loppupisteessä
olimme ihanassa tilanteessa.
Kaikki Aamutähdet
ja kaikki Jumalan pojat
riemuitsivat.
Kaikki metsän eläimet leikitsivät.
Ne söitä ruohoa eivätkä toisiansa.
Ei ollut pelkoa eikä kauhua.
Rauha rakkaus ja sopusointu
täytti taivaat ja maan.
Mutta sitten tapahtui
hyvin ikäviä asioita,
joiden seurauksena
Maa tuli sellaiseksi,
jota englanninkieliset
Raamatunkäännökset kuvaavat
Raamatun toisessa jakeessa
muun muassa sanoin
formless/waste and void.
Näköala muuttuu
aivan päinvastaiseksi,
kun siirrytään
ensimmäisen jakeen loppupisteestä
toisen jakeen alkuun.
Maan kuvaus tuo mieleen
dialogin:
- What are you looking at?
- Nothing. Just nothing.
Maan naamakuvana oli
pimeys syvyyden päällä.
Mitä oli tapahtunut.
Siitä olenkin jo kertonut.
Aamuruskon pojan
ylpeys ihanuudestaan ja samalla
kateus siitä, että hän oli
alemmessa asemassa kuin Jumala
ja itse asiassa
Jumalan ainosyntyisen Pojan
läheisin palvelija,
johti siihen,
että Luciferin
sydämessä syntyi
vääryys eli synti.
Ja tämä johti sitten lopulta
vallankaappausyritykseen,
jonka kuitenkin ylienkeli Mikael
joukkoineen torjui.
Ja paholaiseksi muuttunut Lucifer
heitettiin taivaasta maan päälle
omiensa kanssa.
Ja näiden tapahtumien seurauksena
Maa ja siinä vallinnut elämä tuhoutui.
Raamatun suomennosten
käyttämä ilmaisu
autio ja tyhjä
ei välttämättä ole ollenkaan
paras mahdollinen.
Mutta toki tuokin
suomenkielinen sanonta
voi tuoda mieleen monenlaista.
Vaikkapa hyljätyn autiokylän
keskellä erämaata.
Kallellaan olevien puuhökkelien
rikkinäisistä ikkunoista
hulmuaa ulos repaleiset verhot.
Ovet ovat poissa saranoiltaan.
Rotatkin ovat kuolleet,
ja tyhjillä kaduilla ei kuljeksi
kuin tuulen tuivertamat
piikkipensasrullat.
Viiman vinguttama vanha
kaivon vinssi kertoo kuitenkin,
että joskus täälläkin on ollut elämää.
Mutta katsotaanpa lännenelokuvien sijasta
minkälaisen kuvauksen Raamattu itse antaa
tuolle ilmaisulle,
joka on suomennettu sanoilla
autio ja tyhjä.
- Minä katselin
maata,
ja katso,
se oli autio ja tyhjä,
ja taivasta,
eikä siinä valoa ollut.
Minä katselin vuoria,
ja katso, ne järkkyivät,
ja kaikki kukkulat huojuivat.
Minä katselin,
ja katso,
ollut yhtään ihmistä,
ja kaikki taivaan linnut
olivat paenneet pois.
Minä katselin,
ja katso,
hedelmätarha oli erämaana,
ja kaikki sen kaupungit
olivat kukistuneet
Herran,
hänen vihansa hehkun,
edessä.
Sillä näin sanoo Herra:
Koko maa tulee autioksi,
vaikka minä en siitä peräti loppua tee.
Sentähden maa suree,
ja taivaat ylhäällä pukeutuvat mustiin,
sillä minä olen puhunut,
olen päättänyt,
enkä kadu, en siitä peräydy.
Ratsu- ja jousimiesten
huutoa pakenee koko kaupunki;
he menevät metsäntiheikköihin
ja nousevat kallioille.
Jokainen kaupunki on hyljätty,
eikä niissä kukaan asu.
Tuo Jeremian kautta tullut Sana
kertoo selvästi hävityksen
jälkeisestä ajasta.
Mooses (Gen 1:1-2) kirjoitti:
Ja maa oli
autio ja tyhjä,
ja pimeys oli syvyyden päällä,
ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä.
Maata kohdannut sekasorto
ilmaistaan nyt lyhyesti
Mutta totaalisesti
sanoilla
- ṯō·hū ja ḇō·hū
תֹ֙הוּ֙ וָבֹ֔הוּ
ṯō·hū wā·ḇō·hū
Nuo sanat
näin yhdessä kirjoitettuna
vahvistavat toisiaan.
Kysymys on
katastrofien katastrofista,
joka on tuhonnut kaiken kauniin,
ja jättänyt jälkeensä
vain kauhunsekaisen maailman.
Jesajan kirjan luku 34 on
sisältää myös
sanat
tohu ja bohu.
Toinen kuvaus löytyi
Jeremian kirjan luvusta 4.
Muualta Raamatusta ei löydy
sanaa bohu
eikä siten myöskään
tuota yhdistelmää tohu wabohu.
Raamatun toisessa jakeessa
tuota hävityksen jälkeistä sekasortoa
kuvataan hyvin lyhyesti.
Nyt ei puhuta
Jesajan kirjan lailla haaskalinnuista
eikä aavikon ulvojista.
Ei kerrota Jeremian lailla
mikä miekka tuhosi elämän.
Raamatun toisessa jakeessa
sanotaan vain,
että pimeys oli
syvyyden pinnan päällä.
Pimeys täytti syvyyden kuilut.
Pimeys oli Maan kasvot.
Mutta toiset
eli
Valkeuden Kasvot
olivat tulossa tekemään kokonaan uutta.
Jumalan Henki liikkui.
Kun Jumala on tekemässä jotakin,
niin silloin on aina ilmassa jotain,
mikä paljastaa,
että Jumalan Henki on läsnä.
Jumalan Henki liikkui
