Tämä salaisuus on suuri (mies ja nainen)

Tämä salaisuus on suuri (mies ja nainen)

ViestiKirjoittaja kalamos » 12.04.2020 08:28

Aamuruskon pojasta (Luciferista)
oli tullut pimeyden ruhtinas,
kun tämä oli halunnut tulla
Korkeimman vertaiseksi.
Tapahtuma johti sekasortoon ja kaaokseen,
josta Raamatun toinen jae kertoo.
Ja sen tähden tarvittiin
kuuden päivän ihme,
josta viimeksi kerroin.

Mikään ei olisi voinut olla
katkerampaa pimeyden ruhtinaalle
kuin kuudes päivä, jolloin Jumala sanoi:

:bible:
Tehkäämme ihminen
kuvaksemme, kaltaiseksemme


Ihminen sai osakseen sen kirkkauden,
jota Aamuruskon Poika oli
itselleen tavoitellut.
Ihminen luotiin
Jumalan kuvaksi, Jumalan kaltaiseksi.

Kohdattuaan kaikki sympaattiset eläimet,
joiden valtiaaksi Aadam
oli Jumalan kuvana asetettu,
häntä vaivasi kuitenkin yksi ongelma.
Kaiken ihanuuden keskellä
Aadam koki olevansa yksin.

:bible:
Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen
raskaaseen uneen,
ja kun hän nukkui,
otti Hän yhden hänen kylkiluistaan
ja täytti sen paikan lihalla.
Ja Herra Jumala rakensi
vaimon siitä kylkiluusta,
jonka Hän oli ottanut miehestä,
ja toi hänet miehen luo.


Aadam yksinään oli ensin Jumalan kuva.
Nyt tuo kuva oli muuttunut hiukan.
Jumalan kuva muodostui
kahdesta persoonasta,
jotka kuitenkin olivat
yhtä ja samaa lihaa ja luuta.

Aadam oli haltioissaan,
kun näki kaltaisensa luomuksen:
Tämä se nyt on,
luu minun luustani
ja liha minun lihastani,
yhtä minun kanssani.

Eedenissä vaelsi kaksi
rakkauden siteellä yhdistettyä
sielua,
jotka hallitsivat
kaikkea ympärillä olevaa luomakuntaa
Jumalan kuvana
alasti vailla suomuja, höyheniä tai turkkia
kuitenkin verhottuna
jumalalliseen kirkkauteen.

Vanhassa testamentissa
Sananlaskujen kirjassa
Jumalan ainosyntyistä Poikaa
nimitetään muun muassa Viisaudeksi.
Viisaus kertoo olleensa läsnä
kaikessa luomistyössä,
eikä suinkaan sivusta seuraajana
vaan varsinaisena työtä tekevänä elimenä.

Viisaus kertoo vaihe vaiheelta
maailmankaikkeuden alkutapahtumista
kaikkine mullistuksineen,
mutta päättää sen todella yllättävästi:

:bible:
ihastukseni olivat ihmislapset


Luotuaan aurinkokunnan toisensa jälkeen,
Hän iloitsee
tai Hänen suoranainen ihastuksensa
äärettömän maailmankaikkeuden keskellä
on pienen pieni ihminen.

Aivan samoin kuin Aadam
Jumalan kuvana oli kokenut,
ettei hänen ole hyvä olla yksin,
aivan samoin koki myös
Jumalan ainokainen Poika,
vaikka ympärillä olivat
valtaisat enkelijoukot.

Mutta sitten ihminen luotiin
Jumalan kuvaksi.
Ihmistä Poika voisi
Rakastaa kuin Morsiantaan;
tulla yhdeksi Rakkaimpansa,
kaltaisensa kanssa.

Uuden Testamentin puolella
Paavali lainaa tätä
Vanhan Testamentin puolella
olevaa kertomusta
ja selvittää asiaa näin:

:bible:
Sentähden mies
luopukoon isästänsä ja äidistänsä
ja liittyköön vaimoonsa,
ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.


Tämä salaisuus on suuri;
minä tarkoitan
Kristusta ja seurakuntaa.
Mutta myös teistä
kukin kohdaltaan
rakastakoon vaimoaan
niinkuin itseänsä;
mutta vaimo
kunnioittakoon miestänsä.


Siis Jumala loi ihmisen
Rakkautensa kohteeksi.
Ja samoin kuin
Jumala Rakastaa ihmistä,
tulee miehen Rakastaa Vaimoaan.

Vaimo luotiin siis
miehen Rakkauden kohteeksi.
Miehen ei ollut hyvä olla yksin,
vaan mies tarvitsee jonkun,
jota Rakastaa.
Tämä on ensimmäinen syy sille,
miksi Jumala loi ihmisen
- mieheksi ja naiseksi.

Mutta NAINEN
ei ole pelkästään Rakkauden kohde.
Aadam tarvitsi rinnalleen naisen
myös toisesta syystä,
joka on koko ihmiskunnan
kohtalon kysymys.

Ja se liittyy siihen,
mitä tässä kohden Raamattua
edelleen kerrotaan.
Jumala oli istuttanut Eedeniin puutarhan,
jossa oli kaksi hyvin merkityksellistä puuta.

    Elämän puu
    Hyvän- ja pahantiedon puu

Syntiinlankeemus :arrow:
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Paluu Mies ja Nainen

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron