Rukouksesta

[Sirkuttaja]

Olen huono sanomaan asioita ääneen. Tuleeko rukoilla ääneen? Opettelen.
Minua on puhutellut viimeaikoina sellainen asia kuin hiljaisuus, ja sen tuomat negatiiviset puolet. Kuinka paljon hiljaisuus koskettaa elämääni monin tavoin, kuinka ei ole sellaista tahoa, jolle kokisin voivani jakaa syvimmät murheeni ja kokisin tulevani kuulluksi. Tai sitten jos vien asioita, vien ne väärille ihmisille, en kait jollekulle, joka välittää aidosti, kuten Jumala välittää ja kuten Hän haluaa kuulla ja kuunnella. Koen vain että puhun hiljaisuudelle.

Ja Jumala ikäänkuin on siitä sydämelleni sanonut, etten Hänen kanssaan keskustele, suoraan.
Entä jos keskustelen, saanko vastausta ja auttaako Hän, voinko siihen luottaa, että Hän vastaa luuriin? Vai onko Hän vain vaiti, tulenko kuulluksi Hänen taholtaan?

Rukoilin ja sanoin lopuksi, että uskovat aina sanovat aamen rukouksen lopuksi, tuleeko minun sanoa aamen? Miksi sanotaan aamen edes... mistä oppi, että rukoillaan kädet ristissä? En kylläkään ristinyt käsiäni, kunhan ääneen sanoin yläkertaan asioita... entä jos ne sanoo mielessään?
En ole kovin uskonnollinen ja tapojen orja... millä tavoin Jumalan kanssa seurustellaan?

[kalamos]

Olen huono sanomaan asioita ääneen. Tuleeko rukoilla ääneen?

Minä rukoilen ääneen
esimerkiksi aina
kun avaan tietokoneen tullakseni tälle foorumille.

Paavali ilmeisestikin viittaa ääneen rukoilemiseen,
kun ohjeistaa aviopuolisoita näin:

Vaimon ruumis ei ole hänen omassa,
vaan hänen miehensä vallassa;
samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa, vaan vaimon vallassa.
Älkää vetäytykö pois toisistanne,
paitsi ehkä keskinäisestä sopimuksesta joksikin ajaksi,
niin että olisitte vapaat rukoukseen
ja sitten taas tulisitte yhteen

[Sirkuttaja]

En ymmärrä Paavalin puheista yhtään mitään. Mihin tässä vetäytyisi erikseen ja millä tavalla minun vallassani olisi mieheni ruumis? Tämähän on täysin itsenäistä elämää kummallakin. Rukoilun laistaminen, ei varmaan ole johtunut, ettei olisi siihen tilaisuutta tai "tilaa" siihen... ehkä ennenmuinoin ihmiset elivät niin tiivisti keskenään, että tämä on kulttuurisidonnainen asia, ehkä ennen puolisot jopa menivät jonnekin muualle, jotta saisivat vietää aikaa Herran kanssa, siis pois esimerkiksi asumuksesta, jonka jakoivat puolison kanssa.

Olikohan Paavalin aikaan rukoilu, pitkäkestoista ja jopa päiviä kestävää? Olisi hölmöä toimia perheellisenä uskovana niin, että lähtisi esimerkiksi jonnekin muualle, päivien reissuun, että saisi aikaa rukoilla... luulenpa, että Paavali tarkoitti tuolloin tuota, kulttuuri oli toinen ja se on kulttuurisidonnainen asia... nythän voin milloin vain rukoilla ääneen tai ajatuksissani, missä vain, sulkea oven kiinni... olikohan asunnoissa ovia silloin? vai asuttiinko yhdessä huoneessa lähinnä? Jos olisi yksi huone, olisi varmaan vaikea olla kahden kesken Herran kanssa, kun joku toinen on koko ajan läsnä samassa tilassa, jos sanotaan asioita ääneen... niintai jos ei ääneen, niin ei ehkä voisi keskittyä rukoukseen muiden häärätessä vieressä?

[kalamos]

Mihin tässä vetäytyisi erikseen

Kun kysyit, pitäisikö rukoilla ääneen,
niin vastasin siihen,
että jopa niinkin pienessä rukouksessa,
kuin tälle foorumille tulemisessa minä rukoilen aina ääneen.
Samoin rukoilen ääneen aina kun lähden johonkin.
Minä olen kokenut niin,
että ääneen rukoileminen liikuttaa maailmoja.
Paholainenkin kuulee, mitä rukoilin,
ja tietää, että tässä asiassa, joka on Jumalan eteen tuotu,
hänellä ei enää ole mitään mahdollisuuksia.

Mutta minä en osaa rukoilla ääneen ihmisten kuullen.
Ja niin minä esimerkiksi aikanaan sijoitin iltarukoukseni siihen hetkeen,
kun vein koiramme iltapisulle.
No nyt nuo koiramme ovat jo koirien taivaassa.
Mutta edelleen minä etsin yksinäisen rauhaisan paikan,
kun rukoilen.

Luulen, että Paavali tarkoitti jotain samaa,
kun kehotti vetäytymään hetkeksi pois jopa puolison yhteydestä,
jotta olisi vapaa rukoilemaan.
Itkemään, huutamaan, ylistämään jne.

Itse asiassa rukoileminen on yhdessäoloa Jumalan kanssa.
Sellainen kahdenkeskinen juttu.


PS

Jostain syystä aikanaan,
minua hyvin usein pyydettiin rukoilemaan
hengellisissä tilaisuuksissa alkurukous.

Ja se oli minulle aina vaikea asia.
Se ei ole minun armoitukseni.
Mutta sitten minua alettiin pyytämään pitämään puheenvuoroja.
Ja sitten alkoi Tuuli puhaltaa.

Kuinka siis on, veljet?
Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa:
millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys,
mikä puhuu kielillä, mikä selittää;
kaikki tapahtukoon rakennukseksi.

PPS

Yhteinen kokoontuminen on kuitenkin tärkeää.
Jeesus on sellaisessa aina läsnä.

Vielä minä sanon teille:
jos kaksi teistä maan päällä keskenään sopii mistä asiasta tahansa,
että he sitä anovat,
niin he saavat sen minun Isältäni, joka on taivaissa.
Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni,
siinä minä olen heidän keskellänsä.

Siis Jeesus on läsnä yhteisessä kokoontumisessa,
ja silloin Hän antaa jonkin asian sydämeemme,
jota sitten rukoilemme
ja Isä aina kuulee rukouksen,
joka on lähtöisin Hänen Poikansa sydämeltä.