Raamattu on Jumalan omasivu

Elävästä sielusta tulee kuollut sielu

Maan tomusta tehty liharuumis tuli eläväksi,
kun Jumala puhalsi itsestään siihen Elämän Hengen.
Lopputulos oli kokonaisuus, jota nimitetään Eläväksi sieluksi.

Mooses (Gen 2:7) kirjoitti:
Herra Jumala teki maan tomusta
ihmisen
ja puhalsi hänen sieraimiinsa
elämän hengen,
ja niin ihmisestä tuli
elävä sielu.

Tuo Elämän Henki ei pysyisi Aadamissa,
jos kuolema pääsisi Aadamin sisimpään.
Ja niin …

Mooses (Gen 2:16-17) kirjoitti:
Herra Jumala käski ihmistä sanoen:
"Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista,
mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö,
sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt,
pitää sinun kuolemalla kuoleman."

Ihminen joutuisi tekemään uskonratkaisun.
Luottaako Jumalaan vai ei.

Eräänä päivänä
tuon yhden ja ainoan
kielletyn puun kätköissä
liikkuu jokin hyvin hohdokas olento
kuin elävänä todisteena siitä,
ettei tämä puu tapa.

Tuo häikäisevä olento
hyvän- ja pahantiedonpuun katveessa
saa Eevan pysähtymään.

Käärme avaa keskustelun Eevan kanssa.
Käärme,
joka tietää asioista selvästi enemmän
kuin ihminen,
antaa ymmärtää,
että tässä on nyt tullut jokin väärinkäsitys.

Mooses (Gen 3:1-5) kirjoitti:
"Onko Jumala todellakin sanonut:
'Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?"

Niin vaimo vastasi käärmeelle:
"Me saamme syödä
muiden puiden hedelmiä paratiisissa,
mutta sen puun hedelmästä,
joka on keskellä paratiisia,
on Jumala sanonut:
'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen,
ettette kuolisi.'"

Niin käärme sanoi vaimolle:
Ette suinkaan kuole;
vaan Jumala tietää,
että sinä päivänä, jona te siitä syötte,
aukenevat teidän silmänne,
ja te tulette niinkuin Jumala
tietämään hyvän ja pahan.

Käärme puhui tahallisesti
eri kuolemasta kuin Jumala.

Ruumiillinen kuolema
ei Aadamia sinä päivänä
tosiaankaan kohtaisi.

Lisäksi käärme sai
Jumalan tarkoittaman tapahtuman
seuraukset kuulostamaan ihanalta asialta.
Kaikelta muulta kuin kuolemalta.
Silmien aukeamiselta.
Jumalan kaltaiseksi tulemiselta.

Aadam oli saanut kokea
Jumalan ihmeellistä hyvyyttä.
Nähdä ympärillään
Jumalan lahjoittaman
ihmeellisen luomakunnan
virtoineen ja viheriöineen,
puineen ja eläimineen.

Kaiken kruunasi hetki,
jolloin Jumala toi vielä Eevan
Aadamin rinnalle.
Kaikki oli hyvin.
Paremmin ei voisi olla.

Ja nyt yhtäkkiä ilmestyy olento,
joka vihjaa,
että ihmisen ei pitäisi tyytyä nykytilaan,
vaan hankkia aivan erityislaatuista
– suorastaan jumalallista –
tietoa ja näkökykyä.

Ja kun Eeva oli jo syönyt
hyvän- ja pahantiedon puun hedelmästä,
ei mitään erityistä ollut tapahtunut.

Ei ainakaan mitään kuolemaan viittaavaa.
Hehkeämpänä kuin koskaan
Eeva nyt pitää käsissään
hyvän- ja pahantiedon puun hedelmää,
ojentaa sitä Aadamille
ja suorastaan vaatimalla vaatii,
että syö tästä:

'Sillä käärme, joka tiesi,
ettemme suinkaan kuole,
sanoi,
että sinä päivänä,
jona te siitä syötte,
tapahtuu ihmeellisiä asioita.
Aadam.
Et voi jättää minua nyt pulaan.
Sinunkin täytyy syödä.
Heti kun sinä siitä syöt, tapahtuu se,
mitä tuo kaiken tietävä käärme sanoi'.

Mooses (Gen 3:6-7) kirjoitti:
Ja vaimo näki,
että siitä puusta oli hyvä syödä
ja että se oli ihana katsella
ja suloinen puu antamaan ymmärrystä;
ja hän otti sen hedelmästä ja söi
ja antoi myös miehellensä,
joka oli hänen kanssansa,
ja hänkin söi.

Silloin aukenivat heidän molempain silmät,
ja he huomasivat olevansa alasti

Hyvä oli vaihtunut pahaksi.
Rakkauden tilalle oli tullut pelko.
Valo oli vaihtunut pimeydeksi.
Elämä oli sammunut kuolemaksi.
Jumalan kirkkaus riisuttu alastomuudeksi.

Mutta tosi oli.
Ihminen tuli tietämään hyvän ja pahan.
Hyvä oli muistoissa,
paha todellisuutta tässä ja nyt.
Käärme oli pettänyt ihmisen.

Vielä hetki sitten ihminen oli elävä Jumalan kuva
heijastaen Jumalan kirkkautta.
Nyt yhteys Jumalaan oli poikki,
Jumalan kuva ihmisessä oli sammunut.

Vielä hetki sitten ihmisessä asui
Elämän Henki.
Mutta nyt tilalle oli tullut kuolema.
Pimeyden ruhtinas oli nyt
syrjäyttänyt Elämän Valkeuden.
Ihminen oli kuollut sielu.

Kuolleesta sielusta tulee elävä sielu

Aadam oli alussa elävä sielu,
mutta Aadamissa
ei silti ollut elämää itsessään.
Elämä oli persoonassa,
jota Johannes nimittää Sanaksi.

Johannes (1:1-4) kirjoitti:
Alussa oli Sana,
ja Sana oli Jumalan tykönä,
ja Sana oli Jumala.

Hän oli alussa Jumalan tykönä.

Kaikki on saanut syntynsä
hänen kauttaan,
ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään,
mikä syntynyt on.
Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valkeus.

Tuo Persoona oli luonut
ihmislapsen
ja puhaltanut henkensä
ihmislapsen sisimpään.
Ihminen oli täytetty
Hänen Hengellään
ja myöskin puettu Hänessä
Jumalan kirkkauteen
– Jumalan kuvaksi.

Tuo Elämän Valkeus sammui Aadamissa
sinä päivänä,
jona hän söi tiedon puusta.
Yhteys Elämän lähteeseen oli poikki.

Näin oli jo aiemmin käynyt
taivaassa sijaitsevassa Eedenissä
- Jumalan puutarhassa -
laajalti suojaavalle kerubille,
Luciferille.
Valon kantajasta oli tullut
pimeyden ruhtinas.

Jumala halusi ikuisen yhteyden
itsensä ja ihmisen välille.

Jumalan Rakas Poika,
jota varten kaikki on luotu,
halusi jakaa oman Elämänsä
ihmisen kanssa.

Ratkaisun paikka oli
Elämän puun juurella.
Keskellä Jumalan istuttamaa
suojaisaa puutarhaa eli paratiisia.

Elämän puu ja sen hedelmät
olivat kuin tarjottimella keskellä paratiisia.

’Ole hyvä! Ota tästä!
Kun syöt siitä,
virtaa Sinun sisimmässäsi
Minussa oleva Elämä.
Silloin olet ikuisesti yhtä Minun kanssani.

Aadam ja Eeva tekivät valintansa.
He söivät viereisestä puusta.
Ja liittoutuivat näin käärmeen kanssa
- itse asiassa
Luciferin eli paholaisen kanssa.

Näin on käynyt kaikille ihmisille.
Vaikka meitä
ei ympäröikään Paratiisin ihanuus,
me emme voi olla näkemättä
Jumalan kädenjälkeä.

Mutta silti emme ole
Jumalaa
Jumalana kunnioittaneet.

Olemme hyljänneet
Jumalan viisauden,
ja tavoitelleet
omaa viisautta.

Ja niin meissä itse kussakin
on yhtenä elämämme päivänä tapahtunut
sama katastrofi kuin Aadamin elämässä.
Jumalan kuva on sammunut.

Todellinen Valkeus,
joka valaisee jokaisen ihmisen,
on poistunut meistä,
ja pimeys astunut sijaan.
Olemme vaihtaneet
Jumalan kirkkauden alastomuudeksi.

Paavali (Room 1:19-23) kirjoitti:
Se, mikä Jumalasta voidaan tietää,
on ilmeistä heidän keskuudessaan;
sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.

Sillä hänen näkymätön olemuksensa,
hänen iankaikkinen voimansa
ja jumalallisuutensa,
ovat,
kun niitä hänen teoissansa tarkataan,
maailman luomisesta asti nähtävinä,

niin etteivät he voi
millään itseänsä puolustaa,
koska he,
vaikka ovat tunteneet Jumalan,
eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet
eivätkä kiittäneet,

vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet,
ja heidän ymmärtämätön sydämensä
on pimentynyt.

Kehuessaan viisaita olevansa
he ovat tyhmiksi tulleet
ja ovat katoamattoman
Jumalan kirkkauden muuttaneet
katoavaisen ihmisen
ja lintujen
ja nelijalkaisten
ja matelevaisten
kuvan kaltaiseksi.

Jokainen vuorollamme
olemme tehneet väärän valinnan.

Mutta liittomme pahan kanssa
ei tarvitse olla ikuinen.
Se voidaan katkaista.
Jo ensimmäisenä päivänä
Jumala erotti valon pimeydestä.
Ne eivät voi vallita yhdessä.

Jumala puki Aadamin ja Eevan
veriseen viittaan.

Näin meidätkin puetaan Kristukseen,
jos lakkaamme juoksemasta
Jumalaa pakoon.

Jeesuksen veri
peittää syntimme ja alastomuutemme.
Hänen Elämänsä meissä on se Valo,
jota pimeys ei ole saanut valtaansa.

Jeesus ilmestyy meille,
jotka olemme hämmennyksissä,
emmekä ymmärrä mistään mitään.

Jeesus ilmestyy meille,
kun olemme pelossa ja ahdistuksessa,
ja lymyilemme piilossa.

Hän ilmestyy
itse valitsemanaan ajankohtana
ja sanoo:

Johannes (20:19) kirjoitti:
Rauha teille!

Ja sitten Hän tekee
valtavan Elämän ihmeen.
Hän puhaltaa meihin
kuolleisiin sieluihin
Elämän Hengen.

Johannes (20:22) kirjoitti:
Hän puhalsi heidän päällensä
ja sanoi heille:

Ottakaa Pyhä Henki.

Ja silloin Hänessä oleva Elämä
täyttää saviastiamme ja valaisee meidät.

Johannes (1:4) kirjoitti:
Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valkeus.

Meidät on silloin siirretty
pimeydestä Valkeuteen.

Olemme Valkeuden lapsia,
emmekä enää pimeyden lapsia.

Kuolleesta sielusta
on tullut jälleen
Elävä sielu.

Kuolevainen ruumis

Jumala teki maan tomusta ihmisen.
Antoi maan tomulle ihmisen muodon.

Tuo ruumis oli kuollut.
Kunnes Jumala puhalsi siihen
Elämän Hengen.

Mutta sitten eräänä päivänä
synti katkaisi yhteyden
Elämän Lähteeseen.

Elämä oli poistunut Aadamista.
Aadam ei enää ollut elävä sielu
vaan kuollut sielu.

Ruumiillisesti Aadam oli edelleen elävä.
Ja olisi elänyt
tuossa kurjassa tilassa ikuisesti,
jos olisi päässyt syömään elämän puusta.

Mutta tämä olisi ollut
kauhistuttava kohtalo Aadamille.

Ja niin Jumala rakkaudessaan
sulki elämän puun tien.

Tämä Jumalan teko ei siis sinänsä ollut
tuomio vaan armahdus.

Jumala eli Valtiaat
puhuu asiasta agape-rakkauden
täyttämällä rintaäänellä.

