Sivu 1/1

Johanneksen kasteet

ViestiLähetetty: 20.11.2025 06:47
Kirjoittaja kalamos
Johannes Kastajan toiminta
hämmensi ylen suuresti fariseuksia,
jotka kaikin tavoin
pyrkivät synnittömyyteen.

Mitä ihmettä on tämä toiminta,
jossa syntinen kansa virtaa kasteelle,
ja vielä oikein tunnustaa syntinsä.

Ja sitten Johannes kastaa
nämä julkisyntiset.

Ei tässä kerta kaikkiaan ole
päätä eikä häntää.

Millä valtuudella
Johannes Kastaja kastaa.

Oliko hän Messias.
Ei ollut.

Oliko hän Elia.
Ei ollut.

Mooseksen lupaama profeetta.
Ei ollut.

Kuka tai mikä hän sitten on.

Huutavan ääni,
josta profeetta Jesaja on ennustanut.

Tämä selvisi.
Johannes Kastaja on Huutavan ääni.

Mutta se ei vielä selvinnyt,
miksi Johannes Kastaa,
kun ei itse ole Messias
eikä Elia eikä luvattu Profeetta.

:bible:
Johannes (1:26-27) kirjoitti:
Johannes vastasi heille sanoen:

"Minä kastan vedellä;
mutta teidän keskellänne seisoo hän,
jota te ette tunne.

Hän on se,
joka tulee minun jälkeeni
ja jonka kengänpaulaa
minä en ole arvollinen päästämään."


Johannes Kastajan toiminta
tähtäsi siis siihen,
että kansa olisi valmis
ottamaan vastaan Messiaan,
joka sitten kastaisi ihmiset.

Raskaan sarjan fariseukset
ovat vihdoin saaneet
ymmärrykseensä sen,
mitä Johannes Kastaja
on vastannut
heidän kyselyynsä.

Oma lukunsa on sitten se,
miten Jesusalemin
kirkollinen ylimystö
selvityksen otti vastaan.

Joka tapauksessa Johannes Kastaja
oli tehnyt selväksi,
että hän ei ole mitään
eikä arvollinen mihinkään
vaan ainoastaan Huutavan ääni.

Ja kohta tuo Huutava ilmestyy
näyttämölle.

Ja nyt meidän täytyy
oikein valmistautua siihen hetkeen,
kun Jeesus astuu näyttämölle.

Ja se edellyttää sitä,
että meille avautuisi
Johanneksen kasteet merkitys.

Heprealaiskirjeen kirjoittaja
mainitsee monikossa opin

:bible:
    kasteista

Kristuksen opin alkeisiin
siis kuuluu oppi kasteista.

Meille Kristuksen omille
kuuluu useampia kasteita.
Tarkkaan ottaen löydän niitä
UT:n sivuilta viisi.

Näiden viiden kasteen lisäksi
ihan oma lukunsa ovat
Johanneksen kasteet.
Ja näitä kasteita on kaksi.

Siis UT:n sivuilta löytyy yhteensä
seitsemän eri kastetta.

Meitä ei kasteta
Johanneksen kasteella,
mutta meidän on tärkeää ymmärtää,
mitä Johanneksen kasteissa tapahtui.

Matteus esittelee nuo
kaksi Johanneksen kastetta peräkkäin
evankeliuminsa kolmannessa luvussa.

1)
Johannes kastoi ihmiset,
kun he tunnustivat syntinsä.


:bible:
    Niinä päivinä
    tuli Johannes Kastaja
    ja saarnasi Juudean erämaassa
    ja sanoi:


    "Tehkää parannus,
    sillä taivasten valtakunta
    on tullut lähelle".


    Sillä hän on se,
    josta profeetta Esaias puhuu sanoen:


    "Huutavan ääni kuuluu erämaassa:
    'Valmistakaa Herralle tie,
    tehkää polut hänelle tasaisiksi'."


    Ja Johanneksella oli
    puku kamelinkarvoista
    ja vyötäisillään nahkavyö;
    ja hänen ruokanaan
    oli heinäsirkat ja metsähunaja.

    Silloin vaelsi hänen tykönsä
    Jerusalem ja koko Juudea
    ja kaikki Jordanin ympäristö,

    ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa,
    kun he tunnustivat syntinsä.

    Mutta nähdessään
    paljon fariseuksia ja saddukeuksia
    tulevan kasteelle
    hän sanoi heille:


    "Te kyykäärmeitten sikiöt,
    kuka on neuvonut teitä
    pakenemaan tulevaista vihaa?

    Tehkää sentähden
    parannuksen soveliaita hedelmiä,

    älkääkä luulko saattavanne
    sanoa mielessänne:


    'Onhan meillä isänä Aabraham';

    sillä minä sanon teille,
    että Jumala voi näistä kivistä
    herättää lapsia Aabrahamille.

    Jo on kirves pantu puitten juurelle;
    jokainen puu,
    joka ei tee hyvää hedelmää,
    siis hakataan pois
    ja heitetään tuleen.

    Minä kastan teidät
    vedellä parannukseen,
    mutta se,
    joka minun jäljessäni tulee,
    on minua väkevämpi,
    jonka kenkiäkään
    minä en ole kelvollinen kantamaan;

    hän kastaa teidät
    Pyhällä Hengellä ja tulella.

    Hänellä on viskimensä kädessään,
    ja hän puhdistaa puimatanterensa
    ja kokoaa nisunsa aittaan,

    mutta ruumenet hän polttaa
    sammumattomassa tulessa."

2)
Johannes kastoi Jeesuksen,
mikä täytti kaiken vanhurskauden.


:bible:
    Silloin Jeesus tuli
    Galileasta Jordanille
    Johanneksen tykö
    hänen kastettavakseen.

