Jaan muutamia ajatuksiani Jukan käynnistämään ketjuun. Ensiksi otan esille Jukan kirjoituksesta kohdan
”Lause "Vanhurskas on elävä uskosta" voidaan myös kääntää: "Uskosta vanhurskas on elävä". Eikä vain voida, vaan myös tulee kääntää noin – oikeassa merkityksessä, aivan alkukielisen kreikankielisen tekstin mukaisesti. Väärä suomennos on aiheuttanut monille herkkätunteisille uskovilla paljon ahdistusta, sillä he eivät koe olevansa niin vanhurskaita, että he sen perusteella saisivat ikuisen elämän.
Hyvä vanhurskas elää uskosta, mutta entä minä? On riemastuttavaa ja vapauttavaa kuulla, että Jumala julistaa minut vanhurskaaksi, taivaskelpoiseksi, aivan tällaisenani, koska minä olen sydämessäni kääntynyt syntieni sovittajan, Jeesuksen puoleen. Syntisen ainoa tehtävä on ottaa pelastus uskossa vastaan. Koska olen uskosta vanhurskas, saan elää.
Käsite ”uskosta uskoon” on kieltämättä vaikea – kyllä tämän kanssa on saanut joskus painiskella. Asiaa voi pohtia useammalta kantilta – kunhan kaikki pohtimisemme perustana on Raamatun totuudet. Ehdotonta vain yhtä näkökulmaa en tohdi tässä asiassa ottaa.
Kun olemme tulleet uskosta vanhurskaaksi ja saaneet uuden elämän, niin se ei tule vain kerran elämässä ottaa vastaan ja jättää asia siihen. Matka ja kilvoittelu jatkuu. Meidän tulee elää aina uskossa, elää uskosta uskoon, elää yksin uskosta. Ensimmäistä uskossa tapahtuvaa evankeliumin vastaanottamista seuraa koko elämän kestävä jatkuva vastaanottaminen. Juuri tällä tavoin todeksi elettynä ihmiselle luettu Jumalan vanhurskaus tuo iankaikkisen elämän. Vanhurskas uskosta on elävä – uskova tarvitsee aina vain uudelleen pelastuksen suloista sanomaa Vapahtajastaan.
Ei riitä, että uudestisyntymisemme hetkellä Jeesus pesi kerran sovitusverellään kaikki syntimme pois. Se on kyllä totta, mutta syntisyytemme tähden tarvitsemme koko ajan Jeesuksen veren puhdistavaa voimaa. Jatkuva eläminen Jeesuksen lähellä ja Hänen sovitustyönsä varassa tuottaa sieluumme rauhan ja ilon. Emme koskaan nouse millekään korkeammalle tasolle – saamme loppuun asti elää ristin sovituksen sanomasta, Jeesuksen veren voimasta. Pyhä Henki uudistaa meitä, suhdettamme ja luottamustamme Herraamme (uskomistamme Häneen) ja niin elämme ”uskosta uskoon”.
Tässä vaiheessa lienee paikallaan varoituksen sana. Kysymys ei ole progressiivisesta kasvustamme suuren uskon omaaviksi, sellainen on täysin vastoin nöyrähenkisen Paavalin meille jättämien kirjeiden sisältöä. Kasvua toki on, mutta luonteeltaan se on erilaista. Kasvussamme kristittyinä on kysymys yhä suuremmasta riippuvuudestamme Jeesuksen armosta ja siitä kiitollisina haluamme tutustua yhä paremmin Herraamme.
Pietari (2 Piet 3:18) kirjoitti:ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme
Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa.
Hänen olkoon kunnia sekä nyt
että hamaan iankaikkisuuden päivään.
Käsite ”uskosta uskoon” valottaa myös sitä, mitä evankelioiminen on. Ilosanoma menee eteenpäin, kun Jeesus löytää ja pelastaa meidät. Raamatun tekstit ovat Jumalaan uskovien kirjoittamia ja Pyhän Hengen vaikutuksesta julkituoduissa teksteissä näkyy niiden kirjoittajien usko. Ensin oli kirjoittajien usko ja nyt raamatullisesta kirjoituksesta syntyy usko tekstin lukijan sydämessä – pelastus on edennyt ”uskosta uskoon”. Sama tapahtuu myös uskovan julistajan julistaessa lakia ja armoa: ensin on julistajan usko ja hänen välittämänsä ilosanoman kautta joku kuulija uudestisyntyy Jumalan lapseksi. Välikätenä toimivan toisen uskovan sydämen usko saa kodin myös Sanan vastaanottaneen kuulijan tai lukijan sydämessä – ketju etenee ”uskosta uskoon”. Kuulija tai lukija - myös uskovan kirjoittama raamatullinen kirja voi herättää uskon, kunhan kirja vain sisältää kirkkaan evankeliumin sanoman.