Mooses (Gen 3:22) kirjoitti:
Katso,
ihminen on tullut sellaiseksi
kuin joku meistä,
niin että hän tietää hyvän ja pahan.

Jumalan sydän aivan kouristaa tuskasta,
kun Hän ihmistä äärettömästi rakastaen
sanoo:

Mooses (Gen 3:22) kirjoitti:
Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä
ja ottaisi myös elämän puusta
ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!

Tältä hirvittävältä kohtalolta
Jumala pelasti ihmisen.

Ihminen ei vielä päässytkään
syömään elämän puusta,
joka olisi muuttanut
kuolevaisen ruumiimme katoamattomaksi.

Mutta tämä ei ollut Jumalan rangaistus
vaan Jumalan suurta armoa.

Jumalan eli Valtiaiden
jo ennen aikojen alkua
laatima ikuinen pelastussuunnitelma
tämän katastrofitilanteen varalta
otettiin käyttöön.

Jumalan istuttama elämänpuu
meni vedenpaisumuksessa,
mutta uusi pystytettiin Golgatalle.

Siitä me nyt saamme syödä.
Ja silloin meidät siirretään
kuolemasta takaisin elämään.

Vain se,
joka syö tästä elämän-puusta,
saa Hänessä tarjolla olevan
Ikuisen Elämän.
Muut kuolevat synteihinsä.

Johannes (6:54-57) kirjoitti:
Joka syö minun lihani
ja juo minun vereni,
sillä on iankaikkinen elämä,
ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.

Sillä minun lihani on totinen ruoka,
ja minun vereni on totinen juoma.

Joka syö minun lihani
ja juo minun vereni,
se pysyy minussa,
ja minä hänessä.

Niinkuin Isä,
joka elää,
on minut lähettänyt,
ja minä elän Isän kautta,
niin myös se,
joka minua syö,
elää minun kauttani.

Näin saamme elämän hengen.
Iäisen elämän Hänessä.
Ja kerran ylösnousemuksessa
kuolevainen ruumiimmekin
muuttuu katoamattomaksi.

Se,
mikä on maasta tulee maaksi jälleen.
Mutta ei henki maadu.
Ei ihmisen eikä eläimenkään.

Jeesus kertoi rikkaasta miehestä,
joka kuoli ja haudattiin.
Tuo ilmeisen loisteliaasti haudattu ruumis
ei todellakaan enää elänyt.
Eikä tiennyt mitään.
Se mätäni upeassa kallioluolassa
tai vastaavassa.
Luultavasti hiukan maanpinnan yläpuolella.

Rikkaan miehen ruumiista
ei enää ole mitään havaittavissa
eikä mitään nähtävää jäljellä.

Ja jos Jeesus ei olisi
miestä maininnut,
olisi hänen muistonsakin
jo aikoja sitten unhotettu.

Mutta tuo onneton sielu itse
ei suinkaan maatunut
loisteliaassa haudassaan.

Hän avasi silmänsä tuonelassa.
Hyvin syvällä olevassa
kauheassa paikassa.
Ja siellä oli muitakin.
Vaivoissa.
Kovassa tuskassa.

Aabrahamin helmassa oli myös monia.
Eikä näiden kahden joukon välillä
ollut tapaamis-oikeutta.
Ja niin tuo kurja mies
ei saanut vaivoihinsa
edes vesipisaraa
Lasaruksen sormenpäästä.

Tämä ennen niin rikas
ja ilossa elänyt mies
oli tuonelassa ollessaan
tuskallisen tietoinen jäljelle jääneistä,
joiden tiesi olevan tulossa
samaan vaivan paikkaan.

Hän ei itse voinut tehdä asialle mitään.
Ja kaikki hänen epätoivoiset
aivoituksensa raukesivat tyhjiin.

Salomo (Saarn 9:10) kirjoitti:
sillä ei ole tekoa, ei ajatusta,
ei tietoa eikä viisautta
tuonelassa,
jonne olet menevä.

Mutta tiedottomia
tai jotenkin tajunnan menettäneitä
he eivät ole.
Eivätkä olemattomia.
Ei olematon voi mennä tuonelaan.

Mutta me emme ole
tuohon vaivan paikkaan menossa.
Kun olemme heittäneet ankkurimme
Golgatan kalliolle,
olemme armosta pelastettuja.

Kerran telttamajamme puretaan.
Meidät irrotetaan loimilangoista.
Ruumiimme pannaan hautaan.
Ja se maatuu.

Mutta meidät itsemme otetaan/temmataan
isiemme tykö.
Aabrahamin helmaan.
Jumalan Paratiisiin,
kolmanteen taivaaseen.

Ylösnousemus

Ihminen syntyy tähän maailmaan
elävänä sieluna.
Sinä päivänä,
kun ihminen nielaisee synnin hedelmän,
kun synti pääsee ihmisen sisimpään,
ihmisestä tulee kuollut sielu.

Tällaisen kuolleen sielun
tulee syntyä uudesti ylhäältä.  
Ei ruumiillisesti, vaan hengellisesti.
Ja kun Elämän Henki taas puhaltaa meissä,
me olemme siirtyneet kuolemasta elämään.
Emmekä ikinä kuole.

Me olemme kuitenkin
samaa lihaa kuin Aadam.
Vaikka olemmekin hengellisesti
syntyneet uudesti ylhäältä,
me asumme edelleen
kuolevaisessa ruumiissa.
Maan tomusta peräisin oleva liharuumiimme
on tuleva maaksi jälleen.

Mooses (Gen 3:19) kirjoitti:
Sillä maasta sinä olet,
ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman.

Kaikki ihmiset kokevat kerran
ruumiillisen kuoleman.

Hebrealaisille kirjoittava (Hebr 9:27) kirjoitti:
Ihmisille on määrätty,
että heidän kerran on kuoleminen,
mutta sen jälkeen tulee tuomio.

Synnymme tähän maailmaan
kuolevaisessa ruumiissa.
Kun viimeinenkin ihminen on kuollut,
tulee tuomio.

Meitä kohtaa siis paitsi ruumiillinen kuolema
myös ruumiin ylösnousemus.

Martta sanoi veljensä Lasaruksen kuolleen ruumiin äärellä.

Johannes (11:24) kirjoitti:
Minä tiedän hänen nousevan ylösnousemuksessa,
viimeisenä päivänä.

Tämä ei kuitenkaan kaikille ole ilon aihe.

Daniel (12:2) kirjoitti:
Ja monet maan tomussa makaavista
heräävät,

toiset
iankaikkiseen elämään,

toiset
häpeään
ja iankaikkiseen kauhistukseen.

Toisille ylösnousemus merkitsee siis elämää,
toisille tuomiota.

Johannes (5:28-29) kirjoitti:
Älkää ihmetelkö tätä,
sillä hetki tulee,
jolloin kaikki,
jotka haudoissa ovat,
kuulevat hänen äänensä
ja tulevat esiin,

ne, jotka ovat hyvää tehneet,
elämän ylösnousemukseen,

mutta ne,
jotka ovat pahaa tehneet,
tuomion ylösnousemukseen.

Ylösnousemus koskee
sekä vanhurskaita että vääriä.
Sekä oikeamielisiä että väärämielisiä.

Luukas (Ap.t 24:14-15) kirjoitti:
Minä uskon kaiken,
mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa,
ja pidän sen toivon Jumalaan,
että on oleva ylösnousemus,
jota nämä itsekin odottavat,
sekä vanhurskasten että vääräin.

On siis kaksi erilaista ylösnousemusta.
Ensimmäinen eli elämän ylösnousemus
tuo vanhurskaat ikuiseen elämään.
Toinen eli tuomion ylösnousemus
vie väärät ikuiseen kauhistukseen.

Raamattu ei kuitenkaan tunne käsitettä
toinen ylösnousemus,
vaan puhuu sen sijaan
toisesta kuolemasta.

Jos emme ole osallisia
ensimmäisestä ylösnousemuksesta,
kohtaamme toisen kuoleman,
jolla on silloin valta meihin.

Johannes (Ilm 20:6) kirjoitti:
Autuas ja pyhä on se,
jolla on osa
ensimmäisessä ylösnousemuksessa;

heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa.