Ikivihreää

[עֵד]

Tämä tarina on tosi, mutten ymmärrä, miten se on mahdollista.

Elettiin noin parikymmentä vuotta sitten, ja olin kahden poikani yksinhuoltaja. Molemmat poikani olivat juuri toipuneet vatsataudista, kun se sitten tuli minullekin. Olin saanut lapseni nukkumaan, kun raju oksentelu alkoi. Pyörryin hetkeksi wc:ssä ja tajuihin tullessani minulla oli otsassa kuhmu, jota painoin kylmällä. Otin pesuvadin vuoteeni vierelle aikomuksena nukkua, mutta silmissä pimeni jälleen ja minua pelotti, etten heräisi. Pakotin silmäni pysymään auki, mutta en voinut vastustaa: kaikki musteni.

Tunsin liikkuvani kuin ahtaassa tunnelissa, mutta en ehtinyt ahdistua. Seuraavaksi istuin vihreällä nurmella aivan kuin sentin sen yläpuolella, niin ettei minusta jäänyt jälkeä nurmeen. Vihreä oli niin kaunista vihreää! Ja se valo ympärillä oli niin kirkasta!

Muuta en juuri muista, kuin ne sanat, että minun tuli huolehtia lapsistani ja se tunne, kuinka mieluummin olisin jäänyt sinne!

En tiedä ajankulua, mutta herätessäni aamulla olin jostakin syystä olohuoneen lattialla vatsallani ilman peittoa ja olin terve. Söin normaalisti ja ihmettelin, missä olin käynyt.

[kalamos]

Tuosta samasta kokemuksestasi ilmeisestikin kerrot runossasi
tuolla Kahvilan puolella

Kun vain voisinkin
sanojaan käyttää,
niin kertoisin,
miltä taivaassa näyttää:

Se, kun vihrein
on kaikista valoisin,
mut millä värein
kirkasta kuvaisin?

Vaik' vuosia sitten
tuota hetkistä elettiin,
muun unohdin, sitä en:
minua sylissä kannettiin.

Sinne jäädä jo toivoinkin:
"On tässä niin hyvä olla!",
kun tahtoonsa havahduin:
"Ole turvana lastesi tuolla."