Pienen pojan eväät

Pienen pojan eväät

ViestiKirjoittaja kalamos » 01.01.2026 09:20

Johanneksen evankeliumi
on kertonut aivan yhtenäisesti
ja järjestyksessään tapahtumia
alusta eli kaiken syntymisestä alkaen
määrättyyn hetkeen asti aikakaudessa,
jolloin kaiken luoja vaikutti
ihmiseksi syntyneenä maan päällä
Israelin kansan keskuudessa.

Jeesuksen varsinainen toiminta alkoi,
kun Hänellä oli ikää noin 30 vuotta.

Toimintakausi oli kestävä 3½ vuotta.
Tästä oli nyt kulunut
noin kaksi vuotta siten,
takana oli jo kaksi pääsiäistä.

Ensimmäinen pääsiäinen huipentui siihen,
kun Jeesus puhdisti pyhäkön ryöväreistä.

Toinen siihen,
kun Jeesus pitää juhlapuheen,
jossa selvittää toimivaltuutensa.

Kumpikin pääsiäinen kun
oli saanut uskonnollisen johdon
kysymään Häneltä toimivaltuuksia.

Viimeksi kävimme läpi oikeudenkäyntiä,
jossa itse asiassa Isä oli todistajana
Poikansa puolesta.

Tosin tuon
Isän todistuksen Jeesuksen vallasta
Poika joutuu selvittämään
uskonnolliselle johdolle juurtajaksain.

Nyt avautuu taas ihan uusi aukeama
Johanneksen evankeliumissa.

Kaikkeen edellä olleeseen viitaten
Johannes kirjoittaa:

:bible:
    Μετὰ ταῦτα

Tuo on monikollinen ilmaisu
ja viittaa kaikkeen edellä kerrottuun.

:bible:
    Näiden jälkeen

Englanninkieliset käännökset kääntävätkin:

:bible:
    After these things

Nyt alkaa siis ihan uusi vaihe
Jeesuksen toiminnassa.

Ja taas olemme pääsiäisen läheisyydessä.
Lähestymme siis jo kolmatta pääsiäistä.

:bible:
Johannes (6:1-4) kirjoitti:
Sen jälkeen Jeesus meni Galilean,
se on Tiberiaan, järven tuolle puolelle.

Ja häntä seurasi paljon kansaa,
koska he näkivät ne tunnusteot,
joita hän teki sairaille.

Ja Jeesus nousi vuorelle
ja istui sinne opetuslapsinensa.

Ja pääsiäinen,
juutalaisten juhla,
oli lähellä.


Ja jälleen Isä todistaa Pojastaan.
Jopa niin voimakkaasti,
että tilanne menee överiksi,
kun kansanjoukot ovat
ihan väkisin tekemässä
Jeesuksesta Kuningasta.

Jeesus on Elämän Leipä.
Ja tätä Sanan leipää syötyään
kansa uskoo Jeesuksen
totisesti olevan Messias.
Silti Jeesus pitää huolen myös
kansansa ruumiillisesta tarpeesta.

:bible:
Johannes (6:5-9) kirjoitti:
Kun Jeesus nosti silmänsä
ja näki paljon kansaa tulevan tykönsä,
sanoi hän Filippukselle:


"Mistä ostamme leipää näiden syödä?"

Mutta sen hän sanoi koetellakseen häntä,
sillä itse hän tiesi,
mitä aikoi tehdä.

Filippus vastasi hänelle:


"Eivät kahdensadan denarin leivät
heille riittäisi,
niin että kukin saisi edes vähän".


Niin toinen hänen opetuslapsistansa,
Andreas, Simon Pietarin veli,
sanoi hänelle:


"Täällä on poikanen,
jolla on viisi ohraleipää
ja kaksi kalaa,
mutta mitä ne ovat näin monelle?"


Kansa kyllä uskoi ihmeisiin,
mutta opetuslasten usko
oli varmastikin koetuksella.

:bible:
Johannes (6:10) kirjoitti:
Jeesus sanoi:

"Asettakaa kansa aterioimaan".


Kansa oli levollinen,
mutta opetuslapset hikoilivat.

:bible:
Johannes (6:10) kirjoitti:
Ja siinä paikassa oli paljon ruohoa.

Niin miehet,
luvultaan noin viisituhatta,
laskeutuivat maahan.


Valtava kansanjoukko
eli 5000 miestä + naiset + lapset.

Odottavat hartaina ruokajakelua.
Ja opetuslapset ovat kauhuissaan.
Jaettavana kun oli vain
yhden lapsukaisen eväät.

:bible:
Johannes (6:11) kirjoitti:
Ja Jeesus otti leivät ja kiitti
ja jakeli istuville;

samoin kaloistakin,
niin paljon kuin he tahtoivat.


Jeesus oli koetellut
opetuslastensa uskoa äärimmilleen.

Valtava helpotuksen huokaus,
kun kansa oli ruokittu.

On tämä ihmeellistä.
Kansa on tyytyväinen.

Ja opetuslapset ehkä
ajattelivat ruokalevon
olevan paikallaan.

Mahtavaa olla Jeesuksen opetuslapsi.
Ei tarvitse murehtia mistään.
Ei edes siitä, että mitä syödään.

Jeesus herättää opetuslapset
päiväunistaan:

:bible:
Johannes (6:12-13) kirjoitti:
Mutta kun he olivat ravitut,
sanoi hän opetuslapsillensa:


"Kootkaa tähteeksi jääneet palaset,
ettei mitään joutuisi hukkaan".


Niin he kokosivat ne
ja täyttivät kaksitoista vakkaa palasilla,
mitkä olivat viidestä ohraleivästä
jääneet tähteeksi niiltä,
jotka olivat aterioineet.


Nyt on aika kerätä muruset
näistä pienen pojan eväistä.

:bible:
Johannes (6:14) kirjoitti:
Kun nyt ihmiset näkivät sen tunnusteon,
jonka Jeesus oli tehnyt,
sanoivat he:


"Tämä on totisesti se profeetta,
joka oli maailmaan tuleva".


Isä oli jälleen todistanut Pojastaan.
Ja kansa uskoi.

Mahtavaa.
Vai onko sittenkään.

Jeesusta lukuunottamatta
varmaan kaikki läsnäolleet
olisivat olleet valmiit
uuteen maailmanjärjestykseen.

:bible:
Johannes (6:15) kirjoitti:
Kun nyt Jeesus huomasi,
että he aikoivat tulla
ja väkisin ottaa hänet,
tehdäkseen hänet kuninkaaksi,

väistyi hän taas pois vuorelle,
hän yksinänsä.


Näytti jo siltä,
että Messiaan Valtakunta voisi alkaa.

Mutta ihan toisin kävi.
Jeesus on yksinäisyydessä vuorella.

Ja kohta opetuslapset
ovat yön pimeydessä
myrskyn keskellä
hukkuvassa veneessä
huutaen kauhunhuutoja.

Kertomus jatkuu,
mutta nyt tulee tarjontaan
itse Herra.

Minä Olen ... Elämän Leipä :arrow:
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Paluu Johannes

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa