Taivaat

Taivaat

ViestiKirjoittaja kalamos » 26.10.2025 08:29

Olemme käyneet läpi
Raamatun ensimmäistä lausetta.

:bible:
    Alussa
    loi
    Jumala

    אֵ֥ת
    taivaat
    ja
    maan.


Viimeksi tarkastelimme
keskellä eli huippukohdassa
olevaa partikkelia,
joka muodostuu
heprean aakkosten
ensimmäisestä ja viimeisestä
kirjainmerkistä.

Tähän asti on siis puhuttu luomisesta
ja ennen kaikkea Luojasta.

Neljä on voiman ja vallan luku,
ja meillä on nyt
Raamatun neljän ensimmäisen
Sanan kautta selvinnyt,
että tämän projektin pää
on kaikella tavalla Poika.

Jokainen noista neljästä
Sanasta on kirkastanut Häntä.

Ja nyt siirrymme tarkastelemaan,
mitä Jumala (Valtiaat) loi.

Jumala loi
taivaat ja maan.

Ja luominen tapahtui
nimenomaan tuossa järjestyksessä.

Alkuteksti ei puhu taivaasta
yksikössä,
vaan
dualistisessa muodossa.

Raamattu puhuu
jopa kolmesta eri taivaasta.

Paavali kertoo tuntevansa miehen,
joka temmattiin
kolmanteen taivaaseen … paratiisiin.

Siis taivaisiin sisältyy
muun muassa
Jumalan puutarha.

Ja tietenkin siellä
on Jumalan asuinsija.
Siitä käytetään esimerkiksi ilmaisuja
- Jumalan maja
- Isän koti
- Taivaallinen Jerusalem

Ymmärrän niin,
että kun Jumala loi taivaat,
niin aivan ensimmäiseksi luotiin
Jumalan paratiisi
ja
Jumalan maja.

Tuosta Jumalan asuinsijasta kerrotaan,
että siellä
ei ole aurinkoa, eikä kuuta.
Jumalan Kirkkaus valaisee sen,
ja sen lamppu on Karitsa.

Jumalan puutarhassa kerrotaan
olevan useita Elämän puita
muun muassa molemmin puolin
Elämän virtaa,
joka kirkkaana kuin kristalli
juoksee Jumalan ja Karitsan
valtaistuimesta.

Paljon muutakin kerrotaan
Ilmestyskirjan loppuluvuissa tuosta paikasta.

Kun tämä nyt kerrottu oli luotu,
Jumala loi eläviä olentoja.

Siis taivasta asuttavat
Jumalan lisäksi
muun muassa
serafit, kerubit ja enkelijoukot.

Näistä ykkösasemassa oli kerubi,
joka oli saanut nimekseen
Aamuruskon Poika (Lucifer).

Aamurusko
on Jumalan ainokaisen Pojan nimi.

Mutta nyt ei ole kysymys
Aamuruskosta,
vaan persoonasta,
jonka Aamurusko
oli luonut lähimmäksi palvelijakseen.

Ja näin Jumala kertoo
Hesekielin kirjassa
tuosta Aamuruskon Pojasta:

:bible:
    Eedenissä,
    Jumalan puutarhassa,
    sinä olit.

    Peitteenäsi olivat
    kaikkinaiset kalliit kivet;
    karneolia, topaasia ja jaspista,
    krysoliittia, onyksia ja berylliä,
    safiiria, rubiinia ja smaragdia
    sekä kultaa
    olivat upotus- ja syvennystyöt
    sinussa,
    valmistetut sinä päivänä,
    jona sinut luotiin:

    Sinä olit kerubi,
    laajalti suojaavainen,
    ja minä asetin sinut
    pyhälle vuorelle;
    sinä olit jumal’olento
    ja käyskentelit
    säihkyväin kivien keskellä.

Säikyvät kivet tarkoittavat
enkeliolentoja.

Jumala oli siis luonut enkeliolentoja.
Ja kaikkein korkea-arvoisin kerubi
oli suorastaan kuin jumal’olento
muiden enkeliolentojen yläpuolella.

Aamuruskon poika tunnetaan
ehkä yleisemmin nimellä
Lucifer.

Hän oli kaikkein
säihkyvin ja kirkkain luotu olento.
Ja niin tuo yleisesti käytetty ilmaisu
Lucifer eli Valonkantaja sopii tälle.

Mutta Raamatun suomennokset
käyttävät hänestä esimerkiksi
Jesajan kirjassa ilmaisua:

:bible:
    kointähti,
    aamuruskon poika


kun sen sijaan
King James kääntää:

:bible:
    Lucifer,
    son of the morning!


Taivaassa asusti siis Jumala eli Valtiaat
ja näiden luomana
enkeliolentoja eli säihkyviä kiviä,
joista korkea-arvoisin oli kerubi,
jota nimitetään
koinähdeksi, aamuruskon pojaksi.

Olemme päässeet alkuun taivaallisissa.
Seuraavaksi siirrymme maanpäällisiin.

Taivaassa oli ihanaa.
Rauha, Rakkaus ja Sopusointu täyttivät
taivaat.

Ja yksi säväyttävimmistä hetkistä,
jonka luodut enkeliolennot
niin aamutähdet kuin
korkea-arvoiset Jumalan pojatkin
kokivat, oli se,
kun Jumala loi maan.

Tuossa hetkessä
kaikki aamutähdet iloitsivat
ja
kaikki Jumalan pojat riemuitsivat.

Jumala näyttää taivaallisella
skreenillä filminpätkän
tuosta tilanteesta Jobille ja kysyy:

:bible:
    Mihin upotettiin sen perustukset,
    tahi kuka laski sen kulmakiven,
    kun aamutähdet kaikki iloitsivat
    ja kaikki Jumalan pojat riemuitsivat?


Ilo oli ylimmillään
kun Jumalan enkeliensä silmien edessä
loi jotakin.

Tällaista ihmettä
he eivät olleet ennen nähneet.

Ja tuo yksimielisyys,
rauha, rakkaus ja sopusointu
jatkui ja jatkui ja jatkui.

Siirrytään tarkastelemaan
tuota uutta luotua edementtiä.

Maa :arrow:
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Paluu Taivaat ja Maa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron