oli raivannut tien Messiaalle.
Krituksen toiminta alkoi siten,
että Hän itse tuli
Johanneksen kastettavaksi.
Tätä Johannes Kastaja
ei ensin ymmärtänyt.
Mutta sitten Jeesus avasi
Johannes Kastajan ymmärryksen.
Näin heidän sopi täyttää vanhurskaus.
Ihmiset olivat tuoneet
samaan veteen syntinsä.
Jeesus toi sinne vanhurskautensa
ja otti päälleen maailman synnin.
Paholainen sai heti tilaisuuden
koetella Jeesuksen vanhurskautta.
Jumalan Henki johdatti Jeesuksen
ensimmäiseksi erämaahan.
40 päivä paasto oli takana.
Ja perkele tarjosi helppoa ratkaisua
lihan ravitsemiseksi,
pyhäkön valtiutta
ja lopuksi koko maailman herruutta.
Kaikki vain yhdellä kumarruksella.
Jeesus piti kiinni vanhurskaudesta.
Ei etuoikeuksistaan.
Toki kivet olisivat muuttuneet leiviksi.
jalka ei olisi kiveen murskautunut,
ja koko maailma olisi ollut
vuoren huipulla hallitsevan
Jeesuksen palvelijoita.
Mutta ...
Vanhurskaus ... ei olisi täyttynyt.
Ihmiset eivät olisi saaneetkaan
päästöä synneistään.
Ja niin Jeesus kieltäytyi
jokaisesta perkeleen ehdotuksesta,
vaikka ne näyttivät tarjoavan helpon
ja jopa Jumalan Sanan mukaisen
tien koko maailman kuninkuuteen.
Kaikki jäi sen varaan,
että Isä pitää huolen Pojastaan.
Ja niin enkelit tulivat,
ja huolehtivat Jeesuksesta,
joka muutoin olisi menehtynyt
erämaahan ennen kuin oli
ehtinyt tehdä vielä mitään.
Ja sitten alkoi Jeesuksen toiminta.
Johannes Kastaja osoittaa Häntä,
ja snoo Hänen kantavan
päällään koko maailman synnin.
Tästä alkoi Johannes Kastajan
toiminnan hiipuminen
ja Jeesuksen toiminnan käynnistyminen.
Kaksi Johanneksen opetuslapsista
lähtevät seuraamaan Jeesusta.
Jokainen kohtaaminen ihmisen kanssa,
johtaa heti siihen tietoisuuteen,
että Jeesus on Messias. Jumalan Poika.
Ensimmäinen ihmeteko paljasti,
miten ihmiset eli kiviastiat
tulevat kokemaan
uuden elämän täyteyden.
Kivet muuttuivat leiviksi,
kun kohtasivat Jeesuksen.
Ja kohta ollaan ensimmäisessä pääsiäisessä.
Nyt Pyhäkkö kohtasi Valtiaansa.
Se puhdistettiin ryöväreistä.
Uskonnollinen johto oli hämmentynyt.
Nikodemus kuitenkin vaistosi,
että Jeesus on Jumalasta.
Israelin opettaja sai täydennyskoulutusta.
Ihmisen täytyy syntyä uudesti ylhäältä.
Seuraavaksi uusi elämä tarjotaan
vesikaivolla samarialaiselle naiselle.
Sen jälkeen kuninkaan virkamies
saa kokea Jeesuksen käskyvallan,
joka ylitti roimasti upseerin käskyvallan.
Upseein kuolemaisillaan oleva tytär
päiviä kestävän matkan päässä paranee,
kun Jeesus sanoo tämä elävän,
ja lähettää upseerin kotiinsa.
Tullaan jo toiseen pääsiäiseen.
Taas ollaan veden äärellä.
Paikassa, jossa tunnetusti
tapahtui aika ajoin ihme,
kun Enkeli tuli kuohuttamaan vettä.
Ja tässä toivossa juhlakansan
joukosta sairaat ja heikot
olivat asettautuneet
Betesdan altaan läheisyyteen.
Johannes (5:1-4) kirjoitti:
Sen jälkeen oli juutalaisten juhla,
ja Jeesus meni ylös Jerusalemiin.
Ja Jerusalemissa on
Lammasportin luona lammikko,
jonka nimi hebreankielellä
on Betesda,
ja sen reunalla on
viisi pylväskäytävää.
Niissä makasi suuri joukko
sairaita, sokeita, rampoja ja näivetystautisia,
jotka odottivat veden liikuttamista.
