Tällaisesta ketjun aloituksesta pidän – jokainen saa kertoa, mitä ajatuksia Sanan kohta herättää juuri meissä itse kussakin ja ehkä jakaa myös jotain siitä, miten Sanan kohta on näkynyt omassa arkielämässämme.
Näin olen kokenut:
... kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti ... – minä tahdon elää jumalisesti,
joutuvat vainottaviksi – olen yksi niistä kaikista, joten olen heidän kanssaan myös joutunut vainottavaksi.
Ennen edellä mainittuja sanoja Paavali tuo esille, millaisia ihmiset ovat lopun aikoina. On tärkeää tiedostaa, että emme elä hyvässä maailmassa, joka olisi meitä kohtaan hyvä:
Paavali (2 Tim 3:3-5) kirjoitti:rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja,
hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä,
hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman.
Senkaltaisia karta.
Me elämme pahuuden keskellä ja näemme sen todellisuuden, josta Raamattu sanoo yksiselitteisesti:
Koko maailma on pahan vallassa. Tällaisen maan läpi me kuljemme kohti taivaallista kotiamme. Koemme täällä usein vierautta, sillä me elämme maailmassa, mutta emme ole maailmasta. Pysäyttävää on huomata, että maailmallisuuden pahuutta edustavat myös sellaiset ihmiset, joissa on
jumalisuuden ulkokuori emmekä me saa missään tapauksessa sitoutua sellaisten ihmisten seuraan –
senkaltaisia karta. Todettuaan maailmassa olevan pahuuden Paavali jakaa henkilökohtaisia kokemuksiaan – myrsky ei ole vain jossain kaukana ulapalla, vaan Jeesusta seuraavat joutuvat usein itse myrskyn silmään. Kokemukset eivät ole olleet lainkaan helppoja, Paavali aivan huokaa
mimmoisia vainoja olenkaan kärsinyt!
Paavali (2 Tim 3:10-11) kirjoitti:Mutta sinä olet seurannut minun opetustani, vaellustani, aivoitustani, uskoani, pitkämielisyyttäni, rakkauttani, kärsivällisyyttäni, vainoissa ja kärsimyksissä,
samanlaisissa kuin minun osakseni tuli Antiokiassa, Ikonionissa ja Lystrassa.
Mimmoisia vainoja olenkaan kärsinyt, ja kaikista Herra on minut pelastanut!
Paavalin tarjoama paketti tulee ikään kuin valmiiksi hänen vakuuttaessaan,
että me emme kaadu, vaan menemme läpi kaikki koetukset:
1. Maailma on pahuuden vallassa
2. Me joudumme siitä kärsimään ja
3. Me kestämme Jeesuksen avulla uskonkoetukset.
Asian voisi kenties sanoa tiivistetysti: ilman ristiä ei ole kruunua – ne, joille usko on vain jumalallista ulkokuorta, eivät kestä.
Paavali (2 Tim 3:8) kirjoitti:niin nuokin vastustavat totuutta, nuo mieleltään turmeltuneet ihmiset, jotka eivät uskonkoetuksissa kestä.
Kyseisessä kohdassa minua puhuttelee se, että elämämme on elämää Jeesuksessa:
...tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa ... Ei voi olla mitään todellista jumalisuutta ilman, että seurustelemme Hänen kanssaan, tutkimme Hänen Sanaansa, tahdomme seurata Hänen esimerkkiään ja elää joka päivä Hänen edessään armahdettuina ja vain Häneltä voimaa ja lohtua arkeemme saaneina. Ilman tätä emme kestä, sillä maailman vihan kohteena oleminen on uskovan osa.
Johannes (15:19) kirjoitti:Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi;
mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut,
sen tähden maailma teitä vihaa.
Meillä on suuri houkutus tulla maailman kanssa toimeen ja välttää vainotuksi tulemista.
Tämä on ymmärrettävää, sillä ihmisinä haluamme ystävyyttä ja yhteyttä.
Tavalla tai toisella voimme laittaa kynttilämme vakan alle ja sillä tavalla välttää ristiriitoja, vainotuksi tulemista. Haluammeko taistelujen keskeltä suojaan steriiliin ja suolattomaan kristillisyyteen vai haluammeko elää jumalisesti ja ottaa seuraukset vastaan? Tutkikaamme itseämme rehellisesti, kärsimmekö vain oman taitamattoman puheemme tai toimintamme tähden vaan aidosti
Kristuksen tähden?
Tällaisesta ketjun aloituksesta pidän – jokainen saa kertoa, mitä ajatuksia Sanan kohta herättää juuri meissä itse kussakin ja ehkä jakaa myös jotain siitä, miten Sanan kohta on näkynyt omassa arkielämässämme.
Näin olen kokenut: [color=#004000][i]... kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti ...[/i][/color] – minä tahdon elää jumalisesti, [color=#004000][i]joutuvat vainottaviksi[/i][/color] – olen yksi niistä kaikista, joten olen heidän kanssaan myös joutunut vainottavaksi.
Ennen edellä mainittuja sanoja Paavali tuo esille, millaisia ihmiset ovat lopun aikoina. On tärkeää tiedostaa, että emme elä hyvässä maailmassa, joka olisi meitä kohtaan hyvä:
:bible: [quote="Paavali (2 Tim 3:3-5)"][color=#004000]rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja,
hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä,
hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman.
Senkaltaisia karta.[/color][/quote]
Me elämme pahuuden keskellä ja näemme sen todellisuuden, josta Raamattu sanoo yksiselitteisesti: [color=#004000][i]Koko maailma on pahan vallassa[/i][/color]. Tällaisen maan läpi me kuljemme kohti taivaallista kotiamme. Koemme täällä usein vierautta, sillä me elämme maailmassa, mutta emme ole maailmasta. Pysäyttävää on huomata, että maailmallisuuden pahuutta edustavat myös sellaiset ihmiset, joissa on [color=#004000][i]jumalisuuden ulkokuori[/i][/color] emmekä me saa missään tapauksessa sitoutua sellaisten ihmisten seuraan – [color=#004000][i]senkaltaisia karta[/i][/color]. Todettuaan maailmassa olevan pahuuden Paavali jakaa henkilökohtaisia kokemuksiaan – myrsky ei ole vain jossain kaukana ulapalla, vaan Jeesusta seuraavat joutuvat usein itse myrskyn silmään. Kokemukset eivät ole olleet lainkaan helppoja, Paavali aivan huokaa [color=#004000][i]mimmoisia vainoja olenkaan kärsinyt![/i][/color]
:bible: [quote="Paavali (2 Tim 3:10-11)"][color=#004000]Mutta sinä olet seurannut minun opetustani, vaellustani, aivoitustani, uskoani, pitkämielisyyttäni, rakkauttani, kärsivällisyyttäni, vainoissa ja kärsimyksissä,
samanlaisissa kuin minun osakseni tuli Antiokiassa, Ikonionissa ja Lystrassa.
Mimmoisia vainoja olenkaan kärsinyt, ja kaikista Herra on minut pelastanut![/color][/quote]
Paavalin tarjoama paketti tulee ikään kuin valmiiksi hänen vakuuttaessaan,
että me emme kaadu, vaan menemme läpi kaikki koetukset:
1. Maailma on pahuuden vallassa
2. Me joudumme siitä kärsimään ja
3. Me kestämme Jeesuksen avulla uskonkoetukset.
Asian voisi kenties sanoa tiivistetysti: ilman ristiä ei ole kruunua – ne, joille usko on vain jumalallista ulkokuorta, eivät kestä.
:bible: [quote="Paavali (2 Tim 3:8)"][color=#004000]niin nuokin vastustavat totuutta, nuo mieleltään turmeltuneet ihmiset, jotka eivät uskonkoetuksissa kestä.[/color][/quote]
Kyseisessä kohdassa minua puhuttelee se, että elämämme on elämää Jeesuksessa:
[color=#004000][i]...tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa ...[/i][/color]
Ei voi olla mitään todellista jumalisuutta ilman, että seurustelemme Hänen kanssaan, tutkimme Hänen Sanaansa, tahdomme seurata Hänen esimerkkiään ja elää joka päivä Hänen edessään armahdettuina ja vain Häneltä voimaa ja lohtua arkeemme saaneina. Ilman tätä emme kestä, sillä maailman vihan kohteena oleminen on uskovan osa.
:bible: [quote="Johannes (15:19)"][color=#804000]Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi;
mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut,
sen tähden maailma teitä vihaa.[/color][/quote]
Meillä on suuri houkutus tulla maailman kanssa toimeen ja välttää vainotuksi tulemista.
Tämä on ymmärrettävää, sillä ihmisinä haluamme ystävyyttä ja yhteyttä.
Tavalla tai toisella voimme laittaa kynttilämme vakan alle ja sillä tavalla välttää ristiriitoja, vainotuksi tulemista. Haluammeko taistelujen keskeltä suojaan steriiliin ja suolattomaan kristillisyyteen vai haluammeko elää jumalisesti ja ottaa seuraukset vastaan? Tutkikaamme itseämme rehellisesti, kärsimmekö vain oman taitamattoman puheemme tai toimintamme tähden vaan aidosti
[color=#004000][i]Kristuksen tähden[/i][/color]?