta kuullut, että yhdistyspohjaista seurakuntaa suunnitellaan tänne, ja että tänään se julkistetaan.

Jos vaikka nääntymiseni johtuu seurakuntayhteyden puuttumisesta. En ole ronkeli, mutta minkään seurakunnan kohdalla täällä eivät Jumalan kellot vain ole kilkattaneet.

Joka tuntee tämän seurakunta-asian sydämellään, rukouksesi ovat kullanarvoisia, ja ne kuullaan.
Avatar
NäilläNäppäimillä
 
Viestit: 353
Liittynyt: 29.04.2023 15:02

Digi ja digi

ViestiKirjoittaja NäilläNäppäimillä » 19.06.2024 21:52

666 voisi olla vastoinkäymisten luku!

Ostin Tori.fi:stä tuotteen, maksoin ja yritin ottaa pankin maksukuitista kuvakaappauksen liitteeksi myyjälle. Mutta kuvakaappaustyökalun pikakuvake on kadonnut aloitusnäytöstä, senkö takia, kun päivitin LibreOfficen? Miten ne ovat yhteydessä toisiinsa?
Sain kuvan kuitenkin logo+vaihto+s ja vielä logo+PrtSc, ja kuva meni jonnekin, ei työpöydälle. Ei tarjonnut, mihin kuvan haluan :cry:

Tarvitsisin usein kuvakaappaustyökalua, vietävä että ottaa pannuun tämä tekniikka!!
Avatar
NäilläNäppäimillä
 
Viestit: 353
Liittynyt: 29.04.2023 15:02

Re: Näppäimiltä näytölle

ViestiKirjoittaja kalamos » 20.06.2024 08:14

Tuo oli kuin selvennyspuheenvuoro
edellisen viestisi jatkoksi.

Ilosta alkaen vähän
kaikki kaksikoista aselmaa
on yht'äkkiä kadoksissa.

Edessä on vain tömähdys
maan pinnalle.

Minulla oli eilen
monenlaista murhetta,
kun yritin polttopuita työstää.

Edellispäivänä olin rakentanut
sahauspukin.

No eilen sitten
riemulla tempasin kuivan puun
pinon päältä heittääkseni sen
sahauspukille
ja samalla toinen sellainen lensi
suoraan polveni alapuolelle.

En ehtinyt tehdä mitän.
Jatkoin hommia.
Mutta sitten kokeilin
housukankaan läpi sitä kohtaa
ja se tuntui märjältä.

Täytyi keskeyttää ilo ja riemu
ja mennä ensiapuun.

Siis ihan vaan sisälle.

Ja olihan siinä muutama
syvän punainen kolo polven
alapuolella.

No ensiavaun jälkeen
jatkoin hommia.

Sitten saha alkoi temppuilla.
Luulin, ettämäkin kiinalainen
sanoi lopullisesti sopimuksen irti.

Mutta ei onneksi kuitenkaan.
PItkämielisyys kantoi hedelmää.

Sitten pitkän päivän jälkeen
katselin juuri ennen nukkumaan menoa
tyytyväisenä ikkunasta illan hämärään
ja ... totesin,
että valtava kauris,
jota mieluummin nimttäisin peuraksi
oli hypännyt aidan yli perunamaalle.

Viimeinen kiljahdus sinä päivänä
ja syöksyin ulos.

Tällaisten asioiden kanssa
minä taistelen
ja kompuroin joka porras askelmalla.

Noista maksujutuista en ymmärrä mitään.
Mutta pelkään kuollakseni aina,
kun jotain tilaan netistä.

Tyhjeneekö pankkitili nyt
vai myöhemmin.

Tiuhaan tahtiin niitä Suomessakin tyhjenee.
Ja se on sitten tämän päivän normaali.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Näppäimiltä näytölle

ViestiKirjoittaja NäilläNäppäimillä » 20.06.2024 16:11

kalamos kirjoitti:Noista maksujutuista en ymmärrä mitään.
Mutta pelkään kuollakseni aina,
kun jotain tilaan netistä.

Tyhjeneekö pankkitili nyt
vai myöhemmin.

Tiuhaan tahtiin niitä Suomessakin tyhjenee.
Ja se on sitten tämän päivän normaali.


Kerran kävi niin, että Tallinnan Kaubamajan automaatista onnistuttiin jotenkin kopioimaan korttini, ja sillä yritettiin Englannista ostaa 700€:n arvosta vaatteita jostain verkkokaupasta. Suurin vaivoin sain estettyä kaupan toteutumisen, siihen tarvittiin ihan ensiksi rikosilmoitus. En kuullut koskaan, saatiinko rikollinen kiinni.

Sen jälkeen olen ratkaissut tiliongelman niin, että pidän korttitilini aina suurin piirtein nollassa. Sinne tulee maksusuoritukset, ja siirrän ne heti toiselle tilille, johon ei pääse käsiksi, koska siihen ei ole korttia.
E-laskut ja muut maksut suoritan niin, että siirrän tarvittavan summan korttitilille päivää ennen maksua.

Ulkomaille mennessä nostan tarpeeksi rahaa kotimaassa, niin en joudu käyttämään automaatteja.

Tämä tilijärjestely voi vielä kehittyä, pääpointti on kuitenkin että jos joku pääseekin korttitilille, se on tyhjä.
Avatar
NäilläNäppäimillä
 
Viestit: 353
Liittynyt: 29.04.2023 15:02

Re: Näppäimiltä näytölle

ViestiKirjoittaja kalamos » 21.06.2024 08:16

Minun korttini kopioitiin
(ensimmäisen kerran)
jo kymmeniä vuosia sitten
osuuspankin automaatilla.

Silloin nämä kortit olivat uusi juttu,
ja monenlaista tapahtui.

Useammankin kerran täytyi
jättää kortti koneeseen
ja marssia hakemaan apua,
kun se ei tule koneesta ulos.

Ja niin kerrankin kävi,
että kun pankkineidin kanssa
sitten tulimme onnettomuuspaikalle,
niin jonon ensimmäinen piteli
korttiani kädessään
ja sanoi, että se tuli jo ulos.

Mutta kerran siis huomasin,
että jotenkin outo automaatin
näppäinpaneeli oli.

Siihen oli lisätty päälilevy,
joka sitten kopioi korttini.

Aina välillä tapahtui sitten niin,
että pankkitilillä näkyi menoja,
joita emme muistaneet.

On minullakin pankkirouvan
neuvosta kortiton tili,
mutta onhan sekin uhattuna,
kun siihen kerran netin kautta pääsee.

Ja mitä ihmeellisimpiä tarinoita
saa päivittäin lukea netistä.

No niin.
Mutta nyt on juhannusaatto.

Joten palataan luonnon helmaan.

Kerroinkin jo eilen isosta peurasta
perunamaallamme.
Turvassa aiauksen sisäpuolella.

Eilen kuuntelimme tippa silmässä
netistä romaanikokousta
helluntaikonferenssista.

Oli oikein vanhan ajan kokous.
Ja sitten yht'äkkiä loppukokouksen aikana
hartaus ja hurskaus katosi
ja sanoin ihan jotain muuta
kuin mitä puhuja kehotti.

Olohuoneen seinät pullistelivat
kun karjaisin:

Voi nyt se on siellä taaaas ...

Syöksyin taas ulos,
mutta en sitten enää nähnyt sitä missään.

Astelin kiukkuisena kuin ampiainen
tarkastelemaan mukulatarhaani.

Sitten kun tulin sisälle,
niin vaimo sanoi että siellä
oli nyt kaksi
oikein kaunista isoa kaurista.

Täytyy tänään tehdä jotakin aidalle.

Vaikka luulisi noiden kauriiden oppivan,
ettei sinne saisi mennä.

Jos en minä osaa opettaa,
niin sitten sudet,
joita pihallamme vilistää
aina silloin tällöin.

Pihaympäristömme on sellainen,
että eivät eläimet oiken edes huomaa,
että täällä asutaan.

Niitä on kyllä ollut täällä
jo varmaan pitkän aikaa,
eikä kauriskanta ole muuksi muuttunut.

Eilen sattui olemaan aamuteellä
silmälasit päässä ja näin
keittiön ikkunasta, kuinka
komea susi liihotti ohi.

Ja sitten kohta pienempi karvainen olento
pyyhki täysillä aivan talomme
seinän viertä niin kovin kuin pääsi.

Ja sitten kohta susi samoin
tuhatta ja sataa jostain pihakeinun
ja keittiön ikkunan välistä
perässä.

Luultavasti sai elävää ravintoa
aamupalaksi.

Kun niin metsäisessä maisemassa
asumme, niin mietityttää
jo postin hakeminen laatikosta.

Noin puoli kilometriä
metsäistä tietä,
jossa ei asumuksia ole.

Saatikka sitten sienien
ja marjojen kerääminen.

Voi olla, että en enää
oikein uskalla edes
omalla tontilla polvistua
mustikoiden ääreen.

Saatikka mennä isompiin metsiin,
joissa tiedän kanttarelleja olevan.

Viime vuonna muuten saimme
ihan omalta tontiltamme
ja mökkitontilta tästä läheltä
niin paljon kanttarelleja,
että olemme syöneet niitä
säännöllisesti koko vuoden
ja niitä on vieläkin jäljellä.

Ehkä tänäänkin vaikka
kanakastikkeen lisukkeena
tai mitä nyt sitten pääkokki
valitseekaan ruoaksi.

Uudet perunat ovat kyllä
sitten ruotsin tuontia.

Mikähän Raamatun kohta
tähän nyt sopeisi.

Olen monesti miettinyt sitä,
kun Ilmestyskirjan luvussa kuusi
puhutaan siitä,
että ihmiset saavat surmansa
maan petojen kautta,
että mitähän nuo pedot ovat.

No eihän siinä mitään ihmeellistä ole.
Nelonen on voiman ja vallan luku.

Ja kun neljäs sinetti avataan,
niin kirjakääröstä avautuu kohta,
joka antaa luvan
erikoisen pahan kolminaisuuden
liikkeellelähdölle.

:bible:
Johannes (Ilm 6:7) kirjoitti:
Ja minä näin,
ja katso:

hallava hevonen;
ja sen selässä istuvan nimi oli
Kuolema,
ja Tuonela
seurasi hänen mukanaan,

ja heidän valtaansa
annettiin neljäs osa maata,

annettiin valta tappaa
miekalla ja
nälällä ja
rutolla ja
maan petojen kautta.


No nyt vielä on Kristuksen ruumis
eli seurakunta maan päällä pidättämässä
pahan täyttä valtaa.

Mutta kun pidättäjä on poistettu,
eli viety Isän Kotiin,
niin sitten maan päällä
painellaan ihan uudenlaisia näppäimiä.

Mutta vielä saamme viettää Juhannusta.
Joskin valtiovallan vakavan varoituksen kera.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Näppäimiltä näytölle

ViestiKirjoittaja NäilläNäppäimillä » 22.06.2024 07:34

kalamos kirjoitti:On minullakin pankkirouvan
neuvosta kortiton tili,
mutta onhan sekin uhattuna,
kun siihen kerran netin kautta pääsee.

- - -

Mutta vielä saamme viettää Juhannusta.
Joskin valtiovallan vakavan varoituksen kera.


Lisäksi en ole asentanut pankkia kännykkään. Voi olla vain kuvitteluani, mutta ehkä tilit ovat paremmassa turvassa tietokoneella :think:

- - -

Täällä Porin Räpsöön Junnilassa oli rauhallinen aatto eläinten suhteen. Ei näkynyt muunlaisia elikoita kuin lokkeja meren yllä. Sopii meille ikääntyneille.