Ajoittain astui näet enkeli
alas lammikkoon ja kuohutti veden.
Joka silloin
veden kuohuttamisen jälkeen
ensimmäisenä siihen astui,
se tuli terveeksi,
sairastipa mitä tautia tahansa.
Jeesus oli tullut julkisuuteen
vuosi takaperin pääsiäisenä.
Nyt Hän yritti pysyä taustalla.
Niinkuin oli aina pysynyt.
Nimittäin uskon tuon Enkelin,
olleen kautta aikain
Jeesus itse eli Herran Enkeli.
Jeesus oli siis ollut se Enkeli,
joka oli liikuttanut veden,
ja oli tapahtunut aina parantumisihme.
Jeesus on alusta asti ollut
Israelin kansan kanssa.
Jumalan kansa Israel
seurasi nimenomaan Jeesusta
koko vaelluksen ajan
Egyptistä luvattuun maahan.
Hänestä käytetään nimitystä
Herran Enkeli.
Tämä Herran enkeli oli se Valkeus,
joka johdatti Israelin kansaa.
Herran Enkeli kulki heidän edellään
päivällä Pilvepatsaassa
ja yöllä Tulenpatsaassa.
Näin vaellettiin yötäpäivää
pois Egyptistä siihen hetkeen asti,
että faaraon joukot olivat
tavoittamassa Jumalan kansan.
- Niin Jumalan enkeli,
joka oli kulkenut Israelin joukon edellä,
siirtyi kulkemaan heidän takanansa;
ja pilvenpatsas siirtyi
heidän edeltänsä ja asettui
heidän taaksensa
Ja sitten seurasi oikein
todella valta veden kuohutus.
Tuuli puhalsi niin,
että kuiva tie avautui meren läpi.
Ja koko Israelin kansa
pelastus faaraon joukoista,
joka hukkui tuohon mereen.
Mutta nyt Hänen projektinsa
on yhden miesparan parantaminen.
Johannes (5:5-6) kirjoitti:
Ja siellä oli mies,
joka oli sairastanut
kolmekymmentä kahdeksan vuotta.
Kun Jeesus näki hänen siinä makaavan
ja tiesi hänen
jo kauan aikaa sairastaneen,
sanoi hän hänelle:
"Tahdotko tulla terveeksi?"
Jostain syystä mies ei vastaa kysymykseen,
vaan alkaa selittämään toivotonta tilannettaan.
Johannes (5:7) kirjoitti:
Sairas vastasi hänelle:
"Herra,
minulla ei ole ketään,
joka veisi minut lammikkoon,
kun vesi on kuohutettu;
ja kun minä olen menemässä,
astuu toinen sinne ennen minua".
Mies ei tietenkään ymmärrä,
että Jeesus on juuri se Enkeli,
jota mies oli dottamassa
kuohuttamaan vettä.
Eikä Jeesus ala selittämään.
Mutta mies on kuitenkin
ilmaissut rivien välissä sen,
että kyllä hän haluaisi tulla terveeksi,
mutta se ei ole mahdollista,
koska hänellä ei ole ketään.
No nyt hänellä kuoitenkin on.
Ja vieläpä on niin ihanasti,
että ei potilaan tarvitse
edes raahautua altaalle.
Johannes (5:8) kirjoitti:
Jeesus sanoi hänelle:
"Nouse,
ota vuoteesi ja käy".
No eihän mies voi nousta,
jos ei ensin tule terveeksi.
Mutta nyt jotain alkaa
kuohua miehen sisimmässä.
Hän nousee.
Ja tulee terveeksi.
Johannes (5:9) kirjoitti:
Ja mies tuli kohta terveeksi
ja otti vuoteensa ja kävi.
Mutta sitten tuli vastaan
uskonnollinen johto
ja sen mukana ongelmia.
Johannes (5:9-10) kirjoitti:
Mutta se päivä oli sapatti.
Sentähden juutalaiset
sanoivat parannetulle:
"Nyt on sapatti,
eikä sinun ole lupa kantaa vuodetta".
Nyt tässä on jokin ristiriita.
Ensimmäiset askeleet
38 vuoden jälkeen,
ja nyt hän ei saisi astella
filtti kainalossa.
Johannes (5:11) kirjoitti:
Hän vastasi heille:
"Se, joka teki minut terveeksi,
sanoi minulle:
'Ota vuoteesi ja käy' ."
Uskonnollista johtoa ei
kiinnostanut se,
että joku oli parantanut halvaantuneen,
vaan se, että
tämä joku oli käskenyt
miehen ottaa vuoteensa
ja kävellä pois.
Johannes (5:12) kirjoitti:
He kysyivät häneltä:
"Kuka on se mies,
joka sanoi sinulle:
'Ota vuoteesi ja käy' ?"
No sitähän parannettu ei tiennyt.
Mutta Jeesus ei kuitenkaan
jättänyt miestä pulaan.
Hän oli parantanut miehen.
Ja antoi seuraavaksi ohjeet
uutta elämää varten.
Ja kohta näyttämöksi vaihtuukin
pyhäkkö edellisen pääsiäisen tapaan.
Johannes (5:13-14) kirjoitti:
Mutta parannettu ei tiennyt,
kuka se oli;
sillä Jeesus oli poistunut,
kun siinä paikassa oli paljon kansaa.
Sen jälkeen
Jeesus tapasi hänet pyhäkössä
ja sanoi hänelle:
"Katso,
sinä olet tullut terveeksi;
älä enää syntiä tee,
ettei sinulle jotakin pahempaa tapahtuisi".
Ruumiillinen parantuminen
oli tosiasia.
Mies oli poistunut Betedan sairaalasta
pyhäkköön vuodetta kantaen.
Mies oli hämmentynyt tilanteesta,
mutta ymmärsi sen,
että Israelin Jumala on
tämän ihmeen takana.
Ja niin hän oli askeltanut pyhäkköön.
Ja hän kohtaa taas Jeesuksen.
Ja saa selvät ohjeet
uutta elämää varten.
Mutta miestä vaivaa vieläkin
tuo episodi heti parantumisen jälkeen.
Ja niin hän menee
vielä selvittämään asiaa
uskonnolliselle johdolle.
Johannes (5:15) kirjoitti:
Niin mies meni
ja ilmoitti juutalaisille,
että Jeesus
oli hänet terveeksi tehnyt.
Vieläkään kukaan
ei näytä iloitsevan miehen kanssa siitä,
että hän on parantunut
ja kykenee kävelemään
ja kantamaan vuodemattoaan.
Luulisi näiden hurskaiden
nyt ymmärtävän,
että Jeesus (= Pelastaja/Parantaja)
on Jumalasta,
kun kerran paransi minut.
Asiat etenivät kuitenkin
aivan päinvastoin.
Johannes (5:16) kirjoitti:
Ja sentähden juutalaiset
vainosivat Jeesusta,
koska hän semmoista teki sapattina.
Voi kuinka pinnallinen käsitys
heillä oli sapatista.
Sapatti eli lepo oli katkennut
jo neljä tuhatta vuotta aiemmin,
kun Aadam söi
häneltä kielletyn puun hedelmän.
Neljä tuhatta vuotta
Jumala oli tehnyt työtä
pelastaakseen maailman.
Ja nyt oltiin lähestymässä
ratkaisun hetkiä
tässä pelastussuunnitelmassa.
Jumalan Valtakunta oli tullut lähelle.
Kun neljäs pääsiäinen koittaisi
Jeesuksen toimintakaudella,
niin kaikki olisi valmista
todellista Sapatinlepoa
ja Messiaan Valtakuntaa varten.
Mutta nyt oli vielä työn aika.
Johannes (5:17) kirjoitti:
Mutta Jeesus vastasi heille:
"Minun Isäni tekee yhäti työtä,
ja minä myös teen työtä".
Ja näin Jeesus räjäytti pankin.
Johannes (5:18) kirjoitti:
Sentähden juutalaiset vielä enemmän
tavoittelivat häntä tappaaksensa,
kun hän ei ainoastaan
kumonnut sapattia,
vaan myös sanoi Jumalaa Isäksensä,
tehden itsensä Jumalan vertaiseksi.
Ja nyt alkaa ruoska viuhua
samaan tapaan kuin
vuoden takaisena pääsiäisenä.
Juuri on todistettu Betesdan altaalla,
että Jeesus on Pelastaja/Parantaja.
Ja juutalaiset halusivat
tämän seurauksena tappaa Jeesuksen.
Parannettu saa vihdoin rauhan.
Syytetty astuu itse näyttämölle.
Pyhäkön kivet kaiuttavat
Luojansa puheen Israelin kansalle.
Todistus Jeesuksen vallasta
