Johannes kirjoittaa vanhoilla päivillään
evankeliumin Jeesuksesta. Sanasta,
joka oli Jumala Jumala Jumalan tykönä.
Johannes ei kertaakaan ilmaise itseään
nimellä tässä evankeliumissa.
Kun hän kirjoittaa Johanneksesta,
se tarkoittaa aina Johannes Kastajaa.
Sen lisäksi muutaman kerran
Pietarista käytetään nimitystä
Simon Johanneksen poika.
Eli Pietarin isän nimi oli myös Johannes.
Johanneksen evankeliumissa
ei siis esiinny kirjoittajan
eli Johannes Kastajan nimeä,
vaan kun nimi Johannes mainitaan,
se tarkoittaa aina joko
Johannes Kastajaa
pappi Sakariaan poikaa,
tai sitten tarkoitetaan
Pietarin isää kalastaja Johannesta.
Johannes on tähän mennessä
eli evankeliuminsa
kaksiosaisessa johdannossa
viitannut jo kahdesti
Johannes Kastajaan.
Johdantonsa alkupuoliskossa
Johannes esittelee
Johannes Kastajan näin:
- Oli mies,
Jumalan lähettämä;
hänen nimensä oli Johannes.
Hän tuli todistamaan,
todistaaksensa valkeudesta,
että kaikki uskoisivat
hänen kauttansa.
Ei hän ollut se valkeus,
mutta hän tuli
valkeudesta todistamaan.
Totinen valkeus,
joka valistaa jokaisen ihmisen,
oli tulossa maailmaan.
Maailmassa hän oli,
ja maailma on
hänen kauttaan
saanut syntynsä,
ja maailma
ei häntä tuntenut.
Sitten johdantonsa jälkipuoliskossa
Johannes kertoo ensimmäisen
Johannes Kastajan todistuksen
Jeesukesta.
- Johannes todisti hänestä
ja huusi sanoen:
"Tämä on se, josta minä sanoin:
se, joka minun jälkeeni tulee,
on ollut minun edelläni,
sillä hän on ollut ennen kuin minä."
Ja nyt kun siirrymme eteenpäin
Johanneksen evankeliumissa,
niin Johannes jakaa meille
tarkan selonteon
Johannes Kastajan todistuksesta.
Kaikki Israel oli kuullut
Johannes Kastajasta.
Ihmiset olivat joukoittain
tunnustaneet syntinsä,
tehneet parannuksen
ja menneet Johanneksen luo
hänen kastettavakseen.
Tuosta oli aikaa kulunut jo paljon.
Mutta eivät ihmiset olleet
unohtaneet Johannes Kastajaa.
Ja niin Johannes aloittaa
evankeliuminsa tämän
Jeesuksen edelläkävijän
todistuksen myötä.
Johannes on jo selvittänyt
Jeesuksen ensimmäistä matkaa
Isän kotoa alas maailmaan
taivaalliselta näkökulmalta.
Muiden evankeliumin kirjoittajien
toimesta oli tullut tiedoksi,
että tuo matka
Jumalan Valtaistuimelta
päätyi eläinten syöttökaukaloon
ja pakolaisuuteen.
Johannes ei kerro näistä.
Hän ei kerro edes Jeesuksen
kastetapahtumasta suoraan.
Mutta hän tallentaa
taivaallisen näkökulman kaikesta
lainaten nyt
Johannes Kastajan todistusta.
Olemme tilanteessa,
jossa juutalaiset olivat
lähettäneet Johannes Kastajan luo
arvovaltaista väkeä kyselemään,
mikä juttu tämä oikein on.
Nimitys juutalaiset ei tässä
tarkoittane rahvasta,
vaan ympäri Israelia
vaikuttavia uskonnollisia johtajia,
jotka halusivat,
että Jerusalemista käsin
selvitettäisiin,
mikä mies Johannes Kastaja on.
Johannes (1:19) kirjoitti:
Ja tämä on Johanneksen todistus,
kun juutalaiset lähettivät
hänen luoksensa Jerusalemista
pappeja ja leeviläisiä
kysymään häneltä:
"Kuka sinä olet?"
Myöhemmin Johanneksen evakeliumissa
palataan tähän tilanteeseen.
Jeesus on vastaavassa tilanteessa.
Ja mitä Hän sanookaan:
- Te lähetitte lähettiläät
Johanneksen luo,
ja hän todisti sen,
mikä totta on.
Olemme erittäin tärkeässa hetkessä,
kun tarkastelemme
Johannes Kastajan todistusta itsestään.
Johannes (1:20) kirjoitti:
Ja hän tunnusti eikä kieltänyt;
ja hän tunnusti:
"Minä en ole Kristus".
Kysyjät olivat leeviläisiä ja pappeja.
Ja he olivat fariseuksia.
Ja niin seuraa tiukka kuulustelu.
Kuka olet
