Kirjoittaja עֵד » 11.04.2020 10:15
Niin seurakunnissa kuin kirjallisuudessa ja keskustelupalstoilla on uskovia, jotka epäröivät hengellisten lahjojensa suhteen. Myös kuulijat ja lukijat voivat esittää omia analyysejään niin henkilöstä kuin hänen agendastaan.
Uskallan rohkaista uskovaa, jonka motiivina ei ole tuoda esiin omaa, vaan Herransa kunniaa. Sinä itse et tule täydelliseksi tässä ajassa etkä ihmisten edessä, mutta Jeesuksen sovitustyön kautta olet otollinen ja tarpeellinen Jumalan valtakunnan työhön ja Jeesuksen sovituskuoleman kirkastamiseen.
Meitä on kehotettu rohkaisemaan toinen toistamme - huolimatta siitä, ettemme täytä toistemme kriteerejä ollen välillä itsellemmekin arvoituksia.
Kun joskus kerroin ’kuulemistani’ sanoista kesken arkisen aherruksen, jouduin usein tilanteeseen, että sillä hetkellä ne oli kristallinkirkkaita, mutta hetken kuluttua oma epäily astui areenalle pyrkien tuomitsemaan ne alitajunnan tuotoksiksi. Jos sitten erehdyin noita päiväkirjamerkintöjäni kertomaan, ne leimattiin ilmestystiedon hamuamiseksi tai, kyllä, naisten sielullisiksi riimeiksi.
Siksikö Maria kätki saamansa ilmoituksen sydämeensä? Hetkinen, uskalsinko juuri verrata ’taivassanojani’ itsensä Jumalan Pojan äidin saamiin profetian sanoihin?! Ehkä kuitenkin yhtenä syynä on selittämätön pyhyyden tunne/läsnäolo, ikäänkuin sanat olisivat helmiä.
Koeteltuani Sanalla puen (henkilökohtaiseksi ilmoitukseksi tarkoitetut?) sanat joskus runoksi, jossa sen ydin/aihio on tarvittaessa tarjolla joko vahvistukseksi tai lohduksi, jos sen funktio on sellainen.
’Nyt on aika vahvistaa liittoa.’
Niin seurakunnissa kuin kirjallisuudessa ja keskustelupalstoilla on uskovia, jotka epäröivät hengellisten lahjojensa suhteen. Myös kuulijat ja lukijat voivat esittää omia analyysejään niin henkilöstä kuin hänen agendastaan.
Uskallan rohkaista uskovaa, jonka motiivina ei ole tuoda esiin omaa, vaan Herransa kunniaa. Sinä itse et tule täydelliseksi tässä ajassa etkä ihmisten edessä, mutta Jeesuksen sovitustyön kautta olet otollinen ja tarpeellinen Jumalan valtakunnan työhön ja Jeesuksen sovituskuoleman kirkastamiseen.
Meitä on kehotettu rohkaisemaan toinen toistamme - huolimatta siitä, ettemme täytä toistemme kriteerejä ollen välillä itsellemmekin arvoituksia.
Kun joskus kerroin ’kuulemistani’ sanoista kesken arkisen aherruksen, jouduin usein tilanteeseen, että sillä hetkellä ne oli kristallinkirkkaita, mutta hetken kuluttua oma epäily astui areenalle pyrkien tuomitsemaan ne alitajunnan tuotoksiksi. Jos sitten erehdyin noita päiväkirjamerkintöjäni kertomaan, ne leimattiin ilmestystiedon hamuamiseksi tai, kyllä, naisten sielullisiksi riimeiksi.
Siksikö Maria kätki saamansa ilmoituksen sydämeensä? Hetkinen, uskalsinko juuri verrata ’taivassanojani’ itsensä Jumalan Pojan äidin saamiin profetian sanoihin?! Ehkä kuitenkin yhtenä syynä on selittämätön pyhyyden tunne/läsnäolo, ikäänkuin sanat olisivat helmiä.
Koeteltuani Sanalla puen (henkilökohtaiseksi ilmoitukseksi tarkoitetut?) sanat joskus runoksi, jossa sen ydin/aihio on tarvittaessa tarjolla joko vahvistukseksi tai lohduksi, jos sen funktio on sellainen.
’Nyt on aika vahvistaa liittoa.’
