Nyt siirryimme tilannekuvaukseen,
jossa synagogan esimies oli pyytänyt
Jeesusta tulemaan kotiinsa.
Markus (5:22-24) kirjoitti:Niin tuli muuan synagoogan esimies,
nimeltä Jairus,
ja lankesi hänet nähdessään hänen jalkojensa juureen,
pyysi häntä hartaasti ja sanoi:
"Pieni tyttäreni on kuolemaisillaan;
tule ja pane kätesi hänen päällensä,
että hän tulisi terveeksi ja jäisi eloon".
Niin hän lähti hänen kanssansa.
Eli Jairus oli kääntynyt Jeesuksen puoleen.
Ja Jeesus oli ottanut asian hoitaakseen.
Kaikki oli nyt kiinni Jeesuksesta.
Mutta sitten kävi niin,
että tuolla matkalla,
jolla Jairuksen mielestä varmsti oli kiire,
tuli viivästys.
Verenjuoksua sairastava nainen aiheutti häiriön,
jonka selvittely kesti kauan.
Nainen oli saanut sisimpäänsä Sanan (Reman),

jos vain saan koskettaa ...
Nainen kosketti ja parani.
Mutta Jairuksen kauhistukseksi Jeesus pysähtyi.
Jeesus halusi hoitaa tuon asian loppuun asti.
Naisen täytyi myös saada rauha sydämeensä.
Jeesus ei jättänyt naista siihen tilaan,
jossa nainen oli jopa rikkonut Mooseksen lakia,
kun oli tullut tuossa tilassa ihmisten keskuuteen.
Ja niin aikaa kului,
ennenkuin naisen sielukin oli hoidettu.
Ja sitten tapahtui se,
mitä Jairus pelkäsi.
Luukas (8:49) kirjoitti:Hänen vielä puhuessaan
tuli joku synagoogan esimiehen kotoa ja sanoi:
"Tyttäresi on kuollut;
älä enää opettajaa vaivaa".
Mutta sen kuultuaan Jeesus sanoi hänelle:
"Älä pelkää;
usko ainoastaan, niin hän paranee".
Jeesus oli kuitenkin jo ottanut asian hoitaakseen,
kun Jairus oli kääntynyt Jeesuksen puoleen.
Ja niin Jeesus ei anna suunvuoroa Jairukselle.
Jairus ei ehdi sanoa eikä tehdä yhtään mitään,
kun Jeesus sanoo:
Luukas (8:50) kirjoitti:Mutta sen kuultuaan Jeesus sanoi hänelle:
"Älä pelkää;
usko ainoastaan, niin hän paranee".
Kun me olemme kääntyneet Jeesuksen puoleen,
niin silloin Hän on uskome alkaja ja täydelliseksi tekijä.
Jeesus on uskomma kantava voima alusta loppuun asti.
Jeesus ei sanonut:
Jos uskot, niin tyttäresi paranee.
Jos Jeesus olisi noin sanonut,
niin Jairus olisi tullut entistäkin toivottomammaksi.
Mutta ei sanonut niin, vaan mitä:
Älä pelkää ...
Ei tuo ollut patistus.
Tuo oli lohdutus.
Jeesus ilmoitti, että Hän hoitaa asian.
Jeesus piti huolen Jairuksesta
Jairuksen uskoa myöten.
Jumalan armo eli suosio oli kohdannut Jairusta,
kun tämä oli kääntynyt Jeesuksen puoleen.
Siitä hetkestä alkaen kaikki oli Jeesuksen kädessä
alusta loppuun saakka.