Olin ajamassa tyhjällä tiellä kohti taajamaa.
Kuulin yhtäkkiä rauhallisen äänen sanovan: Enää et joudu
kolariin." Ajattelin, että eihän sellaista voi tietää!
Samalla ihmettelin, kuulinko oman ajatukseni
niin kummallisen voimakkaana, että koin sen ihan
äänenä vai mitä se oli.
Ajoin jonkin matkaa vielä ja sitten alkoi tapahtua.
Aivan "puskista", kolmion takaa t-risteyksessä tuli auto
suoraan kohti minua. Kuulemani äänen ja sanojen
ansiosta olin kuitenkin aivan rauhallinen ja painoin vain
kaasua.
Kovaa vauhtia kaahannut kuski onnistui kuin onnistuikin
kurvaamaan rinnalleni ja taakseni ilmaantunut auto
ohitti vielä kaahailijan ennen kuin se pääsi taaksemme.
Kaikki tapahtui lähes silmänräpäyksessä.
Jos olisin reagoinut ilman tuota rauhoittavaa sanomaa,
niin varmaankin olisin jarruttanut hätäpäissäni, jolloin tuloksena
olisi saattanut olla kolmen auton kohtalokas kolari. Toinen
vaihtoehto olisi ollut, että olisin yrittänyt väistää oikealle
jolloin olisin törmännyt metallikaiteeseen.
Näitä tapauksia ennen olin ollut kahdessa kolarissa. Ensimmäisessä
kolmion takaa tuli auto. Tuolloin onnistuin melkein väistämään,
mutta en täysin. Onneksi ihmisille ei käynyt kuinkaan. Olin ollut
menossa siskoni lapsen ristiäisiin, mutta sinne en sitten ajoissa päässyt.
Jatkan tästä vielä hiukan myöhemmin.

Raamattu kansalle