Itsari

[kalamos]

edelliset nimi merkkini olivat: mautsa. astuam. toisella sivustolla paamat ja joka lauseella sain ns. turpaani, jopa ikuisen porttikiellon joka oli kai oikeutettu liian tuomitsevasta kielenkäytöstä kanssa kristillisiä tahoja kohtaan. Vieläkö kysyt?, miksi vihaan itseäni ja tulen olemaan aina ulkopuolinen. Tuomittu.

Eli tuon ikuisen porttikiellon sait
jollain toisella foorumilla.

Tältä foorumilta ei ketään suljeta pois.
EIkä täällä kukaan saa turpaansa.

En tiedä lohduttaako tämä yhtään,
mutta minäkin sain toistuvasti
eräällä foorumilla porttikiellon
aina kun yritin keskustella siellä.

Lopulta pyysin poistamaan nimimerkkini.
Mutta eivät poistaneet,
vaan vastasivat tuohon poistopyyntöön
antamalla porttikiellon.

Kun sitten tiedustelin,
että miksi käyttäjätunnustani
ei pyynnöstäni huolimatta poistettu,
vaan sen sijaan sain taas porttikiellon,
niin koskaan minulle ei vastattu.

Olkoon tämä meidän foorumimme
päähänpotkittujen foorumi.

Heiveröisten
ruokojen (kalamos)
foorumi.

Särjettyä ruokoa
Hän ei muserra,
ja suitsevaista kynttilänsydäntä
Hän ei sammuta

Vaikka ruokopillissä olisi kuinka
rätisevä ääni,
se kelpaa Hänelle.

Miksi me vihaisimme itseämme,
kun Kuningasten Kuningas
Rakastaa meitä.



Niin paljon,
että antoi itsensä
naulittavaksi ristille
ja kuolemaan meidän edestämme
ja sovittaen kaikki syntimme,
jotka oli ottanut päälleen kannettavakseen.

Tuli tavallaan "höntti" ajatus kolminaisuudesta: Usko. Toivo. Rakkaus. ajattele jos menetät näistä yhden!, mitä sinulle jää?. jos menetät uskon..sinulle jää toivo ja rakkaus..jos menetät toivon..sinulle jää usko ja rakkaus..jos menetät rakkauden.. sinulle jää usko ja toivo..mutta jos menetät uskon ja toivon..jää sinulle rakkaus..jos menetät uskon ja rakkauden..jää sinulle kuitenkin toivo.

Jeesuksen tähden
meissä pysyy
Usko Toivo ja Rakkaus.

Hän on Rakkaus.

Tuo Rakkaus pitää sisällään
Uskon ja Toivon.

Tuota lahjapakettia
ei saa revittyä palasiksi.

Rakkaus
uskoo kaiken
ja toivoo kaiken
(1 Kor 13:7).

Siksi pysyvät nyt
Usko, Toivo ja Rakkaus.

Niin pysyvät nyt
usko, toivo, rakkaus,
nämä kolme;
mutta suurin niistä on rakkaus.

[Vieras]

Siinäpä tuo, mutta jos nuo kaikki menettää niin mitä tulee tilalle..tule viha. kauna. katkeruus..Vihalle en anna sijaa. kaunalle ei ole aihatta. katkeruudella on lyhyet siivet. siis miten elän.

[kalamos]

Vihalle en anna sijaa. kaunalle ei ole aihatta. katkeruudella on lyhyet siivet. siis miten elän.

Mielestäni tuo osoittaa,
että Sinä elät Kristuksessa.

Sillä Kristus on se Rakkaus,
josta Paavali kirjoittaa.

Rakkaus on pitkämielinen,
rakkaus on lempeä;
rakkaus ei kadehdi,
ei kerskaa,
ei pöyhkeile,
ei käyttäydy sopimattomasti,
ei etsi omaansa,
ei katkeroidu,
ei muistele kärsimäänsä pahaa,
ei iloitse vääryydestä,
vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
kaikki se peittää,
kaikki se uskoo,
kaikki se toivoo,
kaikki se kärsii.

Ja tuosta Kristuksen Rakkaudesta
noine seurauksineen
me olemme osallisia
uskon kautta Häneen.

Sana (Jeesus)
on saanut vaikuttaa meissä uskon.

Hän on uskon alkaja
ja täydelliseksi tekijä.

Siis uskon kantava voima
alusta loppuun saakka.

Ja niin Paavali sanookin,
että itse hän ei enää elä,
vaan Kristus elää hänessä.

minä elän,
en enää minä,
vaan Kristus elää minussa

Kristuksen Henki asuu ja elää meissä.
Siis me elämme Hengessä.
Mutta vaelluksemme on monesti
sitä suun tätä.
Mutta toivottavaa olisi,
että kun kerran elämme Hengessä,
niin myös vaeltaisimme Hengessä.

Kirjeen loppupuolella
Paavali kehottaakin:

Jos me Hengessä elämme,
niin myös Hengessä vaeltakaamme.

Mutta sitten kuitenkin
meidän täytyy elää täällä
ajassa myös lihassa.

Palaan tuohon kirjeen alkupuolelta
lainaamaani kohtaan.

ja minkä nyt elän lihassa,
sen minä elän
Jumalan Pojan uskossa,
hänen,
joka on rakastanut minua
ja antanut itsensä minun edestäni.

Paitsi meissä vaikuttava Rakkaus,
myös meissä oleva Usko
on lähtöisin Jeesuksesta.

Kysymys on Kristuksen
Rakkaudesta ja Uskosta meissä.

Ja niin me voimme olla ja elää
varmassa toivossa
tulevaisuuden suhteen
ikuisuuksia myöten.

Hänen Henkensä todistaa
meidän henkemme kanssa,
että me olemme Jumalan lapsia.

Siis toivo on jo toteutunut.
Emme siltä osin jo näkemisessä.

Synteihin kuollut henkemme
on jo syntynyt uudesti
ylhäältä Hengestä.

Se on jo pelastettu.
Siksi Raamattu sanoo,
että me olemme jo Pelastetut.

Sillä armosta
te olette pelastetut
uskon kautta,

ette itsenne kautta

- se on Jumalan lahja -

ette tekojen kautta,
ettei kukaan kerskaisi.

Mutta vaikka henkemme
on näin siirtynyt kuolemasta Elämään,
niin sielumme on edelleen haavoilla.

Sitä pelastetaan/parannetaan/eheytetään
koko maanpäällisen vaelluksemme ajan.

Ja mitä ruumiiseemme tulee,
niin sen pelastus tulee näkyväksi
vasta ruumiin ylösnousemuksessa.

Paavali tuo esiin nuo molemmat
puoliskot Pelastuksesta Jeesuksessa.

Ensinnäkin sen,
mikä on jo toteutunut.
Sitä emme enää toivo.

Toiseksi sen,
mikä ei vielä ole toteutunut.
Mutta jo toteutuneen tähden
sekin on varma toivo.

Sillä toivossa
me olemme pelastetut,
mutta toivo,
jonka näkee täyttyneen,
ei ole mikään toivo;
kuinka kukaan sitä toivoo,
minkä näkee?

Mutta jos toivomme,
mitä emme näe,
niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä.

Näin me elämme
muukalaisina ja vieraina maailmassa,
mutta emme enää ole maailmasta.
Me olemme jo asetetut taivaallisiin.

Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa,
että tuo suunnattoman suuri voima
olisi Jumalan
eikä näyttäisi tulevan meistä.

Me olemme
kaikin tavoin ahdingossa,
mutta emme umpikujassa,
neuvottomat,
mutta emme toivottomat,
vainotut,
mutta emme hyljätyt,
maahan kukistetut,
mutta emme tuhotut.

Suorastaan kateellisena luen,
mitä sanot omakohtaisesti
vihasta, kaunasta ja katkeruudesta.

Kunpa jokainen uskova
ja minäkin
voisi pysyä kaukana
noista asioista.

Mutta niin paljon on
Korinttolaisia.