    Mutta tämä esteli häntä sanoen:


    "Minun tarvitsee saada sinulta kaste,
    ja sinä tulet minun tyköni!"


    Jeesus vastasi ja sanoi hänelle:

    "Salli nyt;
    sillä näin meidän sopii täyttää
    kaikki vanhurskaus".


    Silloin hän salli sen hänelle.

    Kun Jeesus oli kastettu,
    nousi hän kohta vedestä,
    ja katso,
    taivaat aukenivat,
    ja hän näki Jumalan Hengen
    tulevan alas niinkuin kyyhkysen
    ja laskeutuvan hänen päällensä.

    Ja katso, taivaista kuului ääni,
    joka sanoi:


    "Tämä on minun rakas Poikani,
    johon minä olen mielistynyt".

Johannes Kastaja ei siis ensin
halunnut ollenkaan kastaa Jeesusta.

Eihän synnitön voi mennä
parannuksen kasteelle.

Eikä Hänellä ollut syntejä,
mitä voisi tunnustaa,
jonka jälkeen vasta
Johannes Kastaja
suostui kastamaan ihmiset.

Mutta Jeesus sanoi
jotain järisyttävää
Johannes Kastajalle:

:bible:
    Salli nyt,
    sillä näin meidän sopii
    täyttää kaikki vanhurskaus.

Siis ihmiset olivat tuoneet
Jordanille syntinsä.

Jeesus toi sinne
Vanhurskautensa.

Tuosta virrasta tuli ihmislle Elämän virta.
Jeesukselle kuoleman virta.

Ihmiset saivat saivat
jättää syntinsä Jordanille.

Jeesus tuli ja otti heidän syntinsä
päälleen ja kannettavakseen.

Näin täyttyi Vanhurskaus.
Ei niin,
että Jeesus olisi tullut vanhurskaammaksi.

Vaan nyt meidätkin
voidaan lukea vanhurskaiksi.

Ja kun tämä kerran oli tapahtunut,
niin Jeesus saattoi sanoa syntiselle:

:bible:
    Sinun syntisi
    annetaan sinulle anteeksi.

Ennen kuin Jeesus oli kastettu
ja Hän oli kasteessa ottanut päälleen
koko maailman synnin,
Hän ei antanut ihmisille syntejä anteeksi
eikä parantanut sairaita.

Mutta nyt kun Hän oli kasteessa
ottanut maailman synnin harteilleen,
niin Hän saattoi
kantaen itsessään synnin seuraukset
ja näin täyttäen
kaiken Vanhurskauden
antaa ihmisille anteeksi
heidän syntinsä,
ja vapauttaa ihmiset synnistä
ja sen seurauksista.

Eli kun Johannes Kastaja
oli kastanut Jeesuksen
ja sitten saa nähdä Jeesuksen,
niin Johannes Kastaja
oikein huudahtaa ihmeissään,
kun hänen silmänsä
saavat nähdä jotain ihmeellistä:

:bible:
Johannes (1:29) kirjoitti:
Katso! Jumalan Karitsa,
joka kantaa maailman synnin.


Tuo verbi on sellaisessa muodossa,
että Hän jo tekee sen.

Johannes Kastaja näki jotenkin
ehkä ilmestyksen omaisesti
Jeesuksen Jumalan Karitsana,
joka oli ottanut päälleen
ja kantoi koko maailman kaiken synnin.

Eli Jeesuksen kastehetkestä alkaen
koko maailman synti oli jo
Jeesuksen kannettavana.

Ja mitä sitten tapahtui.
Henki vei Hänet erämaahan.

Ei ole sattumaa,
että Johannes Kastaja,
joka oli
Jeesuksen edelläkävijä ja tienraivaaja
oli Aaronin sukukuntaa.

Sillä esikuva siitä,
mitä tapahtui Jeesuksen kasteessa,
kuinka vanhurskaus täytettiin,
kuinka Hän otti päälleen
maailman synnin,
löytyy tästä Tooran keskivaiheilta
eli huippukohdasta:

:bible:
    Ja Aaron laskekoon
    molemmat kätensä
    elävän kauriin pään päälle
    ja tunnustakoon siinä
    kaikki israelilaisten pahat teot
    ja kaikki heidän rikkomuksensa,
    olipa heillä mitä syntejä tahansa,
    ja pankoon ne kauriin pään päälle
    ja lähettäköön sen,
    sitä varten varatun miehen viemänä,
    erämaahan.

Eli Johannes Aaronilaisena
sai olla nyt täyttämässä
tuon esikuvan mukaisesti sen,
kuinka koko kansan synti
pantiin kauriin päälle,
ja vietiin sitten pois erämaahan.

Kauriin päälle
laitettiin meidän syntimme.
Ja tuo kauris parka
joutui ne sitten
kantamaan erämaahan.

Mutta sitten on toinen asia,
joka tapahtui
noin kolme vuotta myöhemmin.

Jumalan Karitsa,
meidän Pääsiäislampaamme,
teurastettiin meidän
syntiemme sovitukseksi.

Ja tämän ilosanoman Paavali
jakoi meille pakanoillekin.

:bible:
    onhan meidän pääsiäislampaamme,
    Kristus,
    teurastettu

Jeesus toteutti molemmat asiat.
Ensin Hän otti meidän
syntimme päälleen kantaakseen
ne lopulta Golgatalle,
jossa Hän kärsi
niistä aiheutuvan rangaistuksen.

Mutta kolme vuotta myöhemmin
Golgatalla Hänet tehtiin synniksi,
ja Hän kuoli tuon synnin kera
eli siis
kertakaikkiaan kuoli pois synnistä,
ja niin Hän vapautti meidät
synnin hallintavallasta.

Katso, Jumalan Karitsa :arrow: