Elämäntarinoita 2
Lähetetty: 21.10.2025 07:06Kaisa
Vuoden 1983 huhtikuu Turussa. Odottelin vuoroani erään tilaisuuden rukousjonossa, kuten silloin oli tapana. Elin voimakasta etsikkoaikaa. Tuolirivistä nousi nuori nainen ja tuli suoraan minun luokseni. Hänellä oli sana Jumalalta juuri minulle.
Tutustuimme siinä, sanotaan Kaisan kanssa, ja hän kutsui minut heille kylään; hän asui siskonsa kanssa, joka myös oli uskossa. Siitä jatkui ystävyytemme, kävimme hengellisissä tilaisuuksissa, keskustelimme ja rukoilimme.
Menimme minun autollani hänen kotikaupunkiinsa, Uudellamaalla sijaitsevaan pikkukaupunkiin. Siskokset asuivat yhdessä sielläkin, ja he kunnostivat seurakunnan kastepukuja. Illalla päätettiin rukoilla minut uskoon, aika oli kypsä siihen. Minulle tuli kohtaus, jossa kaikki raajat vapisivat tahtomattani. Tytöt säikähtivät, ja he soittivat seurakunnan saarnaajan paikalle. Kun hän tuli, hän sanoi, että minulla oli vielä jotain selvitettävää Jumalan kanssa, ei tarvinnut ääneen kertoa. Tunnustin mielessäni salaisuuteni Herralle, ja siinä tuli rauha. Nukuin aamuun asti. Uusi päivä ja uusi elämä aukesivat sinä aamuna, kirkas auringonpaiste loisti henkeeni ja sieluuni. Tunsin itseni vapaaksi ja onnelliseksi, kun lopulta sain ottaa vastaan rauhan Jeesuksessa.
Vihollinen ei halunnut helpolla luopua, iltaiset ja öiset pelot piinasivat minua kotona. Tämä ihana ystäväni lupasi tulla luokseni öiksi niin kauan, että pärjään. Hän vakuutti, että pelot lähtevät nopeasti, ja niin kävikin. Hänellä oli ollut kokemusta pimeistä rajatietoasioista, niin kuin minullakin. Hän nukkui Turun Kerttulinkadulla sijaitsevan pienen kaksioni toisessa huoneessa muutaman yön, ja kun hän lähti, en pelännyt enää öitä.
Kaisa oli upein tapaamani ihminen. Hänen äärimmäisen kauniit kasvonsa hohtivat sisäistä valoa, ja hänen rukouksensa säkenöivät tuntemuksina sisuksiini asti. Koska hän oli myös pitkähkö ja solakka, kaikkien suomalaisten tuntema Tanssivien mannekiinien perustaja oli pyytänyt häntä ryhmäänsä. Kaisa ei suostunut, koska oli valmistunut opistosta taidemaalariksi eikä häntä kiinnostanut mannekiinisirkus, varsinkaan, kun oli tullut uskoon
Ystävyytemme jatkui vielä, mutta samana vuonna hän lähti Saksaan. En muista miksi, mutta se liittyi jotenkin taiteeseen. Saatoin hänet autolla Helsingin Eteläsatamaan, josta alus Travemündeen vei hänet. En enää koskaan nähnyt Kaisaa.
Jälkeenpäin olen löytänyt hänestä tietoa, että hän oli ollut jossain näytelmässä ja kuvittaa kirjoja. Sain myös tietooni, että hänen siskonsa valitettavasti oli luopunut uskosta.
Tällaisen kauniin enkelin Jumala johti tielleni, kun pimeyden henkien piinaamana ja armoa etsivänä eniten tarvitsin hengellistä apua. Siitä lähtien olen eheytynyt ja itsenäistynyt, ja matka on jatkunut tähän asti.
Vuoden 1983 huhtikuu Turussa. Odottelin vuoroani erään tilaisuuden rukousjonossa, kuten silloin oli tapana. Elin voimakasta etsikkoaikaa. Tuolirivistä nousi nuori nainen ja tuli suoraan minun luokseni. Hänellä oli sana Jumalalta juuri minulle.
Tutustuimme siinä, sanotaan Kaisan kanssa, ja hän kutsui minut heille kylään; hän asui siskonsa kanssa, joka myös oli uskossa. Siitä jatkui ystävyytemme, kävimme hengellisissä tilaisuuksissa, keskustelimme ja rukoilimme.
Menimme minun autollani hänen kotikaupunkiinsa, Uudellamaalla sijaitsevaan pikkukaupunkiin. Siskokset asuivat yhdessä sielläkin, ja he kunnostivat seurakunnan kastepukuja. Illalla päätettiin rukoilla minut uskoon, aika oli kypsä siihen. Minulle tuli kohtaus, jossa kaikki raajat vapisivat tahtomattani. Tytöt säikähtivät, ja he soittivat seurakunnan saarnaajan paikalle. Kun hän tuli, hän sanoi, että minulla oli vielä jotain selvitettävää Jumalan kanssa, ei tarvinnut ääneen kertoa. Tunnustin mielessäni salaisuuteni Herralle, ja siinä tuli rauha. Nukuin aamuun asti. Uusi päivä ja uusi elämä aukesivat sinä aamuna, kirkas auringonpaiste loisti henkeeni ja sieluuni. Tunsin itseni vapaaksi ja onnelliseksi, kun lopulta sain ottaa vastaan rauhan Jeesuksessa.
Vihollinen ei halunnut helpolla luopua, iltaiset ja öiset pelot piinasivat minua kotona. Tämä ihana ystäväni lupasi tulla luokseni öiksi niin kauan, että pärjään. Hän vakuutti, että pelot lähtevät nopeasti, ja niin kävikin. Hänellä oli ollut kokemusta pimeistä rajatietoasioista, niin kuin minullakin. Hän nukkui Turun Kerttulinkadulla sijaitsevan pienen kaksioni toisessa huoneessa muutaman yön, ja kun hän lähti, en pelännyt enää öitä.
Kaisa oli upein tapaamani ihminen. Hänen äärimmäisen kauniit kasvonsa hohtivat sisäistä valoa, ja hänen rukouksensa säkenöivät tuntemuksina sisuksiini asti. Koska hän oli myös pitkähkö ja solakka, kaikkien suomalaisten tuntema Tanssivien mannekiinien perustaja oli pyytänyt häntä ryhmäänsä. Kaisa ei suostunut, koska oli valmistunut opistosta taidemaalariksi eikä häntä kiinnostanut mannekiinisirkus, varsinkaan, kun oli tullut uskoon
Ystävyytemme jatkui vielä, mutta samana vuonna hän lähti Saksaan. En muista miksi, mutta se liittyi jotenkin taiteeseen. Saatoin hänet autolla Helsingin Eteläsatamaan, josta alus Travemündeen vei hänet. En enää koskaan nähnyt Kaisaa.
Jälkeenpäin olen löytänyt hänestä tietoa, että hän oli ollut jossain näytelmässä ja kuvittaa kirjoja. Sain myös tietooni, että hänen siskonsa valitettavasti oli luopunut uskosta.
Tällaisen kauniin enkelin Jumala johti tielleni, kun pimeyden henkien piinaamana ja armoa etsivänä eniten tarvitsin hengellistä apua. Siitä lähtien olen eheytynyt ja itsenäistynyt, ja matka on jatkunut tähän asti.
