Jeesus ja Nikodemus

Jeesus ja Nikodemus

ViestiKirjoittaja kalamos » 27.11.2025 09:09

Todellinen Valkeus,
joka valaisee jokaisen ihmisen,
oli tullut taivaasta alas maan päälle.

Hänessä oli Elämä,
joka voisi olla myös ihmisten Valkeus.

Kaikille, jotka ottivat Hänet vastaan,
Hän antoi voiman/oikeuden/vallan
tulla Jumalan lapseksi.

Kun kolme vuotta ja neljä pääsiäistä,
oli täyttynyt Jeesuksen toimintakaudella,
Hän sanoi ristillä Jumalan uhrikaritsana:

    Se on täytetty/maksettu


Meidän ihmisten syntivelka oli maksettu.
Ja niin Hän antoi Henkensä Isän käsiin,
jossa meni alas tuonelaan
ja julisti voittonsa
sekä siirsi koko Aabrahamin helman
tuonelasta kolmanteen taivaaseen
Jumalan Paratiisiin.

Ristin ryöväri oli ensimmäinen,
joka meni tuona samana päivänä
eli ennen auringonlaskua
oli päässyt suoraan Jumalan Paratiisiin
kuoltuaan Jeesuksen omana.

Kolmen päivän ja yön jälkeen
Isä herätti Jeesuksen ruumiin.

Hän nousi esikoisena kuolleista.
Ja ilmestyi ylösnousemusruumiissaan
opetuslapsilleen ja suurille ihmisjoukoille.

Hän puhalsi opetuslasten päälle,
jolloin he saivat kokea sen,
mikä Johanneksen evankeliumin alussa
luvattu voima toteutti.
He syntyivät uudesti ylhäältä Hengestä.

Siis kolme vuotta Jeesukseen uskovat
elivät Hänen tuntemisessaan
olematta kuitenkaan syntyneitä Hengestä.

Hän ilmoitti Kirkkautensa
jo ensimmäisessä ihmeessä,
eli kiviastioiden täyttämisenä
Elävällä Vedellä,
joka muuttui Hyväks Viiniksi,
kuvaten Hengestä syntyneen
ihmisen uutta Elämää.

Ja moni uskoi Häneen,
kun ymmärsivät sen,
mitä oikeasti tapahtui,
kun Jeesus puhdisti Temppelin
kaikesta hapatuksesta
toimintakautensa
ensimmäisenä pääsiäisenä.

Uskonnollinen johto tosin
hangoitteli vastaan koko ajan.

Kuitenkin Nikodeemus
oli kuin kahden tulen välissä.

Hän oli todennut sisimmässään,
että Jumalan täytyi olla Jeesuksen kanssa.

Mutta hän uskoutui Jeesukselle
uskonnollisen johdon näkemättä
yöllisessä keskustelussa
Jeesuksen kanssa.

Johannes on aloittanut
Evankleiuminsa puhumalla
Jumalan Sanasta,
joka oli Alussa
Jumala Jumalan tykönä,
ja jonka kautta
kaikki on saanut syntynsä.

Se vie lukijoiden ajatukset
Raamatun ensimmäiseen jakeeseen,
jota seuraa karmea toinen jae.

Maa oli kuollut, pimentynyt,
syvien vesien alle hautautunut.
Mutta kun Valkeus tuli
pimeyden keskelle,
maa syntyi uudelleen.

Ihminen Jumalan kuvana
vallitsi ympärillään olevaa luomakuntaa,
mutta menetti synnin pettämänä
maan hallintaoikeuden.

Kuolema astui maailmaan.
Ja niin maa
ja maan tomua oleva savimajamme
tekevät taas kuolemaa.

Messias syntyi.
Valkeus tuli jälleen pimeyden keskelle.
Mutta nyt Hän ei enää tehnyt
sekasortoisesta maasta paratiisia.

Mutta Hän tulee
Jumalan Valtakunnan Kuninkaana
Hallitsijaksi sydämeen,
jota peittävät syvät vedet ja pimeys.

Pimeys väistyy ja Elämä syntyy,
kun sisimpäämme astuu
Todellinen Valkeus.

Samoinkuin sekasortoinen maa
ei itse itseään muotoillut,
ei ihminenkään voi
potkaista itse itseään elämään.

Jumalan lapseksi ei voi ponnistaa.
Jumalan lapseksi synnytään.

Ensimmäinen tunnusteko,
jonka Jeesus ihmisenä teki,
oli veden muuttaminen viiniksi.

Palvelijat täyttivat kiviastiat vedellä.
Jeesus muutti veden viiniksi.
Kohta viini virtasi häävieraiden suonissa.

Tämän ihmeen Jeesus haluaa
meissä kiviastioissa tehdä.
Ja silloin tuo elävä vesi
alkaa virrata myös meidän sisimmässämme.

Jeesus selvittää Nikodemukselle sen,
miten tämä ihme voi tapahtua.

Nikodemus, jos kuka,
tunsi Jumalan niin hyvin,
kuin se vanhan liiton
eli Vanhan testamentin aikana
oli mahdollista.
Hän oli fariseus,
juutalaisten neuvoston jäsen,
Israelin opettaja.

:bible:
Johannes (3:1) kirjoitti:
Mutta oli mies,
fariseusten joukosta,
nimeltä Nikodeemus,
juutalaisten hallitusmiehiä.


Hän ymmärsi Jeesuksessa olevan
jotain sellaista,
jota Nikodemuksessa itsessään
ja muissa lainopettajissa
ei ollut.

:bible:
Johannes (3:2) kirjoitti:
Hän tuli Jeesuksen tykö yöllä
ja sanoi hänelle:


"Rabbi, me tiedämme,
että sinun opettajaksi tulemisesi
on Jumalasta,
sillä ei kukaan voi tehdä
niitä tunnustekoja,
joita sinä teet,
ellei Jumala ole hänen kanssansa."


Jeesus tunsi kaikkien
Häntä lähestyvien ihmisten
sydämen ajatukset.

Ja niin Hän menee nytkin
suoraan sen asian ytimeen,
joka Nikodeemuksen sydämellä on.

:bible:
Johannes (3:3) kirjoitti:
Totisesti, totisesti
minä sanon sinulle:
joka ei synny uudesti, ylhäältä,
se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.


Nikodemus kysyi:

:bible:
Johannes (3:4) kirjoitti:
Kuinka ihminen voi vanhana syntyä?
Ei kai voi mennä jälleen
äitinsä kohtuun ja syntyä?


Jeesus oikaisee väärinkäsityksen.
Kysymys ei ole lainkaan siitä,
että meidän ruumiimme
syntyisi uudelleen äidin ruumiista,
vaan hengestä, joka syntyy Hengestä.

:bible:
Johannes (3:5-8) kirjoitti:
Totisesti, totisesti
minä sanon sinulle:

jos joku ei synny
vedestä ja Hengestä,
ei hän voi päästä sisälle
Jumalan valtakuntaan.

Mikä lihasta on syntynyt,
on liha;
ja mikä Hengestä on syntynyt,
on henki.

Älä ihmettele,
että minä sanoin sinulle:
teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.

Tuuli puhaltaa, missä tahtoo,
ja sinä kuulet sen huminan,
mutta et tiedä,
mistä se tulee ja minne se menee;
niin on jokaisen,
joka on Hengestä syntynyt.


Ja nyt Nikodemus kysyy:

:bible:
Johannes (3:9) kirjoitti:
Kuinka tämä voi tapahtua?


Jeesus toteaa,
että Israelin rabbina eli
Vanhan testamentin kirjoitusten opettajana
Nikodemuksen olisi pitänyt tietää vastaus.

:bible:
Johannes (3:10) kirjoitti:
Sinä olet Israelin opettaja,
etkä tätä tiedä!


Jeesus ei suostu kertomaan taivaallisia salaisuuksia siitä,
kuinka tuo ihme tapahtuu.

:bible:
Johannes (3:11-12) kirjoitti:
Totisesti, totisesti
minä sanon sinulle:

me puhumme,
mitä tiedämme,
ja todistamme,
mitä olemme nähneet,
ettekä te ota vastaan
meidän todistustamme.

Jos ette usko,
kun minä puhun teille
maallisista,
kuinka te uskoisitte,
jos minä puhun teille
taivaallisista?


Mutta Jeesus vastaa
Nikodemuksen kysymykseen,
miten se voi tapahtua,
pohjaten vastauksensa
Neljännen Mooseksen kirjan tapahtumaan,
joka Nikodemuksen siis
olisi pitänyt tietää ja ymmärtää.

:bible:
Johannes (3:13-15) kirjoitti:
Ei kukaan
ole noussut ylös taivaaseen,
paitsi hän,
joka taivaasta tuli alas,
Ihmisen Poika,
joka on taivaassa.

Ja niinkuin Mooses
ylensi käärmeen erämaassa,
niin pitää Ihmisen Poika
ylennettämän,

että jokaisella,
joka häneen uskoo,
olisi iankaikkinen elämä.


Uudestisyntyminen siis edellyttää,
että Ihmisen Poika
on ylennetty eli korotettu ristille.

Tämä edellytys on jo täytetty.
Jäljellä on enää yksi edellytys.
Ihmisen tulee nostaa katseensa
tuohon Puuhun Ripustettuun
aivan samoin kuin
myrkkykäärmeen pureman saaneet
nostivat katseensa
puuhun ripustettuun vaskikäärmeeseen.

:bible:
    Silloin Herra sanoi Moosekselle:

    Tee itsellesi käärme
    ja pane se tangon päähän,
    niin jokainen purtu,
    joka siihen katsoo, jää eloon.


    Niin Mooses teki vaskikäärmeen
    ja pani sen tangon päähän;
    jos ketä käärmeet sitten purivat
    ja tämä katsoi vaskikäärmeeseen,
    niin hän jäi eloon.

Jeesus on tuo synnitön vaski
mutta meidän tähtemme
synniksi tehty käärme
joka ripustettiin puuhun.

Me olemme niitä,
jotka saamme nostaa katseemme
Golgatan Puuhun Ripustettuun
Jeesukseen Kristukseen.

Tuossa kohtaamisessa
me saamme lahjaksi uskon,
jonka Jeesus vaikuttaa.
Ja tapahtuu ihmeistä suurin,
meidät siirretään
iankaikkisesta kuolemasta
iankaikkiseen Elämään.

:bible:
Johannes (3:16-21) kirjoitti:
Sillä niin on Jumala
maailmaa rakastanut,
että hän antoi
ainokaisen Poikansa,
ettei yksikään,
joka häneen uskoo,
hukkuisi,
vaan hänellä olisi
iankaikkinen elämä.

Sillä ei Jumala lähettänyt
Poikaansa maailmaan
tuomitsemaan maailmaa,
vaan sitä varten,
että maailma hänen kauttansa pelastuisi.

Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita;
mutta joka ei usko, se on jo tuomittu,
koska hän ei ole uskonut
Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.

Mutta tämä on tuomio,
että valkeus on tullut maailmaan,
ja ihmiset rakastivat pimeyttä
enemmän kuin valkeutta;
sillä heidän tekonsa olivat pahat.

Sillä jokainen,
joka pahaa tekee,
vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen,
ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.

Mutta joka totuuden tekee,
se tulee valkeuteen,
että hänen tekonsa tulisivat julki,
sillä ne ovat Jumalassa tehdyt."


Nikodeemus oli kohdannut Valkeuden
yön pimeyden keskellä.
Hän oli saanut sisimpäänsä
todellisen Valkeuden.

Kohtaamme Nikodeemuksen
Johanneksen evankeliumissa
vielä montakin kertaa.

