Raamattu on Jumalan omasivu

Minua kiinnostaa teidän muiden näkemys heavy-metal-musiikista . Olen sitä ikäluokkaa etten sitä oikeastaan tunne lainkaan. Jos sitä jostakin tuutista tulee minä joko suljen toosan tai poistun paikalta.
Se ei sovi minun makuuni ollenkaan. En pidä kovista,korkeista tai viiltävistä äänistä. En tietyistä sopraanoistakaan, vaikka olen klassisen musiikin, lähinnä Händelin aarioiden suuri ystävä.

Muistan kerran 1980-luvulla kuulleeni Helsingin Raamattukoulun silloisen rehtorin Seppo Kankaan puhuneen kirkossa tietyn raamatunpaikan yhteydessä englantilasen AC/DC-yhtyeen perustajien ideologiasta. Se oli kai ensikosketus tähän genreen, ja siihen se jäikin. Yhtyeen nimi on enne.

Nyt olen nähnyt kuvia TUSKA-festivaaleista, ja ne herättävät sekä kummeksuntaa että vastenmielisyyttä minussa.
Missä vaiheessa, ja mikä kasvatti lapset tämän genren pariin ? Ihmettelen. Oman jälkikasvun parissa en ole havainnut kiinnostusta tähän. Muuta kevyttä kyllä kuuntelen itsekin, mutta valitsen ne itse.

Olen tietenkin 'kalkkis', entinen nuori joka diggasi jazzia ja bluesia.

Tiedätkin vähän minun musiikkimaustani
kun olet kuunnellut soitantaani
'Matkalla Paratiisiin'.

Nuorena kyllä kuuntelin amerikkalaista Gospelia.

Nykyään olen aika allerginen
jumputtavalle musiikille.

Jopa rauhallisellekin ylistysmusiikille,
joka toistaa ja toistaa jotain fraasia.

Ei ennen vanhaan tarvinnut selittää esitystä.

Vaan kun evankelista otti kitaransa ja
muutamalla akordilla säesti pari säkeistöä,
niin kaikki pyyhkivät silmiään
ja olivat valmiita ottamaan
vastaan sanoman taivaasta.

Meni vähän ohi aiheen,
mutta ehkä tämäkin selvitti
suhteeni heavy-meteliin.