Pyhä Henki,
joka lähetettiin taivaasta alas maan päälle
Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen,
on Hän,
joka muistutti henkilökohtaisesti
itse kutakin opetuslasta kaikesta,
mitä Jeesus oli heille sanonut.
Johannes (14:25-26) kirjoitti:Tämän minä olen teille puhunut ollessani teidän tykönänne.
Mutta Puolustaja, Pyhä Henki,
jonka Isä on lähettävä minun nimessäni,
hän opettaa teille kaikki
ja muistuttaa teitä kaikesta,
minkä minä olen teille sanonut.
Esimerkiksi
Pyhä Henki innoitti Matteuksen
kirjoittamaan juuri sen,
minkä saamme Matteuksen tallentamasta ilosanomasta lukea.
Samalla Pyhä Henki muistuttti Matteusta
juuri noista tilannekuvista ja dialogeista,
jotka erityisesti puhuttelevat Israelilaisia.
Vastaavasti
Pyhä Henki innoitti ja muistutti Markusta.
Ja syntyi toiselle kohderyhmälle erityisesti osoitettu evankeliumi
Ja näin meillä on kaksi eri silminnäkijätallennusta
yhdestä ja samasta tapahtumasarjasta.
Luukas ei ollut silminnäkijä,
mutta kirjoitti Pyhän Hengen johtamana ylös
silminnäkijöiden todistuksen pohjalta sen,
mitä oli tapahtunut.
Nämä silminnäkijät olivat Jeesuksen aikalaisia
Jeesuksen äidistä Mariasta alkaen.
Sitten Pyhä Henki innoitti Johanneksen
kirjoittamaan evankeliumin toisenlaiselta pohjalta
kuin nuo kolme synoptista evankeliumia.
Mutta jokainen näistä kirjoituksista
on syntynyt Pyhän Hengen innoittamana.
Ja kun niitä oikein tarkkaan luetaan,
niin niissä ei ole ristiriitaa,
vaikka pintapuolisesti niitä tarkasteltaessa
siltä voi näyttääkin.
Olen kiitollinen Kirjoittajalle,
joka on herättänyt aiheesta keskustelua
ja tuonut jo esiin näytä kohtia,
jotka näyttävät jotenkin eri sisältöisiltä.
Ja nyt onkin sitten avattu näitä kohtia varten
oikein oma
keskustelualue.