Paavali kohtaa Jeesuksen veljen Jaakobin,
joka oli Jerusalemin seurakunnan johtaja.
Jaakob ilmoittaa hyvät uutiset:
Luukas (Ap.t 21:20) kirjoitti:Sinä näet, veli,
kuinka monta tuhatta juutalaista
on tullut uskoon,
ja he ovat kaikki lainkiivailijoita.
Oikeammin kääntäen
tuo iloinen uutinen sisältää
maininnan kymmenistä tuhansista
tai oikeastaan tavattoman suuresta joukosta,
jotka ovat tulleet uskoon ja ovat lainkiivailijoita.
Ja nyt puhutaan tietenkin juutalaisista.
Näille juutalaisille oli kerrottu
valheita koskien Paavalia:
Luukas (Ap.t 21:21) kirjoitti:Mutta heille on kerrottu sinusta,
että sinä opetat kaikkia
pakanain seassa asuvia juutalaisia
luopumaan Mooseksesta
ja kiellät heitä ympärileikkaamasta lapsiaan
ja vaeltamasta säädettyjen tapojen mukaan.
Tämä oli siis valhetta.
Paavali ei suinkaan ollut kieltänyt
juutalaisia ympärileikkaamasta lapsiaan jne.
Paavali oli itsekin
jo aiemmin tehnyt nasiirilupauksen.
Luukas (Ap.t 18:18) kirjoitti:Mutta Paavali viipyi siellä vielä jonkun aikaa;
sitten hän sanoi veljille jäähyväiset
ja purjehti Syyriaan,
mukanansa Priskilla ja Akylas;
hän oli leikkauttanut tukkansa Kenkreassa,
sillä hän oli tehnyt lupauksen.
Paavali oli siis jo aiemmin
toiminut Mooseksen lain mukaan,
jonka Talutettava toi esille.
Ja nyt Jaakob ehdottaa taas
tuollaista erottautumista/vihkiytymistä,
jotta valheellinen väite Paavalista
tulisi todistetuksi.
Luukas (Ap.t 21:23-24) kirjoitti:Tee siis tämä,
minkä me nyt sinulle sanomme.
Meillä on täällä neljä miestä,
joilla on lupaus täytettävänä.
Ota ne luoksesi ja puhdista itsesi heidän kanssansa
ja maksa kulut heidän puolestaan,
että he saisivat leikkauttaa tukkansa;
siitä kaikki huomaavat,
ettei ole mitään perää siinä,
mitä heille on kerrottu sinusta, vaan että
sinäkin vaellat lain mukaan ja noudatat sitä.
Ja nyt on koko ajan
puhuttu juutalaisista.
Ei ollenkaan pakanoista,
joiden apostoli Paavali erityisesti oli.
Ja niin Jaakob kertoo
myös Jerusalemissa tapahtuneen
niin kuin jo aiemmin oli päätetty
Jerusalemin kokouksessa
pakanoita koskien.
Luukas (Ap.t 21:25) kirjoitti:Mutta uskoon tulleista pakanoista
me olemme päättäneet
ja kirjoittaneet,
että heidän on välttäminen
epäjumalille uhrattua
ja verta
ja lihaa, josta ei veri ole laskettu,
ja haureutta.
Vanhan liiton mukaiset uhrisäädökset
olivat Israelin kansalle uskon osoitus
Jumalan antamaan lupaukseen.
Itse asiassa jo Aabel
antoi soveliaan uhrin
ja osoitti näin uskonsa Jumalan lupaukseen
luvatusta vaimon Siemenestä.
Ristillä tapahtui sovitus.
Se ei tapahtunut
ennen sitä eikä sen jälkeen.
Se tapahtui ristillä.
Ja kun tuo h-hetki lähestyi,
niin Jeesus asetti ehtoollisen
12 juutalaisen opetuslapsensa keskellä.
Ja ilmaisi, että tämä Uusi liitto
Hänen veressään tulisi koskemaan
myös pakanakansoja,
vaikka opetuslapset eivät sitä silloin ymmärtäneet.
Mutta vanha liitto on solmittu
vain Israelin kansan kanssa.
Samoin kyllä myös Uusi liitto,
mutta me pakanat pääsemme siitä osalliseksi,
ja uskon osoituksena
Jumalan Karitsaan, joka on teurastettu
myös meidän tähtemme,
saamme mekin olla osalliset
ehtoollisen muodossa
Jeesuksen ruumiista ja verestä,
jotka tuovat sovituksen.
Mutta Israelia koskevat molemmat liitot.
Ja niin Paavalikin juutalaisena fariseuksena
oli valmis osoittamaan,
että vaeltaa lain mukaan ja noudattaa sitä.