Oikea Jumalan pelko

[Emil]

Jumalan oikea pelko on kaiken synnin vihaamista. Jumalan oikea pelko on sitä, että tiedostamme, että Jumala vihaa kaikkea syntiä ja rankaisee ja tuomitsee synnin ja synnistä. Ainut turva on Jeesus Kristus ja synnin vihaaminen Jeesuksen kanssa kulkien armahdettuna syntisenä, Hänen nimessään ja sovintoveressään. Lyhyet tilivälit Jumalan luo, päivän matkan kerrallaan, Jeesuksessa meille kertakaikkiselaa synti ja vikauhrilla lahjoitetun armon alla, lakiakaan unohtamatta sen täytetyssä muodossaan. Lain tuli ajaa Jeesuksen eli armahduksen luo. Ylistetty olkoon Herramme Jeesus Kristus ja Hänen Pyhä sovintusuhriverensä ja nimensä.

Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon,
niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
Joka hylkää Mooseksen lain,
sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan,
joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty,
ja pilkkaa armon Henkeä!
Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut:
"Minun on kosto, minä olen maksava";
ja vielä:
"Herra on tuomitseva kansansa".
Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.

[kalamos]

Tuossa lainaamassasi kohdassa ei mainittu käsitettä Jumalan pelko.
Eikä siinä puhuta tavallisista uskovista.
Siinä puhutaan hebrealaisista, jotka oli erotettu synagogasta.

Heillä oli mahdollisuus palata synagogaan,
jos suorittivat seremonian,
johon liittyi Jeesuksen kiroaminen.
Rituaaliin kuului Jumalan Pojan tallaaminen jne.

Eli nämä olivat tulleet tietämään, että Jeesus on Jumalan Poika, luvattu Messias.
Mutta he eivät olleet syntyneet uudesti, koska heillä oli vielä epäuskoinen ja paha sydän.

Nämä synagogaan palaamista suunnittelevat olivat nyt siis ratkaisun paikalla.
Jos he kieltäisivät Jeesuksen, vaikka olivat tulleet tietämään, että Jeesus oli luvattu Messias,
he olisivat käyttäytyneet niinkuin luvattu Messias ei olisikaan vielä tullut ja ristiinnaulittu.
Ja niin he olisivat tuon seremonian läpikäytyään
tosiasiassa ilmaisseet, että Messiaan täytyy vielä tulla ja kärsiä risti.

jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan
ja häntä julki häpäisevät

Uskonsuhteessa Jeesukseen elävän uudestisyntyneen
Jumalan pelko on ihan jotain muuta,
kuin mitä tuo katkelma tuo esiin.

Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa,
vaan te olette saaneet lapseuden hengen,
jossa me huudamme: "Abba! Isä!"

Siis me emme enää elä pelossa.
Me elämme sellaisessa kunnioituksessa,
joka pienellä lapsella on isäänsä kohtaan.
Kysymys on Rakkaus-suhteesta Isän ja Hänen lapsensa välillä.

Pelkoa ei rakkaudessa ole,
vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon,
sillä pelossa on rangaistusta;
ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.

[Natanael]

Emil esitti avauksessaan, että Jumalan pelko olisi kaiken synnin vihaamista. Se kyllä sisältyy siihen, mutta objektina käsitteessä ”Jumalan pelko” on kuitenkin itse Jumala eikä synti; kehottaahan Raamattu meitä monissa kohdissa pelkäämään Jumalaa. Oikeassa Jumalan pelossa, kuten kaikessa kristityn elämässä, päähuomiomme tulee olla aina Jumalassa. Ajattelen niin, että oikea raamatullinen Jumalan pelko on Jumalan palvomista ja rakastamista Pyhänä Jumalana Hänen tahtoonsa alistuen ja tämä vaikuttaa sitten meissä niin, että me tahdomme karttaa kaikkea syntiä ja pahuutta.

