Raamattu on Jumalan omasivu

Minä sanon totuuden Kristuksessa,
en valhettele
- sen todistaa minulle omatuntoni Pyhässä Hengessä -
että minulla on
suuri murhe ja ainainen kipu
sydämessäni.

Sillä minä soisin itse olevani kirottu
pois Kristuksesta veljieni hyväksi,
jotka ovat minun sukulaisiani
lihan puolesta, ovat israelilaisia:

heidän on
lapseus ja
kirkkaus ja
liitot ja
lain antaminen
ja jumalanpalvelus
ja lupaukset;

heidän ovat isät,
ja heistä on Kristus lihan puolesta,
hän, joka on yli kaiken, Jumala,
ylistetty iankaikkisesti, amen!

Mutta ei niin,
että Jumalan sana olisi harhaan mennyt.
Sillä eivät kaikki ne,
jotka ovat Israelista,
ole silti Israel,
eivät kaikki ole lapsia sentähden,
että ovat Aabrahamin siementä,
vaan:
"Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset";
se on:
eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia,
ole Jumalan lapsia,
vaan lupauksen lapset,
ne luetaan siemeneksi.

Sillä lupauksen sana oli tämä:
"Minä palaan tulevana vuonna tähän aikaan,
ja silloin Saaralla on oleva poika".

Eikä ainoastaan hänelle näin käynyt,
vaan samoin kävi Rebekallekin,
joka oli tullut raskaaksi yhdestä,
meidän isästämme Iisakista;

ja ennenkuin kaksoset olivat syntyneetkään
ja ennenkuin olivat tehneet mitään,
hyvää tai pahaa, niin
- että Jumalan valinnan mukainen
aivoitus pysyisi,
ei tekojen tähden,
vaan kutsujan tähden -
sanottiin hänelle:
"Vanhempi on palveleva nuorempaa",
niinkuin kirjoitettu on:
"Jaakobia minä rakastin,
mutta Eesauta minä vihasin".

Mitä siis sanomme?
Ei kaiketi Jumalassa ole vääryyttä?
Pois se!
Sillä Moosekselle hän sanoo:
"Minä olen armollinen,
kenelle olen armollinen,
ja armahdan, ketä armahdan".
Niin se ei siis ole sen vallassa,
joka tahtoo,
eikä sen, joka juoksee,
vaan Jumalan, joka on armollinen.

Sillä Raamattu sanoo faraolle:
"Juuri sitä varten minä nostin sinut esiin,
että näyttäisin sinussa voimani
ja että minun nimeni
julistettaisiin kaiken maan päällä".

Niin hän siis on armollinen,
kenelle tahtoo,
ja paaduttaa, kenen tahtoo.

Sinä kaiketi sanot minulle:
"Miksi hän sitten vielä soimaa?
Sillä kuka voi vastustaa hänen tahtoansa?"

Niinpä niin, oi ihminen,
mutta mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan?
Ei kaiketi tehty sano tekijälleen:
"Miksi minusta tällaisen teit?"
Vai eikö savenvalajalla
ole valta tehdä samasta savensa seoksesta
toinen astia jaloa,
toinen halpaa
käyttöä varten?

Entä jos Jumala,
vaikka hän tahtoo näyttää vihansa
ja tehdä voimansa tiettäväksi,
on suurella pitkämielisyydellä
kärsinyt vihan astioita,
jotka olivat valmiit häviöön,
ja on tehnyt sen
saattaakseen kirkkautensa runsauden ilmi
laupeuden astioissa,
jotka hän on edeltävalmistanut kirkkauteen?

Ja sellaisiksi hän myös on kutsunut meidät,
ei ainoastaan juutalaisista,
vaan myös pakanoista,
niinkuin hän myös Hoosean kirjassa sanoo:
"Minä olen kutsuva kansakseni sen,
joka ei ollut minun kansani,
ja rakkaakseni sen,
joka ei ollut minun rakkaani.

Ja on tapahtuva,
että siinä paikassa, jossa heille on sanottu:
'Te ette ole minun kansani',
siinä heitä kutsutaan elävän Jumalan lapsiksi."

Mutta Esaias huudahtaa Israelista:
"Vaikka Israelin lapset
olisivat luvultaan kuin meren hiekka,
niin pelastuu heistä vain jäännös.
Sillä sanansa on Herra toteuttava maan päällä
lopullisesti ja rutosti."
Niinkuin Esaias myös on ennustanut:
"Ellei Herra Sebaot olisi jättänyt meille siementä,
niin meidän olisi käynyt niinkuin Sodoman,
ja me olisimme tulleet Gomorran kaltaisiksi".

