Suru ja Paasto

Suru ja Paasto

ViestiKirjoittaja kalamos » 01.03.2025 11:03

Huomasin, että minähän
en ymmärrä yhtään mitään paastosta.
Edes sanan perusmerkitystä.

Tapani mukaan hain
Raamatun ensimmäisen kohdan,
jossa on tuo käännösvastine.

:bible:
Mooses (Lev 16:29) kirjoitti:
Tämä olkoon teille ikuinen säädös:

seitsemännessä kuussa,
kuukauden kymmenentenä päivänä,

kurittakaa itseänne paastolla
älkääkä yhtäkään askaretta toimittako,

älköön maassa syntynyt
älköönkä muukalainen,
joka asuu teidän keskellänne.


Mutta alkutekstistä en sitten
löytänytkään tuosta kohden ilmaisua,
jonka suomentaisin sanalla paasto.

Eikä sitä siinä taida ollakaan,
eikä löydy esimerkiksi
Kuningas Jaakon käännöksestä.

:bible: KJV
Mooses (Lev 16:29) kirjoitti:
ye shall afflict your souls


Siis missä onkaan Raamatun
ensimmäinen maininta paastosta.

Se löytyy Tuomarien kirjasta.

:bible:
Historioitsija (Tuom 20:26) kirjoitti:
Silloin kaikki israelilaiset,
koko kansa,
lähtivät ja tulivat Beeteliin
ja itkivät ja istuivat siellä
Herran edessä ja paastosivat
sen päivän aina iltaan asti;

ja he uhrasivat
polttouhreja ja yhteysuhreja
Herran edessä.


Siis mitä he tekivät,
kun paastosivat.

Tekstiyhteys on hirmuinen,
ja paasto merkinnee tässä
syvää surua.

Mitä ikinä paasto tarkoittaakaan,
niin nyt on sen aika.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Suru ja Paasto

ViestiKirjoittaja Kirjoittaja » 01.03.2025 17:33

:bible:
Luukas (21:7- ) kirjoitti:
Niin he kysyivät häneltä sanoen:

"Opettaja, milloin tämä sitten tapahtuu?
Ja mikä on oleva merkki tämän tulemisesta?"


Niin hän sanoi:

"Katsokaa, ettei teitä eksytetä.
Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen:
'Minä olen se',
ja:
'Aika on lähellä'.
Mutta älkää menkö heidän perässään.

Ja kun kuulette sotien ja kapinain melskettä,
älkää peljästykö.

Sillä näitten täytyy ensin tapahtua,
mutta loppu ei tule vielä heti."


Sitten hän sanoi heille:

"Kansa nousee kansaa vastaan
ja valtakunta valtakuntaa vastaan,
ja tulee suuria maanjäristyksiä,
tulee ruttoa ja nälänhätää monin paikoin,
ja taivaalla on oleva
peljättäviä näkyjä ja suuria merkkejä.

Mutta ennen tätä kaikkea
he käyvät teihin käsiksi
ja vainoavat teitä
ja vetävät teidät synagoogiin
ja heittävät vankiloihin
ja vievät teidät kuningasten ja maaherrain eteen
minun nimeni tähden.

Ja näin te joudutte todistamaan.
Pankaa siis sydämellenne,
ettette edeltäpäin huolehdi,
miten te vastaatte puolestanne.

Sillä minä annan teille suun ja viisauden,
jota vastaan eivät ketkään
teidän vastustajanne
kykene asettumaan tai väittämään.

Omat vanhemmatkin
ja veljet ja sukulaiset ja ystävät
antavat teidät alttiiksi;
ja muutamia teistä tapetaan,

ja te joudutte kaikkien vihattaviksi
minun nimeni tähden.

Mutta ei hiuskarvaakaan
teidän päästänne katoa.

Kestäväisyydellänne
te voitatte omaksenne elämän.

Mutta kun te näette
Jerusalemin sotajoukkojen ympäröimänä,
silloin tietäkää,
että sen hävitys on lähellä.

Silloin ne, jotka Juudeassa ovat,
paetkoot vuorille,
ja jotka ovat kaupungissa,
lähtekööt sieltä pois,
ja jotka maalla ovat,
älkööt sinne menkö.

Sillä ne ovat koston päiviä,
että kaikki täyttyisi,
mikä kirjoitettu on.

Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä!
Sillä suuri hätä on oleva maan päällä
ja viha tätä kansaa vastaan;

ja he kaatuvat miekan terään,
heidät viedään vangeiksi kaikkien kansojen sekaan,
ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana,
kunnes pakanain ajat täyttyvät.

Ja on oleva merkit
auringossa ja kuussa ja tähdissä,
ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo,
kun meri ja aallot pauhaavat.

Ja ihmiset menehtyvät
peljätessään ja odottaessaan sitä,
mikä maanpiiriä kohtaa;
sillä taivaitten voimat järkkyvät.

Ja silloin he näkevät
Ihmisen Pojan tulevan pilvessä
suurella voimalla ja kirkkaudella.

Mutta kun nämä alkavat tapahtua,
niin rohkaiskaa itsenne
ja nostakaa päänne,
sillä teidän vapautuksenne on lähellä."


Ja hän puhui heille vertauksen:

"Katsokaa viikunapuuta ja kaikkia puita.
Kun ne jo puhkeavat lehteen,
niin siitä te näette ja itsestänne ymmärrätte,
että kesä jo on lähellä.

Samoin te myös,
kun näette tämän tapahtuvan,
tietäkää,
että Jumalan valtakunta on lähellä.

Totisesti minä sanon teille:
tämä sukupolvi ei katoa,
ennenkuin kaikki tapahtuu.

Taivas ja maa katoavat,
mutta minun sanani eivät katoa.

Mutta pitäkää vaari itsestänne,
ettei teidän sydämiänne raskauta
päihtymys ja juoppous
eikä elatuksen murheet,
niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta
niinkuin paula;

sillä se on saavuttava kaikki,
jotka koko maan päällä asuvat.

Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa,
että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea,
mikä tuleva on,
ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä."
Avatar
Kirjoittaja
 
Viestit: 1848
Liittynyt: 14.10.2017 20:50

Re: Suru ja Paasto

ViestiKirjoittaja kalamos » 02.03.2025 08:42

Kun tuhon uhka oli päällä Niinivessä,
niin Jumala lähestyi heitä
Joonan julistaman sanoman kautta.

:bible:
Joona (3:4) kirjoitti:
Ja Joona käveli kaupungissa
aluksi yhden päivänmatkan
ja saarnasi sanoen:


"Vielä neljäkymmentä päivää,
ja Niinive hävitetään".


Kaupunki oli suuri eli
kolmen päivänmatkan kokoinen
laidasta laitaan.

Nyt Joona oli käynyt läpi
yhden kolmanneksen
ja saarna vaikutti heti seuraavaa:

:bible:
Joona (3:5) kirjoitti:
Niin Niiniven miehet
uskoivat Jumalaan,
kuuluttivat paaston
ja pukeutuivat säkkeihin,
niin suuret kuin pienet.


Siis jokin heidän sisimmässään vastasi niin,
että he oikein kuuluttivat paaston
ja pukeutuivat säkkeihin
niin isot kuin pienetkin.

Sitten Joonan julistus eteni
kuninkaalle asti.
Ja tämä edellä kuvatun lisäksi
vaihtoi istumapaikkaa.

:bible:
Joona (3:6) kirjoitti:
Ja kun tieto tästä tuli
Niiniven kuninkaalle,
nousi hän valtaistuimeltaan,
riisui yltään vaippansa,
verhoutui säkkiin ja istui tuhkaan.


Ja ei tässä kaikki.
Hän pani myös miesten
kuulutuksenkin kuninkaalliseksi
ja koskemaan jopa eläinkuntaa,
jotka yhtä lailla vaarassa tuhoutua.

:bible:
Joona (3:7-9) kirjoitti:
Ja hän huudatti Niinivessä:

"Kuninkaan ja hänen ylimystensä
määräys kuuluu:

Älkööt ihmiset älköötkä eläimet
- raavaat ja lampaat -
maistako mitään,
käykö laitumella tai vettä juoko.

Verhoutukoot ihmiset ja eläimet säkkeihin,
huutakoot väkevästi Jumalaa

ja kääntykööt itsekukin
pois pahalta tieltänsä
sekä väkivallasta,
mikä heidän käsiänsä tahraa.

Ehkäpä Jumala jälleen katuu
ja kääntyy vihansa hehkusta,
niin ettemme huku."


Kuningas ilmaisi lopuksi
toivonsa ja uskonsa siihen,
että Jumala olisi
laupias ja armahtavainen,
jos he tekevät totisen parannuksen.

Paaston taustalla on tässäkin suru.
Kuolema uhkaa.

Ja kuninkaan määräys paljastaa,
että paasto pitää sisällään sen,
että ihmiset ja eläimet eivät syö eivätkä juo.

Oli siis todellinen hätätilanne.
Jos kuningas ei olisi sitä myöntänyt
ja oikein huudattanut
ja määräyksen antanut,
niin Niinive olisi hukkunut.

Paastoksi käännetty sana
tulee sanajuuresta,
joka tarkoittaa peittämistä.

Ja niin on luonnollista,
että paasto ja säkkeihin pukeutuminen
liittyvät toisiinsa.

Paasto ei ole vain suuaukon peittämistä
vaan koko ihmisen peittämistä suruvaippaan.

Ja tämä mielenmuutos on se,
joka meidät pelastaa siitä tuhosta,
johon olemme itsemme ajaneet.

:bible:
Joona (3:10) kirjoitti:
Kun Jumala näki heidän tekonsa,
että he kääntyivät pois
pahalta tieltänsä,
niin Jumala katui sitä pahaa,
minkä hän oli sanonut tekevänsä heille,
eikä tehnyt sitä.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31


Paluu Rukous

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa