Minä puhuin ensimmäisen kerran kielillä
sen jälkeen,
kun ensimmäistä kertaa tällaista
Hengen kosketusta tosissani pyysin.
Muodollisesti olin pyytänyt aikaisemminkin.
Eräs pastori pyynnöstäni
laitti kätensä minun pääni päälle ja rukoili.
Tosin en siinä rukousvaiheessa
puhunut mitään vaan ainoastaan itkin
sairaalasängyssäni istuen.
Mutta sitten kun pastori oli mennyt
ja olin jälleen yksin,
aloin rukoilla kielillä ihan rauhallisesti.
Tämä tapahtui siis isossa sairaalassa
yhden hengen potilashuoneessa.
Minulle oli jälleen kerran
tehty kriittinen leikkaus.
Muutama päivä leikkauksen jälkeen
minä sitten kuitenkin kuolin
- tai ainakin melkein.
Sitten vaimoni tuli katsomaan minua,
joka olin kuollut.
Tosin kuitenkin olin edelleen elävien kirjoissa,
koska vaimoni kaukana kotona
oli juuri kuolinhetkelläni
saanut kehotuksen rukoilla puolestani,
ja rukoilikin sitten kertomansa
mukaan elämänsä raskaimman rukouksen.
Hän joutui oikein taistelemaan
jotain pahaa vastaan.
Tuon rukouksen tähden tapahtui monta ihmettä,
joiden seurauksen jäin henkiin,
ja minut ehdittiin leikata uudelleen,
vaikka veri oli roiskunut päin seiniä
ja mahdollisesti aivonesteenikin valuneet ulos.
Siis vaimoni tuli siis huoneeseeni,
ja sanoi heti ensimmäiseksi painokkaasti,
että hiukan vähempikin riittäisi.
Minä vastasin,
että rukoillaan nyt ihan ensiksi.
Ja sitten me rukoilimme.
Ja minä puhuin kielillä.
Edelleen hyvin rauhallisesti.
Myöhemmin vaimoni kertoi,
että se oli todella kaunista kuunneltavaa.
No sitten minä kuitenkin edelleen
tein kuolemaa sairaalassa
yötä päivää viikosta toiseen
hirvittävissä kivuissa.
Olin jo niin huono,
etten pysynyt hereillä silloinkaan,
kun äitini tuli katsomaan.
Mutta sitten eräänä yönä,
minä sanoin Jeesukselle jotakin,
ja sitten minä letkuineni
nousin kuolinvuoteeltani
ja astelin ulos huoneestani
sairaalakäytävälle
ja kävelin.
Ja minä kävelin ja kävelin
edestakaisin sairaalakäytävää pitkin.
Ja sitten pyysin sellaista
potilastuolia huoneeseeni.
Ja korvalappustereoita kaapistani.
Ja sitten minä koko yön kuuntelin
Samuli Sirenin kasettia
ja itkin.
"Yksin en kulje en hetkeäkään.
Vierelläin aina mä Jeesuksen nään.
Suojellen varjellen, nostaen kantaen ...."
Tämän yön jälkeen en tarvinnut
enää yhtään kipupistosta,
ja pian aloin taas juomaan ja syömään.
Ja pääsin kotiin sairaalasta.
Meidän koiramme
pitkäkarvainen saksanpaimenkoira,
oli koko sairaalassaoloajan
odottanut kovin minua kotiin.
Makasi oven kynnyksen edessä ja inisi.
Se oli huippukoulutettu.
Mutta kun tulin kotiin
ja olin aika uupunut,
en jaksanut heti huomioida koiraa
vaan retkahdin tv-tuoliin.
Se makasi jalkojeni juurella,
mutta sitten lopulta se ei enää kestänyt.
Se hyppäsi syliini,
niin että sen etutassut ja yläruumis
oli sylissäni ja se painoi päänsä kainalooni
ja itki.
Se oli ainoa kerta koko sen elämän aikana,
kun se ei pysynyt lattialla.
Se kun oli koulutettu niin,
että koiran paikka on lattialla.
No niin.
Tuo koira siis puhui koiran kieltä.
Tai olisiko ollut sydämen kieltä.
Luultavasti meidän sydämemme
sykkivät tuossa(kin) hetkessä
kirjaimellisesti samaan tahtiin.
Mutta keskustelun aiheena oli siis
kielillä puhuminen.
Ja tuli varmaan selväksi,
että minä koin tuollaisen Hengen kosketuksen,
kun minä sitä tosissani
ensimmäisen kerran pyysin.
Siis täytyy olla jano.
Johannes (7:37-39) kirjoitti:
Mutta juhlan viimeisenä,
suurena päivänä Jeesus seisoi ja huusi ja sanoi:
"Jos joku janoaa,
niin tulkoon minun tyköni ja juokoon.
Joka uskoo minuun,
hänen sisimmästään on,
niinkuin Raamattu sanoo,
juokseva elävän veden virrat."
Mutta sen hän sanoi Hengestä,
joka niiden piti saaman,
jotka uskoivat häneen;
sillä Henki ei ollut vielä tullut,
koska Jeesus ei vielä ollut kirkastettu.
Minä kuitenkin tuon kokemukseni jälkeen
kun olin niin huonossa kunnossa
ja hirvittävissä tuskissa,
en jaksanut sairaalassa enää rukoilla.
Ja niin en myöskään sitten
pitänyt tuota lahjaa vireillä.
Ja en sitten enää kotiin päästyänikään
virittänyt sitä palavaksi.
Me emme täällä
herätä keskustelua toisistamme,
mutta kun mainitsit avauksessasi
tuon ihmeellisen kokemuksesi
kielten selittämisestä,
joka on keskustelun aihe,
niin minä pidän selvänä,
että Sinä olet tuon lahjan saanut.
Ja ymmärsin avauksestasi myös,
että Sinä janoat tuota.
Vaikka Sinulla tuo armolahja jo onkin,
niin ei liene pahaksi,
jos joku vielä panee kätensä päällesi.
Joka tapauksessa Sana sanoo:
Paavali (2 Tim 1:6) kirjoitti:
Siitä syystä minä sinua muistutan
virittämään palavaksi Jumalan armolahjan,
joka sinussa on minun kätteni päällepanemisen kautta.