Mitä me siis sanomme?
Että pakanat,
jotka eivät tavoitelleet vanhurskautta,
ovat saavuttaneet vanhurskauden,
mutta sen vanhurskauden,
joka tulee uskosta;
mutta Israel,
joka tavoitteli vanhurskauden lakia,
ei ole sitä lakia saavuttanut.

Minkätähden?
Sentähden,
ettei se tapahtunut uskosta,
vaan ikäänkuin teoista;
sillä he loukkautuivat loukkauskiveen,
niinkuin kirjoitettu on:
"Katso, minä panen Siioniin
loukkauskiven ja kompastuksen kallion,
ja joka häneen uskoo,
se ei häpeään joudu".

Kärsimyksissä Pelastuva

Paavali on välittämässä lukijoille
Jumalan Evankeliumia,
jonka oli saanut tiedoksi
suoraan Jeesukselta.

Takana on
Alkulause ja Tervehdys,
selvitys
Synnistä ja Sovituksesta
sekä
Uudesta Elämästä Kristuksessa
päätyen siihen kuuluviin kärsimyksiin.

Nyt Paavali alkaa
vuodattamaan sydäntään
Israelin tähden.

Minä sanon totuuden Kristuksessa,
en valhettele

- sen todistaa minulle omatuntoni
Pyhässä Hengessä -

että minulla on
suuri murhe ja ainainen kipu
sydämessäni.

Sillä minä soisin itse olevani
kirottu pois Kristuksesta
veljieni hyväksi,
jotka ovat minun sukulaisiani
lihan puolesta,
ovat israelilaisia:

heidän on lapseus
ja kirkkaus
ja liitot
ja lain antaminen
ja jumalanpalvelus
ja lupaukset;

heidän ovat isät,
ja heistä on Kristus lihan puolesta,
hän,
joka on yli kaiken,
Jumala,
ylistetty iankaikkisesti,
amen!

Ankarimman koulukunnan fariseuksena
Paavali tiesi, mistä puhui,
kun puhui israelilaisista.

Heidän on kaikki
lapseudesta alkaen
ja Jeesus on heistä.

Israel
Aabrahamin Iisakin ja Jaakobin Jumalan
Vaimona
toi maailmaan Jeesuksen.

Egyptin faaraolle
Jaakobin Jumala sanoo näin:

Israel on minun esikoispoikani;
sentähden minä sanon sinulle:

Päästä minun poikani palvelemaan minua.

Mutta jos kieltäydyt päästämästä häntä,
niin katso,
minä tapan sinun esikoispoikasi.

Israelille kuuluu siis lapseus.
Ja Israel vapautui Egyptin orjuudesta
ja matkasi kohti luvattua
koko ajan kirkkauden pilven alla.

Lapseus oli siis jo aiemmalta ajalta.
Kirkkaus alkoi tuosta pääsiäistapahtumasta.

Aiemmat liitot saivat
kiveen hakatun lakiliiton
Jumalan ja Israelin välille
jumalanpalvelussäädöksineen
ja lupauksineen.

Jumala täytti lupauksensa
lähettämällä Poikansa maailmaan.

Sana tuli lihaksi ja asui
ihmisten keskellä,
mutta Hänen omansa
eivät ottaneet Häntä vastaan.

Mutta kaikille,
jotka ottivat Hänet vastaan,
Hän antoi oikeuden tulla
Jumalan lapsiksi.

Ja näin olemme alkutekijöissä.
Heidän on lapseus,
mutta se ei ole konkretisoitunut vielä.
Mutta kaikki tulee täyttymään.

Mutta ei niin,
että Jumalan sana olisi harhaan mennyt.

Kirj: Sana ei ole poispudonnut

Kaikki tulee toteutumaan
myös Israelin kohdalla.

Ja kohta huomaammekin,
että Paavali ikäänkuin
kertaa Israeliin soveltaen sen,
mitä on jo edellä tuonut esiin:

Laista
Jumalan uskollisuudesta
Jumalan vanhruskaudesta
Uskosta
Lupauksesta
Kirkkaudesta
Armosta eli Suosiosta.

Tämän kaiken täytyy toteutua
ja se tulee toteutumaan Israelin kohdalla.