Mutta viimeisen kerran
kolme vuotta myöhemmin
kun konkretisoitui kaikki se,
mitä Jeesus oli hänelle sanonut.

Tuli myös Nikodeemus,
joka ensi kerran oli yöllä
tullut Jeesuksen tykö,
ja toi mirhan ja aloen seosta
noin sata naulaa.

:bible:
    Niin he ottivat Jeesuksen ruumiin
    ja käärivät sen
    hyvänhajuisten yrttien kanssa
    käärinliinoihin,
    niinkuin juutalaisilla on tapana haudata.

    Ja sillä paikalla,
    missä hänet ristiinnaulittiin,
    oli puutarha,
    ja puutarhassa uusi hauta,
    johon ei vielä oltu ketään pantu.

    Siihen he nyt panivat Jeesuksen,
    koska oli juutalaisten valmistuspäivä
    ja se hauta oli lähellä.

Jeesuksen kuoleman tähden
meidät siirretään
hengellisen kuoleman tilasta
Elämään
sinä hetkenä,
kun nostamme katseemme
Puuhun Ripustettuun
Jumalan ainosyntyiseen Poikaan,
Jumalan Karitsaan,
joka kuoli syntiuhrina meidän edestämme.

Tuossa hetkessä syntimme on pesty pois
ja Hengen yhteys taivaisiin avattu.
Tuossa hetkessä sovitus on astunut voimaan,
ja katkennut yhteys Jumalan kanssa
korjaantunut.

Golgatan puu on linkkiasema,
jonka langaton yhteys
on jatkuvasti auki Jumalan taivaisiin.
Ja taivas odottaa vain lupaa
saada avata yhteys
Golgatan puulta alas
jopa kaikkein syvimmissä katveissa
oleviin ihmisiin.

Katseen kohottaminen
Puuhun Ripustettuun
Jumalan ainokaiseen Poikaan,
Jumalan Karitsaan,
joka antoi Henkensä meidän edestämme,
vaikuttaa meissä pelastavan uskon.

Tuosta hetkestä alkaen
me saamme elää Jumalan Pojan uskossa.
Se ei ole
meistä lähtöisin olevaa uskoa,
vaan Jeesuksen uskoa meissä.

Uskon perustana on se,
mitä Jumala on tehnyt.
Tästä uskosta voi elää vain se,
joka on saanut sen lahjaksi Jumalalta.

Uskonnon harjoittaminen ei meitä pelasta.
Meidät pelastaa vain ja ainoastaan Herra,
jos panemme luottamuksemme Häneen.

Kun kaikki oli täytetty
Jumalan pelastussuunnitelmassa,
repesi esirippu
Temppelin kaikkein pyhimmän edestä.

Ja myös
Temppelialueen pihalla ollut väliverho,
joka erotti pakanakansat Israelin kansasta
omaan erilliseen esipihaansa,
poistettiin.

Kaikille ihmisille on nyt avattu avoin yhteys
Kaikkein Pyhimpään saakka
siihen Jumalan kirkkauden läsnäoloon
ja Jumalan yhteyteen,
johon Jumala on ihmisen tarkoittanut.

Tämä tapahtuu siten,
että me otamme Jeesuksen vastaan.
Silloin me olemme syntyneet Hänestä,
joka on Elämän lähde ja Jumalan Sana.
Uudestisyntyminen tarkoittaa sitä,
että me olemme syntyneet
paitsi vedestä myös Hengestä.

Ja seuraavaksi Jeesus
tulee tarjoamaan Elävää Vettä
ihan toisenlaiselle ihmiselle
kuin mitä Nikodeemus edusti.

Tosin tämä toinenkin
oli ihan yhtä janoinen
kuin Nikodeemus.

Jeesuksen toiminta on kasvussa.
Johannes Kastajan vähenemässä.

Tämä aiheutti hämmennystä
Johannes Kastajan opetuslasten keskuudessa.

Jeesus ja Johannes Kastaja :arrow:
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Paluu Johannes

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa