Kiviastian täyttäminen
Johannes Kastaja on raivannut
tien Jeesukselle,
joka on kohta tekemässä ihmeen hääjuhlissa.
Ehkä jo montakin päivää kestänyt hääjuhla,
jonka järjestelyistä Jeesuksen äiti
on jollain tavalla vastuussa,
on kokemassa katastrofin.
Viini on loppunut.
Asiaa ei ilmeisestikään
voinut ratkaista enää perinteisin keinoin.
Tarvittiin ihme.
Ja Maria oli kokenut aikoinaan
ihmeitten ihmeen.
Hän oli tullut raskaaksi Pyhästä Hengestä.
Ja nyt tuo syntynyt ihme
oli noin 30-vuotias.
Nyt on aika aloittaa se toiminta,
jota varten Jeesus on syntynyt maailmaan.
Maria oli kätkenyt sydämeensä kaikki,
mitä ihmelapsesta oli sanottu.
Esimerkiksi Joosefille enkeli oli sanonut:
Maria hädässään muistaa tämän
ja monta muuta asiaa Pojastaan,
jonka tietää olevan Jumalan Poika.
Ja niin hän rohkenee kääntyä
Poikansa puoleen asiassa.
Äidin ja Pojan välinen keskustelu
on vähän vaikea kääntää
suomalaiselle ymmärrettäväksi,
mutta joka tapauksessa
se rohkaisee Marian
käskyttämään palvelijoita
olemaan kuuliaisia Pojalle.
Ongelma ja ihme,
joka sen ratkaisee
saa ihan uuden taustan.
Jeesuksen ensimmäinen ihmeteko
on kuin suoraa jatkoa
Johannes Kastajan lupaukselle:
Kuusi kiviastiaa on esikuva ihmisestä.
Kuusi on ihmisen luku.
Ihminen luotiin kuudentena päivänä.
Ihmistä kuvataan kiveksi.
Kuten esimerkiksi
vähän aikaa sitten luimme
kuinka Simon Johanneksen poika
sai nimekseen Pietari,
joka tarkoittaa kivilohkaretta.
Näissä kiviastioissa oli vettä.
Ja näiden kiviastioiden rooli
oli aivan sama kuin
Jordanvirran rooli siinä,
kun ihmiset tulivat
Johannes Kastajan luo
syntinsä tunnustaen
kastattamaan itsensä
mielenmuutoksen kasteella.
Nuo astiat sisälsivät vettä,
jolla puhdistettiin häävieraissa
ollut lika.
Mutta nyt kun Jeesus
astuu näyttämölle,
niin tapahtuu aivan samoin kuin
tapahtui Jordanilla,
kun Hän tuli Johanneksen kastettavaksi.
Jeesus poisti tuon lian
eli ihmisten synnin
ottamalla sen päälleen.
Jos Maria ei olisi käskyttänyt
palvelijoita olemaan kuuliaisia
Jeesukselle,
niin mitäköhän olisi tapahtunut,
kun Jeesus alkoi käskyttää
ihan muissa merkeissä
kuin ratkaistaakseen viiniongelman.
Tämä nyt oli tietenkin tärkeä asia.
Nyt tuota pesuvettä oli taas tarpeeksi.
Mutta palvelijat odottivat kuumeisesti,
että mitä tehdään viinin suhteen.
Ja sitten Jeesus yllätti totaalisesti
palveluskunnan.
Jos Marian käskytystä ei olisi ollut,
niin tästä palvelijat kyllä olisivat kieltäytyneet.
Ja mitä ilmeisimmin he vapisivat,
kun veivät pesuvettä edeskäyvälle.
Ja päätä huimsi,
kun edeskäypä maistoi
tuota pesuvettä.
No niin.
Nyt tulee rangaistus.
Ja lopputili.
Kunhan edeskäypä eli pitojen valvoja
kertoo yljälle tämän kauheuden,
että palvelijat ovat
tuoneet pesuvettä viinin sijaan.
Voi kauheaa,
minkä ryöpytyksen
he saavatkaan päälleen,
kun ylkä antaa tuomionsa.
Pitojen valvoja avaa suunsa
hyvin kovaääniseen tietoiskuun yljälle.
On selvää,
että myös Jeesuksen opetuslapset
olivat kokeneet kauhunhetken,
kun näkivät,
mikä katastrofi oli meneillään.
Ehkä heräsi enemmän kun vahva epäilys,
että tämä mies onkin
ihan jotain muuta kuin Messias.
Mutta tuo kauhunhetki
nostikin ihan uudelle korkeudelle
heissä syntyneen uskon tason.
Me olemme siis kiviastioita.
Ja meidätkin täytetään
Elävällä Vedellä,
kun annamme Palvelijoiden
täyttää meidät.
Tämä täyttäminen tapahtuu
julistamalla Jumalan Sanaa.
Pelastuksen evenkeliumia,
joka kertoo Jeesuksesta,
joka on Jumalan uhrikaritsa,
joka ottaa pois maailman synnin.
Ja Hän täyttää Elävällä Vedellä.
Ja tuo Elävä Vesi
synnyttää meissä ihan uuden Elämän,
joka on jatkuvan puhdistuksen alla
Jeesuksen veren tähden.
Vanha viini ei enää tyydytä ollenkaan,
kun uusi ja hyvä on tarjolla.
Tuo vanha viini on uskontoa.
Ja sen iljettävyyteen laskeudumme
heti seuraavaksi.
Temppelin puhdistus
tien Jeesukselle,
joka on kohta tekemässä ihmeen hääjuhlissa.
Ehkä jo montakin päivää kestänyt hääjuhla,
jonka järjestelyistä Jeesuksen äiti
on jollain tavalla vastuussa,
on kokemassa katastrofin.
Viini on loppunut.
Asiaa ei ilmeisestikään
voinut ratkaista enää perinteisin keinoin.
Tarvittiin ihme.
Ja Maria oli kokenut aikoinaan
ihmeitten ihmeen.
Hän oli tullut raskaaksi Pyhästä Hengestä.
Ja nyt tuo syntynyt ihme
oli noin 30-vuotias.
Nyt on aika aloittaa se toiminta,
jota varten Jeesus on syntynyt maailmaan.
Maria oli kätkenyt sydämeensä kaikki,
mitä ihmelapsesta oli sanottu.
Esimerkiksi Joosefille enkeli oli sanonut:
- Tämä kaikki on tapahtunut,
että kävisi toteen,
minkä Herra on puhunut
profeetan kautta,
joka sanoo:
"Katso,
neitsyt tulee raskaaksi
ja synnyttää pojan,
ja tälle on annettava nimi
Immanuel",
mikä käännettynä on:
Jumala meidän kanssamme.
Maria hädässään muistaa tämän
ja monta muuta asiaa Pojastaan,
jonka tietää olevan Jumalan Poika.
Ja niin hän rohkenee kääntyä
Poikansa puoleen asiassa.
Äidin ja Pojan välinen keskustelu
on vähän vaikea kääntää
suomalaiselle ymmärrettäväksi,
mutta joka tapauksessa
se rohkaisee Marian
käskyttämään palvelijoita
olemaan kuuliaisia Pojalle.
Johannes (2:5) kirjoitti:
Mitä hän teille sanoo,
se tehkää
Ongelma ja ihme,
joka sen ratkaisee
saa ihan uuden taustan.
Johannes (2:6) kirjoitti:
Niin oli siinä
juutalaisten puhdistamistavan mukaan
kuusi kivistä vesiastiaa,
kukin kahden tai kolmen mitan vetoinen.
Jeesuksen ensimmäinen ihmeteko
on kuin suoraa jatkoa
Johannes Kastajan lupaukselle:
- Minä kastan teidät
vedellä,
mutta hän kastaa teidät
Pyhällä Hengellä.
Kuusi kiviastiaa on esikuva ihmisestä.
Kuusi on ihmisen luku.
Ihminen luotiin kuudentena päivänä.
Ihmistä kuvataan kiveksi.
Kuten esimerkiksi
vähän aikaa sitten luimme
kuinka Simon Johanneksen poika
sai nimekseen Pietari,
joka tarkoittaa kivilohkaretta.
Näissä kiviastioissa oli vettä.
Ja näiden kiviastioiden rooli
oli aivan sama kuin
Jordanvirran rooli siinä,
kun ihmiset tulivat
Johannes Kastajan luo
syntinsä tunnustaen
kastattamaan itsensä
mielenmuutoksen kasteella.
Nuo astiat sisälsivät vettä,
jolla puhdistettiin häävieraissa
ollut lika.
Mutta nyt kun Jeesus
astuu näyttämölle,
niin tapahtuu aivan samoin kuin
tapahtui Jordanilla,
kun Hän tuli Johanneksen kastettavaksi.
Jeesus poisti tuon lian
eli ihmisten synnin
ottamalla sen päälleen.
Jos Maria ei olisi käskyttänyt
palvelijoita olemaan kuuliaisia
Jeesukselle,
niin mitäköhän olisi tapahtunut,
kun Jeesus alkoi käskyttää
ihan muissa merkeissä
kuin ratkaistaakseen viiniongelman.
Johannes (2:7) kirjoitti:
Jeesus sanoi heille:
"Täyttäkää astiat vedellä".
Ja he täyttivät ne reunoja myöten.
Tämä nyt oli tietenkin tärkeä asia.
Nyt tuota pesuvettä oli taas tarpeeksi.
Mutta palvelijat odottivat kuumeisesti,
että mitä tehdään viinin suhteen.
Ja sitten Jeesus yllätti totaalisesti
palveluskunnan.
Johannes (2:8) kirjoitti:
Ja hän sanoi heille:
"Ammentakaa nyt
ja viekää edeskäyvälle".
Ja he veivät.
Jos Marian käskytystä ei olisi ollut,
niin tästä palvelijat kyllä olisivat kieltäytyneet.
Ja mitä ilmeisimmin he vapisivat,
kun veivät pesuvettä edeskäyvälle.
Ja päätä huimsi,
kun edeskäypä maistoi
tuota pesuvettä.
Johannes (2:9) kirjoitti:
Mutta kun edeskäypä
maistoi vettä,
joka oli muuttunut viiniksi,
eikä tiennyt,
mistä se oli tullut
- mutta palvelijat,
jotka veden olivat ammentaneet,
tiesivät sen -
kutsui edeskäypä yljän
No niin.
Nyt tulee rangaistus.
Ja lopputili.
Kunhan edeskäypä eli pitojen valvoja
kertoo yljälle tämän kauheuden,
että palvelijat ovat
tuoneet pesuvettä viinin sijaan.
Voi kauheaa,
minkä ryöpytyksen
he saavatkaan päälleen,
kun ylkä antaa tuomionsa.
Pitojen valvoja avaa suunsa
hyvin kovaääniseen tietoiskuun yljälle.
Johannes (2:10) kirjoitti:
ja sanoi hänelle:
"Jokainen panee
ensin esille hyvän viinin
ja sitten, kun juopuvat,
huonomman.
Sinä olet säästänyt
hyvän viinin tähän asti."
On selvää,
että myös Jeesuksen opetuslapset
olivat kokeneet kauhunhetken,
kun näkivät,
mikä katastrofi oli meneillään.
Ehkä heräsi enemmän kun vahva epäilys,
että tämä mies onkin
ihan jotain muuta kuin Messias.
Mutta tuo kauhunhetki
nostikin ihan uudelle korkeudelle
heissä syntyneen uskon tason.
Johannes (2:11) kirjoitti:
Tämän ensimmäisen tunnustekonsa
Jeesus teki Galilean Kaanassa
ja ilmoitti kirkkautensa;
ja hänen opetuslapsensa
uskoivat häneen.
Me olemme siis kiviastioita.
Ja meidätkin täytetään
Elävällä Vedellä,
kun annamme Palvelijoiden
täyttää meidät.
Tämä täyttäminen tapahtuu
julistamalla Jumalan Sanaa.
Pelastuksen evenkeliumia,
joka kertoo Jeesuksesta,
joka on Jumalan uhrikaritsa,
joka ottaa pois maailman synnin.
Ja Hän täyttää Elävällä Vedellä.
Ja tuo Elävä Vesi
synnyttää meissä ihan uuden Elämän,
joka on jatkuvan puhdistuksen alla
Jeesuksen veren tähden.
Vanha viini ei enää tyydytä ollenkaan,
kun uusi ja hyvä on tarjolla.
Tuo vanha viini on uskontoa.
Ja sen iljettävyyteen laskeudumme
heti seuraavaksi.
Temppelin puhdistus