Sillä eivät kaikki ne,
jotka ovat Israelista,
ole silti Israel

Jeesuksen ensimmäistä tulemusta
kärsivänä Messiaana
seuraa Jeesuksen toinen tulemus
Kuningasten Kuninkaana.

Ja silloin tapahtuu
Israelin kansan kohdalla
kaikki edellä selvitetty.

Silloin Israel kokee sen,
että se ei enää ole
vain lihan puolesta
Aabrahamin siementä
vaan Jumalan lupauksen lapsi.

eivät kaikki ole lapsia sentähden,
että ovat Aabrahamin siementä,
vaan:

"Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset";

se on:
eivät ne,
jotka lihan puolesta ovat lapsia,
ole Jumalan lapsia,
vaan lupauksen lapset,
ne luetaan siemeneksi.

Sillä lupauksen sana oli tämä:

"Minä palaan tulevana vuonna
tähän aikaan,
ja silloin Saaralla on oleva poika".

Kun Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala
palaa Israeliin toisen tulemuksen myötä,
niin silloin lupaus täyttyy.

Jumalan armo ja suosio
esikoispoikaansa kohtaan
saa täyttymyksensä.

Saara on tässä esikuva Israelista,
joka edelleen odottaa lupauksen lasta.

Eikä ainoastaan hänelle näin käynyt,
vaan samoin kävi Rebekallekin,
joka oli tullut raskaaksi yhdestä,
meidän isästämme Iisakista;

Lupauksen lapsi Iisak mieltyi Eesauhun.
Mutta Rebekka Jaakobiin.

Ja nyt lupauksen lapsi eli Jaakob
on mieltynyt olemaan Israel
lihan puolesta.

Mutta Jaakob tulee kokemaan
uudestisyntymisen ihmeen.
Ja silloin siitä tulee Israel.

Ja silloin toteutuu myös
lopputäyttymyksenä tämä:

ja ennenkuin kaksoset
olivat syntyneetkään
ja ennenkuin olivat tehneet mitään,
hyvää tai pahaa, niin

- että Jumalan valinnan mukainen
aivoitus pysyisi,
ei tekojen tähden,
vaan kutsujan tähden -

sanottiin hänelle:

"Vanhempi on palveleva nuorempaa",

Rebekka sai tämän infon
synnytystuskissaan.
Ja siksi hän toimi niinkuin toimi,
jotta Jaakob saisi luvatun siunauksen.

niinkuin kirjoitettu on:

"Jaakobia minä rakastin,
mutta Eesauta minä vihasin".

Miksi Jumala vihasi
tai oikemmin käännettynä
rakasti vähemmän Eesauta.

Samoinkuin yksilöihmisessä on taistelu,
jossa liha himoitsee Henkeä vastaan,
ja Henki lihaa vastaan,
niin on ollut
Iisakin ja Rebekan kaksosten välillä.

Edom on käynyt sotaa
estääkseen Israelin pääsyn
luvattuun maahan,
vaikka Israel pyysi lupaa
saada kulkea kiltisti maan läpi
valtatietä pitkin.

Mutta Daavid aikanaan valloitti
Edomin.

Mutta Israelin jakaannuttua,
Edom oli taas Juudan kimpussa.

Mutta vielä tulee aika,
jolloin Daavid istuu valtaistuimellaan
ja Daavidin poika hallitsee
Valtakuntaansa.

Ja silloin on valtatie
Egyptistä Assuriin
ja kaikki palvelevat Herraa.

Israelin kohdalla on nyt niin,
että sovitus on tapahtunut
sen maaperällä,
mutta Israel ei ole ottanut
vielä sovitusta vastaan.

Mutta heti kun se tapahtuu,
niin Jumala armahtaa Israelin.

Suuressa ahdistuksessa
Jaakob itse on synnytystuskissa
ja syntyvä lapsi on
Uudestisyntynyt Israel.

Tekikö Jumala siis väärin,
kun rakasti Eesauta
vähemmän kuin Jaakobia.

Mitä siis sanomme?

Ei kaiketi Jumalassa ole vääryyttä?

Pois se!

Jumala rakasti Eesauta
äärettömän paljon verrattuna siihen,
kuinka paljon Eesau rakasti Jumalaa.

Eesau ei välittänyt esikoisuudesta.
Hän oli valmis vaihtamaan
sen yhteen ruskeaan soppaan.

Mutta siunauksen hän
kyllä olisi kyllä halunnut.
Ja kun ei sitä saanut,
niin siitä tuli iso parku.

Eesau kuitenkin jäi
isänsä ja äitinsä maisemiin,
mutta Jaakob joutui pakolaiseksi.

Jumala sai kuitenkin armahtaa
Jaakobin.

Jaakob kuitenkin joutui kokemaan
saman surun kuin Iisak
ja sitä ennen Aabraham.

Jokainen näistä kolmesta
menetti rakkaan poikansa ajaksi.

Ja niin tulemme Egyptiin.
Jaakobin rakas poika,
jonka Jaakob luuli kuolleen,
pelasti paitsi Egyptin eli maailman
myös Israelin nälkäkuolemalta.

Jokainen siirto, jonka Jumala tekee,
tähtää ihmisen pelastamiseen.

Sillä Moosekselle hän sanoo:

"Minä olen armollinen,
kenelle olen armollinen,
ja armahdan, ketä armahdan".

Niin se ei siis ole
sen vallassa,

joka tahtoo,
eikä sen,
joka juoksee,

vaan Jumalan,
joka on armollinen.

Joosef kärsi syyttömänä
Egyptin vankiloissa.

Mutta tuli Egyptin valtiaaksi
faaron asettamana.

Sitten tuli toinen faarao,
jota Jumala ei saanut siunata.
Tämä faarao paadutti sydämensä.

Ja kun tuo paatuminen
jo oli ohittanut maaliviivan,
eikä paluuta enää ollut,
Jumalakin paadutti faaraon sydämen,
pelastaakseen jälleen kerran
Egyptin ja Israelin kansat.

Sillä Raamattu sanoo faraolle:

"Juuri sitä varten
minä nostin sinut esiin,
että näyttäisin sinussa voimani
ja että minun nimeni
julistettaisiin kaiken maan päällä".

Niin hän siis on armollinen,
kenelle tahtoo,
ja paaduttaa,
kenen tahtoo.

Ensimmäinen faarao sai Jumalan suosion.
Toinen ei.

Sinä kaiketi sanot minulle:

"Miksi hän sitten vielä soimaa?
Sillä kuka voi vastustaa hänen tahtoansa?"

Tämä on paholaisen puhetta.
Syyttäjä syyttää Jumalaa kaikesta.
Tai ketä tahansa muuta paitsi itseään.

Ja kuitenkin sekin oli alunperin
kaikkein kirkkain ja hohdokkain kerubi
mitä taivas ja maa koskaan oli nähnyt.

Mutta tuo täydellinen viisaudessa
ja kauneudessa ylpistyi
ja lopulta alkoi sotia luojaansa vastaan.

Ja näin käy meillekin Jumalan kuvaksi
luoduille ihmislapsille,
jos emme välitä esikoisuudesta,
mutta hamuamme kyllä siunausta.

Ja pian olemme pikku paholaisia,
jotka syyttävät Jumalaa kaikesta.

Oli Jumala sitten tehnyt
itse kunkin meistä
halpaa tai jaloa käyttöä varten,
niin jos pidämme kiinni
esikoisuudestamme,
niin ikuisuudessa
ensimmäiset tulevat viimeisiksi
ja viimeiset ensimmäisiksi.

Niinpä niin,
oi ihminen,
mutta mikä sinä olet
riitelemään Jumalaa vastaan?

Ei kaiketi tehty sano tekijälleen:

"Miksi minusta tällaisen teit?"

Vai eikö savenvalajalla
ole valta tehdä
samasta savensa seoksesta
toinen astia jaloa,
toinen halpaa käyttöä varten?

Jokainen ihminen on
samaa saven seosta.
Ei savessa ole mitään vikaa.
Eikä valmistuneessa astiassakaan.

Mutta me päätämme,
mitä syömme ja juomme.
Millä itsemme täytämme.

Entä jos Jumala,
vaikka hän tahtoo näyttää vihansa
ja tehdä voimansa tiettäväksi,
on suurella pitkämielisyydellä
kärsinyt vihan astioita,
jotka olivat valmiit häviöön,

Toinen faarao oli tällainen astia.
Valmis häviöön.
Vaikka mitä tapahtui,
niin sydän ei kääntynyt.

Sen sijaan kaiken jälkeen
Egyptin kansa tuli tuntemaan
Elävän Jumalan.

ja on tehnyt sen
saattaakseen
kirkkautensa runsauden ilmi
laupeuden astioissa,
jotka hän on
edeltävalmistanut kirkkauteen?

Jumala on pelastussuunnitelmassaan
edeltävalmistanut
niin Israelin kuin pakanat kirkkauteen.

Ja sellaisiksi
hän myös on kutsunut meidät,
ei ainoastaan juutalaisista,
vaan myös pakanoista,

niinkuin hän myös
Hoosean kirjassa sanoo:

"Minä olen kutsuva kansakseni sen,
joka ei ollut minun kansani,
ja rakkaakseni sen,
joka ei ollut minun rakkaani.

Ja on tapahtuva,
että siinä paikassa,
jossa heille on sanottu:

Te ette ole minun kansani

siinä heitä kutsutaan elävän Jumalan lapsiksi."

Hoosean kirjan alusta lainattu katkelma
tulee tässä aivan ihmeelliseen valoon.

Profeetta otti omakseen
Jumalan käskystä
haureellisen vaimon
ja haureudesta syntyneet lapset.

Edessä oli
Israelin kuningaskunnan loppu.

Jumala ei enää armahtaisi
Israelin heimoa,
niin että antaisi anteeksi.

Mutta Juudan heimoa
Jumala armahtaisi.

Israel oli haureellinen.
Se oli kuin pakanat.
Se ei ollut Jumalan kansa.

Mutta siinä paikassa
eli Jerusalemissa,
jossa Jeesus tuomittiin kuolemaan,
tulee kuitenkin tarjolle
lapseus
niin uskottomalle Israelille
kuin pakanakansoillekin.

Israel on kuitenkin
joutunut syystänsä kärsimään,
eli ei ole saanut anteeksi,
vaan on joutunut maksamaan teoistaan.

Mutta Esaias huudahtaa Israelista:

"Vaikka Israelin lapset
olisivat luvultaan kuin meren hiekka,
niin pelastuu heistä vain jäännös.
Sillä sanansa on
Herra toteuttava maan päällä
lopullisesti ja rutosti."

Jesaja puhuu tuossa itse asiassa
Israelin kansan palaamisesta.

Kysymys on siis Israelin kansan
kurittamisesta eikä hylkäämisestä.

Niinkuin Esaias myös on ennustanut:

"Ellei Herra Sebaot
olisi jättänyt meille siementä,
niin meidän olisi käynyt
niinkuin Sodoman,
ja me olisimme tulleet
Gomorran kaltaisiksi".

Paavalin opetus Roomailaiskirjeessä
pohjautui jo alun alkaen
lupauksen siemeneen
Jeesukseen Kristukseen.

Jeesuksen tähden
niin Israelilla kuin meillä pakanoillakin
on uskon kautta Häneen tarjolla Pelastus.

Mitä me siis sanomme?

Että pakanat,
jotka eivät tavoitelleet vanhurskautta,
ovat saavuttaneet vanhurskauden,
mutta sen vanhurskauden,
joka tulee uskosta;

Jumala jätti siemenen,
voidakseen antaa
Israelin kautta lupauksen Lapsen.

Pakanat ovat tulleet siitä osalliseksi
saavuttaen uskon vanhurskauden.
Mutta Israel jäi kiinni uskontoon.

mutta Israel,
joka tavoitteli vanhurskauden lakia,
ei ole sitä lakia saavuttanut.

Pian tulemme huomaamaan,
että me pakanat olemme vastaavassa
vaarassa kuin Israel oli.

Ylpistymme siitä,
että olemme osanneet ottaa vastaan
lahjavanhurskauden uskon kautta.

Ja voimme jopa laittaa itsemme
ikäänkuin Israelin tilalle
kuin työntäen Israelin pois paikaltaan
Jumalan lapsena.

Pois se!

Me emme ole sitä,
mitä Israel on.
Me olemme vain
metäsöljypuun oksia
oksastettuina öljypuuhun.

Mutta nyt tällä hetkellä
Israelin kasvoilla on peite.

Ja niin he eivät nähneet
Pelastajaansa Pelastuksen kalliolla.

Israel ei siis tavoittanut
vanhurskauden lakia
kovasta ponnistuksesta huolimatta.

Minkätähden?

Sentähden,
ettei se tapahtunut uskosta,
vaan ikäänkuin teoista;

sillä he loukkautuivat loukkauskiveen,
niinkuin kirjoitettu on:

"Katso, minä panen Siioniin
loukkauskiven ja kompastuksen kallion,
ja joka häneen uskoo,
se ei häpeään joudu".

Room 9

2 Moos 4:22-23


Uskosta pelastuva