"sanon minä, eikä Herra"
Ihanaa,
kun Pyhäkoulu näyttää taas jatkuneen.
Tosin olen ollut vähän murheellinen,
kun Annoran tärkeä opetus siitä, että
Jeesus arvosti naisia - todella
on mennyt kovin sekavaksi,
enkä minä pikkuinen enää oikein pysy mukana.
Mutta oikeastaan minä olen jo
sanonut siellä kaiken tarpeellisen
heti ensimmäisellä sivulla.
Mutta tuon pyhäkoulutunnin
loppupuolella olevasta pohdinnasta
mieleeni tuli tällainen kohta,
josta haluaisin kysyä
Pyhäkoulun opettajalta ja muiltakin.
Paavali julistaa ensin
naimisissa oleville
eli sellaisille avioliiton osapuolille,
joissa kumpikin on Jeesukseen uskova.
Eli kummankin Herra on Jeesus.
Ja Paavali sanookin tässä yhteydessä,
että Hänen julistuksensa heille
ei ole Paavalin sana vaan Herran Sana.
Jeesukseen uskova ei saa erota.
Jos ei voida asua yhdessä,
niin ei saa mennä silti uusiin naimisiin,
vaan ainoa vaihtoehto on
sopia puolisonsa kanssa.
Eli Uusi liitto poikkeaa Vanhasta liitosta,
jossa Mooses salli,
että mies sai hyljätä vaimonsa.
Mutta sitten kun puhutaan tilanteista,
joissa on mukana puolisko,
jolla ei ole uskonsuhdetta Jeesukseen,
niin Paavali ei enää annakaan sanaa Herralta
(Jeesus ei ole toisen puolison Herra)
vaan sanoo sen mitä sanoo Paavalina.
Neitsyistäkään
Paavalilla ei ollut Sanaa Herralta,
vaan toi esiin omat ajatuksensa.
Ja nyt se kysymys
Pyhäkoulun opettajalle ja muillekin.
Mitä Paavali tarkoitti ilmaisulla:
sanon minä, eikä Herra 
kun Pyhäkoulu näyttää taas jatkuneen.
Tosin olen ollut vähän murheellinen,
kun Annoran tärkeä opetus siitä, että
Jeesus arvosti naisia - todella
on mennyt kovin sekavaksi,
enkä minä pikkuinen enää oikein pysy mukana.
Mutta oikeastaan minä olen jo
sanonut siellä kaiken tarpeellisen
heti ensimmäisellä sivulla.
Mutta tuon pyhäkoulutunnin
loppupuolella olevasta pohdinnasta
mieleeni tuli tällainen kohta,
josta haluaisin kysyä
Pyhäkoulun opettajalta ja muiltakin.
Paavali (1 Kor 7) kirjoitti:
Mutta naimisissa oleville
minä julistan,
en kuitenkaan minä, vaan Herra,
ettei ...
Mutta muille
sanon minä, eikä Herra:
jos ...
Mutta neitsyistä
minulla ei ole Herran käskyä,
vaan minä sanon ajatukseni ...
Paavali julistaa ensin
naimisissa oleville
eli sellaisille avioliiton osapuolille,
joissa kumpikin on Jeesukseen uskova.
Eli kummankin Herra on Jeesus.
Ja Paavali sanookin tässä yhteydessä,
että Hänen julistuksensa heille
ei ole Paavalin sana vaan Herran Sana.
Jeesukseen uskova ei saa erota.
Jos ei voida asua yhdessä,
niin ei saa mennä silti uusiin naimisiin,
vaan ainoa vaihtoehto on
sopia puolisonsa kanssa.
Eli Uusi liitto poikkeaa Vanhasta liitosta,
jossa Mooses salli,
että mies sai hyljätä vaimonsa.
Mutta sitten kun puhutaan tilanteista,
joissa on mukana puolisko,
jolla ei ole uskonsuhdetta Jeesukseen,
niin Paavali ei enää annakaan sanaa Herralta
(Jeesus ei ole toisen puolison Herra)
vaan sanoo sen mitä sanoo Paavalina.
Neitsyistäkään
Paavalilla ei ollut Sanaa Herralta,
vaan toi esiin omat ajatuksensa.
Ja nyt se kysymys
Pyhäkoulun opettajalle ja muillekin.
Mitä Paavali tarkoitti ilmaisulla:
sanon minä, eikä Herra 