Jeesuksen ylimmäispapillinen rukous (Joh 17)

[Natanael]

Jeesuksen rukous on koskettavuudeltaan vertaansa vailla, joten haluan pysähtyä kuuntelemaan Herramme ja Vapahtajamme sanoja hänen rukoillessaan tätä rukousta, jota on kutsuttu myös nimeltä ”Jeesuksen ylimmäispapillinen rukous” tai ”Jeesuksen jäähyväisrukous”.

Miksi tämä rukous on niin kovin tärkeä? Se ei ole sitä vain sen tähden, että saamme ainutlaatuisen tilaisuuden kuunnella hiljaa, kuinka Jeesus rukoilee; mikä etuoikeus meillä tässä onkaan! Rohkenen myös ajatella niin, että tämä rukous sisältää kristillisyyden kaikki pääasiat: Jeesus puhuu Isästä, Pojasta, Pyhästä Hengestä, ihmisistä, henkivalloista, synnistä, sovituksesta, Jumalan varjeluksesta, elämästä Jumalan lapsena, vihattuna olemisesta, kiusauksista, lankeemuksista, uskosta luopumisesta, pyhityksestä, lähetystyöstä, iankaikkisesta elämästä ja kadotuksesta.

Kuitenkin Jeesuksen rukouksella on yksi ja ainoa tarkoitus ja se on ihmisen pelastuminen. Meidän pelastamisemme tähden Jeesus kärsi ja antoi henkensä. Pelastamisemme tähden Hän rukoili tämän rukouksen ja rukoilee lakkaamatta Taivaassa. Käsiteltävä Jeesuksen rukous vie meidät iankaikkisuuteen ja tämä rukous vie meidät Taivaaseen.

Teen tällä kertaa niin, että kirjoitan kerrallaan muutamia kappaleita koskien tätä koskettavaa rukousta. Raamatussa on kaksi kohtaa, jotka kerta toisensa jälkeen sykähdyttävät minua: toinen on Jeesuksen itsensä pitämä vuorisaarna, jonka veroista saarnaa ei tavallinen uskova ihminen voi pitää ja toinen on sitten tämä Jeesuksen rukous.

[Natanael]

Ketjun otsikko ”Jeesuksen ylimmäispapillinen rukous” tuntuu liturgiselta ja korkealentoiselta, mutta sanojen takana on kärsivä Kristus, meidän lähellemme tulleesta ja syntiemme tähden ristiinnaulitusta Jumalasta ja ystävästämme. Hän rukoilee tässä juuri sinun puolestasi, jos vain olet Hänen omansa. Tämän läheisempää rukousta ei olekaan. Tuntuu aivan siltä, että Jeesuksen rukoillessa pääsemme lähelle Taivaallista Isäämme. Aikamme täällä on vähäinen, mutta ei vähäpätöinen - kunpa meidänkin huulillamme viimeisinä hetkinä olisi Jeesuksen tässä rukouksessa lausumat sanat: ”Mutta nyt minä tulen sinun tykösi”.

Olen huono esirukoilija – Jeesus kantaa rukouksellaan minut Taivaan Isän eteen, mutta hyvin usein oman elämäni ja aivan lähimpien elämän tilanteet täyttävät huokaukseni. En ole kestävä, pitkiä aikoja rukouksessa viipyvä – tämänkin synnin Herramme on kantanut.

”Ja pois se minusta, että tekisin sen synnin Herraa vastaan, että lakkaisin rukoilemasta teidän puolestanne ja opettamasta teille hyvää ja oikeata tietä.”

Merkittävää on se, että toisin kuin usein – niin tällä kertaa Jeesus rukoili opetuslastensa kuullen, miksi? Jeesuksen rukous on pyyntörukous, mutta samalla se sisältää myös opetusta, julistusta ja ilmoitusta. Jeesus halusi vahvistaa opetuslastensa uskoa ja Raamattuun tallennettuna se tekee samoin myös meidän uskollemme. Ehtona ei ole se, että me kaiken Jeesuksen rukouksesta ymmärtäisimme, sillä Jumalan Sanan voima on Sanassa eikä meidän ymmärryksessämme. Muistamme, että Lasaruksen haudalla Jeesus rukoili myös kaikkien kuullen ja samasta syystä.

”Minä kyllä tiesin, että sinä minua aina kuulet; mutta kansan tähden, joka seisoo tässä ympärillä, minä tämän sanon, että he uskoisivat sinun lähettäneen minut."

On myös toinen syy, miksi Jeesus rukoili ääneen. Uskon vahvistamisen lisäksi Jeesus halusi antaa opetuslapsilleen ja meille iloa.

”Mutta nyt minä tulen sinun tykösi ja puhun tätä maailmassa, että heillä olisi minun iloni täydellisenä heissä itsessään.”

Yhteisissä rukoustilanteissa noiden kahden päämäärän soisi täyttyvän. Jos lähdemme kotiin tuntematta mitään iloa Herramme läsnäolosta ja rakkaudesta, rukoushetki on meidän osaltamme jäänyt joltain osin valjuksi. Sitähän me Häneltä pyydämme ja sitä Hän haluaa meille antaa:; uskoa ja toivoa sekä sisäistä lepoa ja iloa – vaikka monia surun aiheita elämäämme rukoushetken jälkeenkin vielä jää.

[Natanael]

KAIKEN LIHAN
Jo ensimmäiset sanat Herran rukouksessa ovat vavahduttavat. Siinä näkyy koko se taakka, jota Jeesus oli kantanut läpi maallisen vaelluksensa – Hän tiesi, että tie vie sanoinkuvaamattomiin kärsimyksiin Golgatan ristillä. Isä oli antanut Jeesuksen haltuun kaikki ihmiset, että Jeesus antaisi kaikille ikuisen elämän. Tuona yönä Jeesus rukoili vastuullaan suunnattoman suuri ja arvokas omaisuus – kaikkien aikojen kaikki ihmiset.

”Tämän Jeesus puhui ja nosti silmänsä taivasta kohti ja sanoi: "Isä, hetki on tullut, kirkasta Poikasi, että Poikasi kirkastaisi sinut; koska sinä olet antanut hänen valtaansa kaiken lihan, että hän antaisi iankaikkisen elämän kaikille, jotka sinä olet hänelle antanut.”

Mitä Jeesus oli saanut vastuulleen – kaiken lihan, meidän syntisten ihmisten kaikki synnit – ei mitään hienoa ja hyvää. Ihmisellä ei ole iankaikkista elämää itsessään. Jeesus oli saanut kadotettuja ihmisiä ja kadotusta kohti kulkevia ihmisiä. Kuvittele, millainen taakka sinulla olisi, jos olisit saanut edes yhden omaisesi iankaikkisen elämän vastuullesi?

Jeesus kyllä tunsi meidät, kaiken lihan, läpikotaisin; lausuihan Hän kerran, että ”liha on heikko”. Sanapariin ”kaikki liha” sisällymme niin minä kuin sinäkin. Siihen sisältyy kaikki se, mikä saa meidät lankeamaan yhä uudelleen ja luulemaan synkimmillä hetkillä, ettei Jumalan armo riittäisikään ja kaikki se, mikä nousee syyttävänä mieleesi.
Synnit eivät ole hyvän ihmisen vahinkoja, erehdyksiä tai tyhmyyksiä, vaan synnit ovat ihmisen sisimmästä olemuksesta nousevia pahoja hedelmiä, joista näkee millainen ihminen sisimmiltään on - niin minä kuin sinäkin. Vapahtajamme päällä lepäsi mittaamattoman raskaan kuorman lailla kaikkien ihmisten kuolemanvakavat synnit, jotka Hänen oli määrä kantaa omassa ruumiissaan. Pyhälle ja puhtaalle Herrallemme tilanne oli luonnoton ja vieras.

”Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.”

[Natanael]

ABBA
Jeesus ei ollut toivoton äärettömän raskaan taakkansa alla. Hän aloittaa rukouksensa sanalla ”Abba”, Isä. Se ei ole sitä, kuinka joskus tuota sanaa käytetään – kevyttä sanojen heittelyä isukille, tai niin kuin eräs uskostaan todistanut sanoi, että hänellä on välit kunnossa ”yläkerran isännän kanssa”.

Isä on Pyhä Jumala. Sanan merkityksessä on pienen vauvan jokeltelua ja sanan hakemista tyyliin ”abbabbaa”. Taustalla on avuttoman, vanhemmistaan täysin riippuvaisen pikkulapsen sopertelu – sellaisen, joka ei osaa ilmaista itseään oikeilla sanoilla. Meidän huolenpitomme saaminen ei perustu oikeisiin sanoihin ja perusteluihin vaan hyvään kotiin, johon uskovina kuulumme.

Rukoillessaan Jumalaa Isänä Jeesuksella on koko ajan mielessään Jumala läheisenä, turvallisena ja hyvänä isänä, jolta Hän saa vastaanottaa kaiken ja jolle Hän voi kertoa kaiken. Samalla Jeesus on tietoinen Isän pyhyydestä.

”Ja minä en enää ole maailmassa, mutta he ovat maailmassa, ja minä tulen sinun tykösi. Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niin kuin mekin.”

Lähimmäistemme avoimen haudan äärellä sanat harvenevat. Samoin käy silloin, kun hyvä Jumala johdattaa meitä syvien laaksojen, ahdistusten kautta, kohti Taivaan kotia. Olemme kuin pienet vauvat, emme osaa oikein puhua, sydän on vain täynnä jotain sellaista, jonka haluamme rukouksessa viedä Jumalan eteen. Isä kuulee meidän sydäntämme, ei meidän sanojamme – Pyhä Henki on meidän kanssamme.

”Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niin kuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla.”

Onko meillä Taivaallinen Isä, Abba - olemmeko me kaikessa täysin riippuvaisia Hänen rakkaudellisesta huolenpidostaan, armostaan ja rakkaudestaan?

[Natanael]

TYYNTÄ JA MYRSKYÄ
Jäähyväisrukouksensa aikana pitkäperjantain vastaisena yönä Jeesuksen sisimmän täyttää merkillinen tyyneys. Herramme näyttää olevan valmis tulevaan lausuessaan heti rukouksen alussa ”Isä, hetki on tullut”.

Mutta millaisia taisteluja ja myrskyjä Jeesus rukoillessaan oli kokenutkaan! Getsemanen rukoushetkessä myrsky puhkesi rajuna.

”Ja hän sanoi heille: "Minun sieluni on syvästi murheellinen, kuolemaan asti…….lankesi maahan ja rukoili, että, jos mahdollista, se hetki menisi häneltä ohi,….. ja sanoi: "Abba, Isä, kaikki on mahdollista sinulle; ota pois minulta tämä malja. Mutta ei, mitä minä tahdon, vaan mitä sinä!"

Kun vangitsijat ottivat hänet yön pimeydessä viimein kiinni, oli hänen sieluunsa tullut rauha, joka sitten säilyi kuulustelujen ajan koko yön ja aina seuraavaan aamuun.

Rukouselämässämme mekin saatamme kohdata aika ajoin niin tyyntä kuin myrskyä, se oli Herrammekin kokemus. Usko Jumalaan ja ilo Herrassa ei poista näitä vaihteluja ja sisäisiä kamppailuja, joita ajallisessa elämässämme tulee eteemme ristintietä kulkiessamme.

On kuitenkin myrsky, jonka Jeesus kohtasi, jotta kenenkään meistä ei koskaan tarvitse sitä kohdata, vaikka syntiemme tähden se meille kuuluisikin. Jumala hylkäsi Hänet ristillä. Siihen kulminoitui esillä oleva Jeesuksen rukous meidän ihmisten pelastumisen puolesta – vain Jeesuksen täytetty työ puiseen ristiin naulittuna teki pelastumisemme mahdolliseksi.

Jeesus tiesi kaiken. Ennen tätä rukoushetkeä Jeesus oli ehtoollisella ollessaan sanonut jäähyväispuheessaan viimeisinä sanoinaan suurenmoiset rohkaisun sanat:

”Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman."

Jeesukseen uskovina me emme tuhoudu maailman myrskyissä, emme huku vaan me pelastumme. Isä hallitsee kaikki niin silloin, kun meillä on pelkoja ja silloin kun mielemme on rohkaistunut. Isä on suurempi kuin myrskyt ja tyvenet.

[Natanael]

IANKAIKKINEN ELÄMÄ
Jäähyväisrukouksessaan Jeesus määrittelee meille, mikä on iankaikkinen elämä.

”Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.”

Jos iankaikkinen elämä on kaikkein tärkeintä, niin sen vastakohtana on kaikkein kauhistuttavin asia, ikuinen kadotus. Surullista kyllä, mutta monet ihmiset eivät koskaan pysähdy näihin Herramme sanoihin:

”Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon? Taikka mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi?”

Valitettavan usein kristillisten kokousten sisältö keskittyy paljolti maalliseen: hyvinvointiimme, terveenä pysymiseen, taloudelliseen menestymiseen, onnellisiin ihmissuhteisiin ja kaikista ahdistuksista vapaaseen elämään. Juuri siihen, mihin koko maailma onnensa perustaa. Kärjistäen voisin kysyä: täytyykö nälänhädät, sairaudet, köyhyys, sorto ja kaikkinainen epäoikeudenmukaisuus saada ensin pois, jotta alettaisiin puhua iankaikkisuudesta?
Evankeliumeista näemme, että Jeesus oli hyvin selvillä ihmisen ajallisista kärsimyksistä. Usein Hän myös puuttui niihin parantaen sairaita, ruokkien nälkäisiä ja asettuen syytettyjen ja syrjittyjen puolelle. Jeesus auttoi ja kehotti meitä auttamaan, mutta köyhyys ja kurjuus eivät tästä maailmasta rukoilemallakaan poistu.

”Köyhät teillä on aina keskuudessanne, ja milloin tahdotte, voitte heille tehdä hyvää, mutta minua teillä ei ole aina.”

Tosiasiaksi jää se, että ikuisen elämän antaminen meille syntisille oli Herralle aina kaikkein tärkeintä ja keskeisintä - ahdistuksista vapaa elämä ei sitä ollut. Jeesusta meillä ei ole aina pelastajana, emmehän voi tietää, näemmekö edes huomista päivää. Juuri nyt on armon aika kohdata Jeesus syntiemme sovittajana.

Paavali ja Barnabas tiedostivat hyvin Jeesuksen puheet monista uskovia kohtaavista vaikeuksista. Jumalan tahto ei ole antaa meille tässä ajassa ahdistuksista vapaata elämää.

”ja vahvistivat opetuslasten sieluja ja kehottivat heitä pysymään uskossa ja sanoivat: "Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan."”

Jeesuksen jäähyväisrukous sisältyy Johanneksen evankeliumiin. Tämän evankeliumin lopussa Johannes toteaa, että ihmisten johtaminen iankaikkiseen elämään on ollut hänen kirjoittamisensa tarkoitus, aivan kuten Jeesuksen jäähyväisrukouksenkin.

”mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.”

[Natanael]

JUMALAN TUNTEMINEN
Jäähyväisrukouksessa Jeesuksen määrittelemä iankaikkinen elämä on se elämä, johon Hän tässä rukouksessaan haluaa meidät pelastaa. Olemme Raamatun suuren sanoman edessä.
Mitä Jeesus rukoillessaan tarkoitti sillä, että meidän pitää tuntea sekä Isä Jumala, että Isän meille lähettämä syntien sovittaja, Jeesus Kristus?

Meidän mielessämme jonkun asian tai ihmisen tunteminen merkitsee sitä, että meillä on tiedot kyseessä olevasta asiasta tai ihmisestä. Esimerkiksi jos jokin tie on meille tuttu, niin toimme sanoa, että ”minä tunnen tämän tien”. Samoin voimme kertoa muille tuntevamme jonkun ihmisen, jos olemme riittävän kauan asuneet tai työskennelleet yhdessä kyseisen ihmisen kanssa. Kenties tiedämme hänen nimensä lisäksi hänen harrastuksensa, perhesuhteensa, mieliruokansa ja kenties jotain myös hänen ongelmistaan.

Jumalan ja Jeesuksen tunteminen ei kuitenkaan ole sitä, että ihmisellä on tietoa Jumalasta. Jäähyväisrukouksen perusteella Jumalaa ei tunneta hyvin sen perusteella, että Hänestä on luettu ja kuultu paljon, mahdollisesti usein seurakunnan tilaisuuksissa käymällä. Teologiaa opiskeleva ei välttämättä tunne Jumalaa ja toisessa tiedekunnassa opiskeleva sen sijaan voi tuntea Jumalan. Teologian tohtorilla on tietoa Jumalasta, mutta ala-asteen koululainen voi tuntea Jumalan paremmin. Iankaikkisen elämän saamisessa ei ole kysymys tiedon määrästä.

Todennäköisesti Jeesus käytti alkukielen, kreikan, tässä kohdassa käyttämän sanan ”ginooskoo” hepreankielistä vastinetta ”jaadaa”. Sana sisältää tietämisen lisäksi täydellisen hyväksymisen ja kunnian antamisen piirteitä. Kun ihminen tuntee Jumalan raamatullisessa mielessä, hän sydämessään hyväksyy Jumalan sellaisena kuin Hän on ja sen, mitä Hän sanoo. Ihminen asettuu Jumalan eteen kunnioittaen ja palvoen Häntä ja Hänen Poikaansa. Syvimpiä Jumalan tuntemisen osoituksia on sanoa Hänelle, niin kuin Jeesus teki Getsemanessa.

”Taas hän meni pois toisen kerran ja rukoili sanoen: "Isäni, jos tämä malja ei voi mennä minun ohitseni, minun sitä juomattani, niin tapahtukoon sinun tahtosi."

[καλαμος]

Teologian tohtorilla on tietoa Jumalasta, mutta ala-asteen koululainen voi tuntea Jumalan paremmin.

Natanael-setä

Minä olen hiukan ollut tuolla
Annora-tädin pyhäkoulussa.

Ja joskus ihan pienenä
toisessakin pyhäkoulussa.
Sieltä sain päätöstilaisuudessa
sellaisen pimeässä heijastavan sydänkehän,
jonka sisällä oli Jeesus ja lammas.

Se muistuttaa minua edelleen siitä,
että Jeesus tuntee lampaansa.
Ja tietenkin myös toisinpäin.
Lammas tuntee Paimenensa.

Siinä ei ole kysymys tiedosta.
Hän kyllä tietää kaikki ihmiset,
mutta ei Hänellä ole suhdetta kaikkien kanssa,
vaikka Hän haluaisi niin olevan.

No, käväisin minä oppikoulussakin aikoinaan.
Silloin oli tapana kysyä:
"Tunnetko sen, joka ..."
Ja sitten oli fiksua vastata,
"En tunne, mutta tiedän".

Jos ei esimerkiksi ollut missään tekemisissä
tuon toisen kanssa,
niin sillloin ei voinut sanoa tuntevansa tuota toista.

Jeesuksen rukouksessa on sanamuoto,
joka löytyy myös toisesta Raamatun kohdasta.

Mutta tämä on
Olen joskus tavannut noita alkutekstin sanoja.
tämä ... nyt/sitten/siis ... on

Tässä Jeesuksen rukouksessa jatkona on
ikuinen elämä
Mutta sitten eräässä Jeesuksen puheessa
tuomio

Tässä Jeesuksen rukouksessa
kerrotaan ihmisistä,
joilla on suhde Jumalan kanssa.
He tuntevat Hänet.

Ja tuossa toisessa kohdassa taas
kerrotaan ihmisistä,
joilla ei ole.
He rakastavat enemmän pimeyttä.

Eli tuo Jumalan tunteminen
on siis oikein Rakkaussuhde.

Sitä tuo sydän kuvasi
tuossa pyhäkoulusta saamassani
pimeässä loistavassa riipuksessa.




Niin tuota.



Oikeastaan minä halusin vaan kertoa,
että minäkin seuraan mielenkiinnolla
tätä opetusta Jeesuksen rukouksesta,
joka on todella ihmeellinen,
sisältäen kaikki nuo opetuksesi alussa
luettelemasi asiat:

Jeesus puhuu Isästä, Pojasta, Pyhästä Hengestä, ihmisistä, henkivalloista, synnistä, sovituksesta, Jumalan varjeluksesta, elämästä Jumalan lapsena, vihattuna olemisesta, kiusauksista, lankeemuksista, uskosta luopumisesta, pyhityksestä, lähetystyöstä, iankaikkisesta elämästä ja kadotuksesta.

[Natanael]

Kiitos palautteesta – ehdinkin jo päästä aika pitkälle ennen kuin kukaan tuli mukaan tästä aiheesta jotain sanomaan. En kirjoita mitään blogia, vaan jaan ajatuksia yhdestä Raamatun luvusta yleisen keskustelun pohjaksi.

Raamattu on aika paksu kirja. Joku on laskenut, että koko Raamatussa on 1 189 kappaletta, 31 164 jaetta ja 807 361 Sanaa.

Jos ajattelen kaikkia Raamatun kappaleita, niin yksi luku loistaa kuin kirkas tähti valtavalla jumalalliselle tähtitaivaalle. Tämä kirkas tähti on juuri käsittelemäni Johanneksen evankeliumin 17. luku. Se on ainutlaatuinen: saan kuulla, kun Jeesus rukoilee, saan kuulla, kun Jeesus rukoilee meidän uskovien puolesta ja saan kuulla aivan henkilökohtaisesti, kuinka Jeesus rukoilee minun pelastumiseni puolesta. Mikään Raamatun luku ei mielestäni vedä vertoja tälle suurenmoiselle Johanneksen evankeliumiin tallennetulle luvulle.

Tätä lukua tällä foorumilla käsitellessäni elän sen kanssa pitkin päivää – se valloittaa koko olemuksen. Se antaa niin paljon lohdutusta, toivoa ja rakkautta – monille tunnetuille herätyssaarnaajille Jeesuksen jäähyväisrukous on ollut viimeinen lukukappale heidän maatessaan kuolinvuoteellaan. Luen usein Raamattua saadakseni lisää tietoa ja ymmärrystä Jumalasta. Jäähyväisrukouksessa on sellaista pyhyyttä, jonka edessä tunnen jääväni kokonaan vain vastaanottavaksi osapuoleksi. Jos epäilen mielessäni, rakastaako Jeesus minua, aivan tällaisena kuin nyt olen – tämä Johanneksen taltioima Jeesuksen jäähyväisrukous vastaa minulle: kyllä, kyllä!

[Natanael]

JUMALAN KIRKKAUS, ”KABOD”
Jumalan kirkkaus, josta Jeesus rukouksessa puhuu, on jotain sellaista suurta ja pyhää, jotta voimme saada siitä vain hyvin pinnallisen käsityksen. Jäähyväisrukouksessa sana kirkastaa on kreikankielellä ”doksa”. Sana ilmaisee jotain keskeistä kolmiykseisen Jumalan olemuksesta.

Doksa tarkoittaa kreikankielessä kauneutta ja mainetta. Uuden testamentin kreikassa merkitys painottuu jälkimmäisen merkityksen puolelle ja sana voidaan useimmiten kääntää ”kunnian antamisena” tai ”korkeasti kunnioitettuna olemisena”. Jeesus käyttänee sanan hepreankielistä vastinetta ”kabod”. Tämän sanan oikea ymmärtäminen saattaa avata Isän ja Pojan olemuksesta aivan oleellisia asioita. Sen tähden tämän hepreankielisen ilmaisun merkitykseen on hyvä hetkiseksi keskittyä.

Ihmisistä puhuttaessa sana ”kabod” tarkoittaa Vanhassa Testamentissa ihmisten mainetta ja kunniaa ja sitä hyvää, mitä hänellä on runsaasti. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kerrotaan, että Abrahamilla oli paljon ”kabodia” ”hänellä oli karjaa, hopeaa ja kultaa.”. Kaikki tuo ”kabod” merkitsi Abrahamille mainetta ja kunniaa. Hänellä olikin mahtava asema aikalaistensa keskuudessa. Kuningasten Kirjassa Salomonin viisaus, rikkaus, hänen asemansa ja maineensa olivat hänen ”kabodinsa”.

Ihmisistä puhuttaessa ”kabod” tarkoittaa siis kaikkea sitä hyvää, mitä ihmisellä on runsaasti, oli se sitten valtaa, viisautta, omaisuutta, voimaa tai mainetta. Jumalasta puhuttaessa VT:n kirjoittajat käyttävät sanaa merkitsemään Jumalan viisautta, hyvien tekojen, armon ja rakkauden ylenpalttista runsautta – merkitysero on huomattava.
Ihmiset ovat sellaisia, etteivät he mielellään anna anteeksi, jos joku on syvästi pahoittanut tai loukannut heitä. Ihmiset ovat kovia ja vastahakoisia, Jumala on erilainen, Hänellä on armon rikkautta, armon ”kabodia”.

”Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.”

Se, mitä Jeesus teki ristillä sovittaessaan meidän syntimme on Hänen ”kabodinsa”, Hänen arvonsa ja maineensa aihe. Kun Herran kunnia ilmestyy, tulee esille Kristuksen risti, Hänen kärsimisensä ja kuolemansa meidän syntisten edestä. Näemme ristissä sen armon ja laupeuden, jolla Jumala meitä syntisiä kohtelee.