Kun lippu nousi virren 577 "Sun kätes, Herra voimakkaan suo olla turva Suomen maan" säestämänä, nousi pala kurkkuuni: kauanko siniristilippu enää nousee salkoon, oli vaikea olla siinä aloillani. Kysyin kaveriltani, onko itäisen veljemme lipussa enää sirppiä ja vasaraa. Hän löysi kännykästä nykyisen lipun: kolme vaakaraitaa, valkoinen, sininen ja punainen.
Kyyneleitä pidättelevä ahdistukseni kesti varmaan tunnin. Pakotin itseni rauhoittumaan, etten pilaa kaverini aattoa. En ole koskaan ennen kokenut niin vahvaa isänmaallisuutta.

Tänään grillaamme ja herkuttelemme 90% lihaisilla Chorizo-makkaroilla, joissa ei ole gluteenia eikä laktoosia.

Huomenna paastotaan kertyneet juhannuskilot pois.
Avatar
NäilläNäppäimillä
 
Viestit: 353
Liittynyt: 29.04.2023 15:02

Noustaan ylös

ViestiKirjoittaja NäilläNäppäimillä » 24.06.2024 07:39

Tänään noustaan ylös arkeen tai kesälomaan juhannuksen mentyä, työhön, mökkipuuhiin tai vain oleskeluun. Mietin Raamatun ylösnousemuksien problematiikkaa.


Ylösnousemukset

Hanok (Enok) 1. Moos.5:23

Mooses? 5. Moos. 34:5-6

Elia 2. Kun. 2:11

Aabraham, Iisak, Jaakob ja profeetat Luuk. 13:28

Monta nukkunutta pyhää Matt. 27:52-53

Jeesus mm. Matt. 28:5-6 ja taivaaseen astuminen mm. Ap.t. 1:9-11. Tässä on kaksi ylösnousemusta, haudasta maan päälle ja maan päältä taivaaseen.

Ristin ryöväri Luuk. 23:39-43


Lopun ajan ylösnousseet Ilmestyskirjassa

24 vanhinta taivaassa 4:4

Surmatut alttarin alla 6:9

Lukematon joukko kansoista 7:9

Säkkipukuiset todistajat 11:12

144.000 juutalaista 14:1

Maan elo 14:16

Lasisen meren päällä seisovat voittajat 15:2

"Ensimmäinen ylösnousemus" Jeesuksen todistuksen tähden teloitetut tuhatvuotisen valtakunnan hallitsijat 20:4-5

Tuomion ylösnousemus 20:12-13 (toinen ylösnousemus?)

- - -

Kommentteja ja kysymyksiä:

Jeesuksen mainitaan useissa kohdissa olevan kuolleitten ESIKOINEN, esimerkiksi 1:Kor 15:20. Kuitenkin ylösnousseiksi mainitaan jo muinaiset Eenok ja Elia.

Jokaiselle ihmiselle on määrätty, että heidän on kerran kuoleminen Hepr. 9:29. Elia saattoi kuolla Johannes Kastajana. Mutta entä Hanok ja ehkä Mooses?

Ilmestyskirja on vaikeasti tulkittava. Jotkut em. ryhmät saattavat olla samoja, esimerkiksi maan elo ja voittajat lasisen meren päällä.

Ilmestyskirjan 20 luku kirjoittaa ensimmäisestä ja (toisesta) ylösnousemuksesta, vaikka niitä on ollut aiemmin useita.

Hieman epäselväksi jää, mitä tarkoittaa ylösnousemus esimerkiksi Aabrahamin, Iisakin, Jaakobin ja profeettojen kohdalla.

Onko ylösnousemus sama kuin paratiisiin tai "tuonelan paremmalle puolelle" pääseminen. Vai onko se haudasta nouseminen, taivaaseen nousu, vai molemmat.

- - -

Ehkä pohdin näitä seuraavaksi jouluna. Kunpa ymmärryksenikin saisi kokea ylösnousemuksen :confused:
Pyhässä Hengessä valistetut, kommentoikaa!
Avatar
NäilläNäppäimillä
 
Viestit: 353
Liittynyt: 29.04.2023 15:02

Re: Näppäimiltä näytölle

ViestiKirjoittaja Kirjoittaja » 24.06.2024 17:00

Käsittääkseni Eenok ja Elia otettiin elävänä taivaaseen, he eivät ole vielä kuolleet.
Avatar
Kirjoittaja
 
Viestit: 1848
Liittynyt: 14.10.2017 20:50

Re: Näppäimiltä näytölle

ViestiKirjoittaja kalamos » 25.06.2024 06:09

Jeesus on esikoinen eli ensimmäinen,
joka on kokenut ruumiin ylösnousemisen.

:bible:
Paavali (Kol 1:18) kirjoitti:
Ja hän on ruumiin,
se on: seurakunnan, pää;
hän, joka on alku,

esikoinen kuolleista nousseitten joukossa,
että hän olisi kaikessa ensimmäinen.


Ennen Häntä ei kukaan ollut
kokenut sitä,
minkä Hän teki mahdolliseksi
ylösnousemuksellaan.

Ennen Jeesusta ei kellään
koskaan ole ollut ylösnousemusruumista.

Heti Hänen ylösnousemuksensa jälkeen
monta nukkuneiden pyhien ruumista nousi ylös.

Toisin sanoen
Ensimmäinen ylösnousemus
eli
Elämän ylösnousemus
eli
Vanhurskasten ylösnousemus
on jo alkanut.

Jeesus ja heti sen jälkeen
esikoislyhteenä
monta nukkunutta pyhää nousi ylös.

He näyttäytyivät monelle
kirkastetussa ylösnousemusruumiissaan,
mutta eivät jääneet tänne asumaan.

Seuraava ylösnousemusvuoro
on Kristuksen Morsiamella.

Ensin haudoissa olevat
Kristuksessa kuolleet ruumiit
kokevat ruumiin ylösnousemisen
ja sitten heti perään
me elossa olevat muutumme
saaden kirkastetun ylösnousemusruumiin
ja sitten meidät temmataan
tuuliin ja pilviin ja viesään Isän Kotiin,
jossa tapahtuu vihkiminen.

Eenok ja Elia eivät ole
vielä kokeneet
katoavaisen ruumiin kuolemaa
ja eloon herättämistä
kirkastetuksi ylösnousemusruumiiksi.

Heidän palvelustehtävänsä
täällä maan päällä on vielä kesken.

Se täyttyy, kun he ovat tulleet
takaisin maan päälle
ja ovat pukeutuneet säkkiin
ja todistavat.

Kolmen ja puolen vuoden kuluttua
heidät surmataan.

Ja kolmen ja puolen päivän kuluttua
he kokevat ruumiin ylösnousemien.
Ja sen jälkeen tempauksen.

Nyt on takana kolme
ylösnousemusvuoroa.

Neljäntenä ruumiin ylösnousemuksen
kokevat kaikki Israelin pyhät
Aabrahamista, Iisakista, Jaakobista
ja Moosesta alkaen.

Tämä ylösnousemus tapahtuu
Jeesuksen paluun yhteydessä
noin seitsemän vuotta
seurakunnan tempauksen jälkeen.

Silloin kokevat ruumiin ylösnousemisn
myös ahdistuksen aikana
Jeesuksen tähden surmatut.

Viisi on Elämän luku
ja vielä on jäljellä
yksi ylösnousrmusvuoro,
joka siis päätyy kirkastetun
ylösnousemusruumiin saamiseen
tuhat vuotta kestävän
Messiaan Valtakunnan jälkeen.

Tämä viides kokoaa kaikki ne ihmiset,
jotka eivät ole vielä tuohon mennessä
kokeneet ruumiin ylösnousemusta.

Ja nyt mukana on paitsi
Elämän ylösnousemuksesta osallisia
myös heti perään
tuomion ylösnousemuksesta osallisia.

Ja viimeisellä tuomiolla
tuomitaan kuolleet
eli ne, jotka eivät ole
osallisia Elämän ylösnousemuksesta.

Tätä tapahtumaa
eli toista ylösnousemusta
Raamatussa nimitetään
toiseksi kuolemaksi.

Se ei siis ole
Elämän ylösnousemus.

Se vääräin ylösnousemus.
Jumalan valtaistuimen luota
nämä tuomitut
menevät kadotukseen.

Ja kaikki
Elämän ylösnousemuksesta
osalliset siirtyvät
Jumalan Valtaistuimen edestä
Uuteen maahan,
joka on luotu sillä välillä.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Peilit

ViestiKirjoittaja NäilläNäppäimillä » 26.06.2024 09:48

Tänä aamuna kuuntelin Benjamin Turkian sanaa Youtuubista:

2.Moos. 38:8
"Ja hän teki vaskialtaan vaskijalustoineen niiden naisten kuvastimista,
jotka toimittivat palvelusta ilmestysmajan ovella."

Hienosti hän linkitti peilit maalliseen ja taivaalliseen identiteettiimme. Mietin että aiheesta saisi loistavan runon, mutta runosuoni ei lähtenyt pulppuilemaan.

Kuin johdatuksesta löysin seuraavaksi juuri tähän sopivan kirjoituksen (jota hieman sommittelin uskovalle sopivaksi):

- - -

Sinä vanhenet, minulle sanotaan. Et ole enää sinä, sinusta tulee etäinen, surullinen ja yksinäinen.

- Ei, en vanhene, tulen viisaaksi.
Lakkaan olemasta sitä mitä muut odottavat minulta, olen se, mitä aina olen halunnut olla.
Lopetin muiden hyväksynnän etsimisen ja hyväksyn itseni.
Olen jättänyt taakseni valehtelevat peilit, jotka pettävät armottomasti.

- Ei, en vanhene.
Minusta tulee vain valikoivampi paikkojen, ihmisten ja tapojen suhteen.
Olen päästänyt irti tarpeettomasta kivusta, myrkyllisistä sieluista ja kitkeristä sydämistä - vapautan katkeruuden ja onnettomuuden terveyteni vuoksi.
Lopetin muiden tarinoiden elämisen ja aloin kirjoittaa niitä itse, heitin syrjään pakotetut stereotypiat.
Raamatun sana kaunistaa mieltäni.
Unohdin idealisoinnin ja aloin elää.

- Ei, en vanhene.
Kannan sielussani tuoreutta, sydämessäni viattomuutta, ja se löytää minut päivittäin.
Minulla on käsissäni perhosen kotelon arkuus, joka avautuessaan levittää siipensä paikkoihin, joita materialistinen kevytmielisyys ei tavoita.
Minä viehätyn, kun katselen luonnon yksinkertaisuutta.
Kannan korvissani lintujen viserrystä, joka ilahduttaa minua ja seuraa kävelyäni.

- Ei, en vanhene.
Tulen valikoivaksi. Panostan aikaani aineettomiin. Kirjoitan uudelleen minulle kerrotun tarinan, löydän maailmoja uudelleen. Selaan ne vanhat kirjat, jotka olen unohtanut puoliksi auki.
Olen tulossa varovaisemmaksi, olen lopettanut purkaukset, jotka eivät opeta minulle mitään, opettelen puhumaan pyhistä asioista, opettelen viljelemään tietoa ja istuttamaan uskoa. Lopetan kohtaloni väärentämisen.

- Ei, en vanhene.
Alan elää sitä, mikä todella olen.
Avatar
NäilläNäppäimillä
 
Viestit: 353
Liittynyt: 29.04.2023 15:02

EdellinenSeuraava

Paluu NäilläNäppäimillä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa