Molemmat viestisi olivat
niin osuvia,
että minä olin aivan ihmeissäni.
Kuinka jollain voi olla armoitus
esittää asia niin selvästi ja lyhyesti.
Kun vielä ei ollut tullut
yhtään vastausta avaukseen,
minä kovasti mietin,
että mitä on itselle kuoleminen.
Ja lopulta päädyin vain yhteen
Raamatunkohtaan,
josta olen paljon täällä kirjoittanut.
Mutta kun en ollut varma,
niin jäin odottelemaan
toisten kommentteja.
Ja sitten Sinä vastasit
suoraan tuohon kysymykseeni,
jota en uloskirjoittanut.
Ja tulkitsin vastauksesi niin,
että olin oikeaan
Sanan kohtaan päätynyt.
Ja NäilläNäppäimillä
mielestäni vielä vahvisti asian.
Ja sitten Sinä taas vastasit,
ja taas yllätit minut
niin selkeällä kommentilla.
Ja sitten minäkin ajattelin
rohkaistua keskusteluun.
Ensin ajattelin kirjoittaa
vain kehotuksen:
"Jatka" tai "Jatkakaa".
Sitten ajattelin pyytää vain
ihan yhdellä lauseella
jatkoselvitystä siihen,
mikä on kuoleman ruumis.
Niin hienosti olit analysoinut
tähän asti kaiken.
Mutta kun näppäimille tulin,
niin enhän minä sitten
osannut hillitä itseäni,
vaikka aavistin,
että minä tulen katumaan.
Mutta siis kuoleman ruumis
on synnin ruumis.
Paavali (Room 6:5-6) kirjoitti:
Sillä jos me olemme
hänen kanssaan yhteenkasvaneita
yhtäläisessä kuolemassa,
niin olemme samoin myös
yhtäläisessä ylösnousemuksessa,
kun tiedämme sen,
että meidän vanha ihmisemme
on hänen kanssaan ristiinnaulittu,
että synnin ruumis kukistettaisiin,
niin ettemme enää syntiä palvelisi
Siis ei minulla vielä sillon
ollut synnin ruumista taakkanani,
kun en vielä palvellut syntiä.
Mutta kun synti pääsi minuun,
niinkuin se aikanaan
pääsi ensimmäiseen
joskin jo aikuiseksi kasvaneeseen
ihmislapseen eli Kainiin,
niin minä kuolin.
Mutta sitten minä synnyin uudesti.
Ja nyt minä olenkin
uusi luomus Kristuksessa.
Mutta valitettavasti
en tuosta synnin
eli kuoleman ruumiistakaan
pääse eroon.
Minä kannan sitä mukanani
niin kauan kuin täällä maan päällä elän.
Tuo synnin eli kuoleman ruumis
on vanha minäni.
Synti pääsi sen hallitsijaksi aikanaan.
Mutta nyt kun minä synnyin uudelleen
Jumalan lapseksi,
niin synti ei enää ole
minun hallitsijani,
en ole enää synnin orja,
vaan minä olen kuollut synnille.
Kun minä kuitenkin joudun
raahaamaan tuota
synnin asuinsijaa mukanani,
niin joskus on vaikea uskoa,
että se ei enää elä.
Ja niin Paavali evankeliuminsa
kahdeksannessa luvussa
oikein kehottaa pitämään totena sitä,
että olemme kuolleet synnille.
Siis
synnin ruumis
ja
kuoleman ruumis
ja
liha
tarkoittavat kaikki samaa asiaa.
Mutta tähän maailmaan syntyvää
vaavelia se ei tarkoita.
Eikä pienokaistakaan.
Vaan asia on niinpäin,
että kun me synnymme uudelleen
Jumalan lapsiksi,
niin meidät palautetaan
sellaisiksi kuin vauvat ja pienokaiset ovat.
Siis juuri sellaisiksi,
joiden on taivasten valtakunta.
Mutta kun meissä nyt sitten
on asuinsija myös synnille,
emmekä saa tuota hyyryläistä häädettyä,
niin meidän täytyy olla tarkkana,
ettemme kuitenkaan ole sille kuuliaisia.
Meidän isännöitsijämme on Jumala
ja me elämme ja vaellamme
Hänen asettamien sääntöjen mukaan.
Meillä on siis uusina luomuksina
Hengen mieli ja siksi
emme enää elä lihan mukaan.
Mutta mitä vaellukseen tulee,
niin kyllä me kaikesta huolimatta
kompuroimme.
Minä opin kävelemään kovin myöhään.
Ja sitten senkin jälkeen,
minä kompuroin paljon.
Äiti on kertonut,
että joku sukulainen oli lahjoittanut
sellaiset valjaat,
joiden avulle heikko äitini sai aina
kevyesti nostettua minut pystyyn.
Tuosta ajasta,
jolloin kompuroin alinomaa,
en muista mitään,
mutta se on varmaa,
että kaikesta huolimatta
minä olin isän ja äidin lapsi.
Ei kenenkään toisen.
Samoin me uudestisyntyneet
Jumalan vaavelit olemme
Jumalan lapsia siitä alkaen,
kun olemme Hengestä syntyneitä.
Ja meissä on identifiointi
eli Pyhän Hengen sinetti,
joka on annettu meille
ruumiimme lunastuksen päivään saakka.
Ja siitä hetkestä alkaen
me olemmekin sitten jo näkyvästi
Kirkkauden lapsia.
Ja koko luomakuntakin
tulee sitten vapautetuksi
turmeluksen orjuudesta
Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.