Jumalan pelko on nykyajan kristillisyydessä lähes kokonaan sivuutettu ja unohdettu. Jumalaa ei enää pidetä Pyhänä Jumalana ja julistus on paljolti vain yleistä sosiaalista saarnaa ja kaiken kattavan sokeroidun rakkauden kuvausta. Jeesuksen sanat Te olette maan suola on muutettu muotoon ”Te olette maan sokeri”. Aivan liian usein meno kokouksissa on hyvin ihmiskeskeistä ja Kristuksen risti jää sivummalle. Joissakin piireissä Jumalasta on tehty aikuisten joulupukki, jonka tulee täyttää välittömästi kaikki maalliset tarpeemme ja katsoa sormiensa läpi silloin, kun me syntejämme tunnustamatta ja parannusta tekemättä elämme tietoista syntielämää. Siellä, missä Jumalan pelko puuttuu, siellä turvaudutaan maallisiin kikkoihin, Jumalan Sanan totuudet hylätään ja syntielämä saa vallan. Jumala ei ole enää keskiössä, vaan ihminen.

Ja nyt, mitä menemistä sinulla on Egyptiin juomaan Siihorin vettä?
Ja mitä menemistä sinulla on Assuriin juomaan Eufrat-virran vettä
(lihallisiin keinoihin turvautuminen)?
Sinun pahuutesi tuottaa sinulle kurituksen, ja luopumuksesi
(syntielämä rehottaa)
saattaa sinut rangaistukseen;
niin tiedä ja näe, kuinka onnetonta ja katkeraa se on,
että sinä hylkäät Herran, sinun Jumalasi
(Jumalan Sana ei ole enää korkein auktoriteetti),
etkä minua pelkää, sanoo Herra, Herra Sebaot.

Raamattu puhuu monenlaisista peloista, joten ensin meidän on nähtävä, mitä Jumalan pelko ei ole. Jeesuksen omillakin tulee olla sydämessään ”Jumalan pelko”, mutta heidän ei tarvitse enää pelätä synnin seurauksena tulevaa tuomiota ja rangaistusta, johon Kalamoksen siteeraama 1. Johanneksen kirjeen kohta viittaa:

Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä,
että meillä olisi turva tuomiopäivänä;
sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.
Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon,
sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää,
se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.

Maailman ihmisillä on monenlaisia pelkoja, mutta vain Jeesuksen seuraajalla voi olla sydämessä Jumalan pelkoa. Koska Jeesus on Jumala, niin Raamattu käyttää tästä käsitteestä Efesolaiskirjeen 5:nnessä luvussa myös sanaparia Kristuksen pelossa . Maailman ihmiset eivät tunne pyhää Jumalaa eivätkä he useinkaan arkaile jopa pilkata Häntä. Sen sijaan meidän uskovien tulee vaeltaa tämä maallinen vaelluksemme juuri tällaisessa tilassa: Herran pelossa.

Niin oli nyt seurakunnalla koko Juudeassa ja Galileassa ja Samariassa rauha;
ja se rakentui ja vaelsi Herran pelossa
ja lisääntyi Pyhän Hengen virvoittavasta vaikutuksesta.

Jumalan pelko ei ole orjan tuntemaa pelkoa isäntänsä määräysvaltaa kohtaan sillä meillä ei ole orjuuden henkeä ollaksemme jälleen pelossa (viittaus Kalamoksen viestiin). Jumalan pelkoon liittyy syvä tietoisuus Jumalan läsnäolosta: Hän näkee kaiken, Hänellä on kaikki valta ja kerran astumme Hänen tuomioistuimensa eteen. Herran pelossa lisääntyvä Pyhän Hengen virvoitus vaikuttaa meissä syvään haluun miellyttää Jumalaa, ojentautua elämässämme Hänen tahtonsa mukaan ja olla murehduttamatta Taivaalllista Isäämme syntielämällämme. Kuinka tämä on mahdollista? Emil osoittaa oivallisen tien:

Lyhyet tilivälit Jumalan luo, päivän matkan kerrallaan, Jeesuksessa meille kertakaikkisella synti- ja vikauhrilla lahjoitetun armon alla, lakiakaan unohtamatta sen täytetyssä muodossaan.

Jumalan lapsinakin olemme kyvyttömiä elämään täysin pyhää elämää. Tiedostaessamme meissä asuvan synnin oikea Jumalan pelko antaa meille motivaation elää joka hetki synnit sovitettuina Jumalan lapsina. Arka tunto Jumalan Sanan edessä pitää meidät Jeesuksen seurassa, kunnes kerran kohtaamme Hänet kasvoista kasvoihin. Jumalan pelko tekee meidät nöyriksi ottamaan vastaan Hänen kaikkivaltiaan tahtonsa ja johdatuksensa. Eikä se ole turhaa, sillä pian meille ansiottomille palvelijoille koittaa ”palkkapäivä”.

Nöyryyden ja Herran pelon palkka on rikkaus, kunnia ja elämä.

[עֵד]

Kun tunnen Jumalan pelkoa, siinä on yhtäaikaa pyhän erottamista ja synnin tuntemista.

Mukana on paljon salattua ja aivan kuin Jumalan tuntemisen nälkä kasvaisi. Siinä ainoaksi jää hiljaa oleminen Jumalan kasvojen edessä.

[Emil]

Täydellinen rakkkaus karkottaa KAIKEN PELON. Perillä taivaassa ei peljätä Jumalaa, vaan kunnioitetaan kaikilla tasoilla aina ja iankaikkisesti vailla varjoa ja mitään syntiä ja edes mahdollisuutta syntiin. Maallisen vaelluksen aikana meillä tulee olla Jumalan pelko ja se on kaiken synnin ja pahan vihaamista ja hylkäämistä. Jumala rakastaa syntisiä ja haluaa pelastaa, mutta JUMALA VIHAA KAIKKEA SYNTIÄ. Ainut toivomme on Jeesus Kristus ja Hänetkin ristinnaulittuna ja kolmanten päivänä syntiemme sovittajana ja voittajana kuolleista ylösnousseena.

[kalamos]

Täydellinen rakkkaus karkottaa KAIKEN PELON. Perillä taivaassa ei peljätä Jumalaa

Täydellinen Rakkaus on meitä kohdannut jo täällä maan päällä.

Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä,
että meillä olisi turva tuomiopäivänä;
sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.
Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon,
sillä pelossa on rangaistusta;
ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.

[Emil]

Niin, koska se taivaselämä (Jeesuksessa Kristuksessa) alkaa jo täällä maitten päällä.

[Natanael]

Wittness ilmaisi ihailtavan hyvin Jumalan pelkoon liittyviä piirteitä. Kiitos sinulle noista sanoistasi, joissa on syvällistä viisautta.

Koska edellisessä viestissäni jaoin jo ajatukseni siitä, mitä Johannes (1 Joh 4:17-18) tarkoitti kirjoittaessaan, että täydellinen rakkaus karkottaa pelon, niin toistan tässä asian vain lyhyesti. Asiayhteydestä selviää, että meidän Jeesuksen omien ei tarvitse enää pelätä syntiemme seurauksena tulevaa tuomiota. Siitä tuossa kohdassa on kysymys, eikä siinä puhuta ”kaikesta pelosta”, vaan synnin seurauksena tulevan rangaistuksen pelkäämistä.

Meillä uskovilla on helposti taipumus kieltää ihmisen osamme tässä maailmassa: jotkut väittävät kiven kovaan, että he eivät enää koskaan tee syntiä, toinen on varma siitä, että hän pääsee irti kaikista elämän vaikeuksista näkyvällä ja tuntuvalla tavalla ja kolmas pyrkii pitämään kiinni siitä, että uskovana hänen ei ole tarvinnut koskaan kokea pettymyksiä, koska Jeesus häntä johdattaa. Jeesuksen veren turvissa saamme kuitenkin olla rehellisiä tunteittemme ja elämän tosiasioiden edessä.
Tässä ketjussa on käsitelty pelkoa ja se on kaikkien ihmisten osaksi joskus tuleva inhimillinen tunne. Suuri apostoli Paavali, joka julisti evankeliumia Herrastamme, vaikka se johti mitä suurimpiin kärsimyksiin pieksämisineen ja vankilatuomioineen, toi avoimesti julki omat pelkonsa. Helppoa ei ollut sekään, että ns. valheveljien toiminnan vuoksi monet uskovat jättivät Paavalin yksin.

Paavali (1.Kor 2:3) kirjoitti:
”Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa.”

Paavali (2.Kor 7:5) kirjoitti:
”Sillä ei Makedoniaan tultuammekaan lihamme saanut mitään rauhaa, vaan me olimme kaikin tavoin ahdistetut: ulkoapäin taisteluja, sisältäpäin pelkoa.”

Niin inhimillistä kuin pelon kokeminen onkin, niin Jumala ei tahdo, että pelko estäisi Hänen Sanansa levittämistä ja julistamista. Pelkoa tuntuneelle Paavalille Jumala ilmestyi yöllisessä näyssä rohkaisten häntä menemään eteenpäin siinä tehtävässä, johon Herra oli hänet valinnut. Jos Paavali ei olisi kokenut pelkoa, niin Jumalan ei olisi tarvinnut kehottaa häntä olemaan pelkäämättä. Rohkaisua saanut Paavali saattoi omalta osaltaan rohkaista nuorta, herkkää ja arkaa Timoteusta. Hän osasi samaistua Timoteuksen tunteisiin.

Luukas (Apt18: 9-10) kirjoitti:
Ja Herra sanoi yöllä näyssä Paavalille: "Älä pelkää, vaan puhu, äläkä vaikene, sillä minä olen sinun kanssasi, eikä kukaan ole ryhtyvä sinuun tehdäkseen sinulle pahaa, sillä minulla on paljon kansaa tässä kaupungissa."
Paavali (2.Tim 1:7) kirjoitti:
”Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen:”

Meidän tulee toimia samalla tavalla veljiämme ja sisariamme kohtaan. Kun saamme Taivaalliselta Isältä rohkaisua ja lohdutusta, voimme aidosti ja rakkaudellisesti samaistua kanssakulkijoihimme ja vahvistaa heitä. Olipa joku sitten peloissaan tai murheellinen, niin rakkaudessa tiedämme olevamme ihmisinä niin monin tavoin samanlaisia. Vuorot voivat vaihtua, voi tulla päivä, jolloin itse olen rohkaisun ja lohdutuksen tarpeessa ja Jumala suokoon silloin, että joku Jeesuksen oma osaisi sitä minulle silloin oikein välittää. Kuinka hyvältä tuntuu saada rinnalle ja auttajaksi Jeesuksen oma, joka on rinnallani aidosti ja avoimesti omine tunteineen ja heikkouksineen. Yhdessä pääsemme eteenpäin.

Paavalii (2.Kor 1:4) kirjoitti:
”…joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat.”
[/b]

[Emil]

Natanael kirjoitti:

Asiayhteydestä selviää, että meidän Jeesuksen omien ei tarvitse enää pelätä syntiemme seurauksena tulevaa tuomiota.

Tästä olen erimieltä. Niin kauan kuin elämme täällä maanpäällä, tulee uskovinakin pelätä syntiemme seurauksena tulevaa tuomiota, jos tahallamme teemme syntiä, ja siihen voi uskovakin syyllistyä!!

Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman: kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!
Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava"; ja vielä: "Herra on tuomitseva kansansa". Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.

[kalamos]

Siitä, mistä tahallisesta synnistä tuossa on kysymys,
olen kertonut edellä.

Kysymys on kirjeestä,
jonka joku hebrealainen on kirjoittanut hebrealaisille.

Me pakanakristityt emme koskaan voi syyllistyä siihen,
mistä tuossa kohdassa on kysymys.

Mutta jokainen ihminen tekee syntiä ja on vanhurskas vain sen tähden,
että Jeesuksen veri jatkuvasti puhdistaa meidät kaikesta synnistä.

Tuon veren jotkut hebrealaiset olivat valmiit tallaamaan maahan seremoniassa,
jota edellytettiin synagogaan takaisin pääsemiseksi.