Laista ei piirtokaan ole kadonnut (Matt 5)

Re: Laista ei piirtokaan ole kadonnut (Matt 5)

ViestiKirjoittaja vilja » 09.06.2018 10:54

καλαμος kirjoitti:Jeesuskin oli ympärileikattu lain säädösten mukaan.
Missä kohtaa Jeesus sanoi,
että tuo lain säädös on kumottu tai kumotaan
ja juutalaisten ei tule enää ympärileikata poikalapsiaan?


Oletko siis sitä mieltä Kalamos, että ympärileikkaus kuuluu myöskin
uudestisyntyneille juutalaisille, eli että he olisivat uudestisynnyttyäänkin
tuon Mooseksen lain alaisia?

Ymmärrän toki sen perustelun, jos kysymys on siitä, ettei olla loukkaukseksi
kenellekään ja että Paavalikin kehoitti leikkauttamaan matkatoverinsa sen
vuoksi, että evankeliumi voisi levitä, eli silloinhan ympärileikkausta ei
suoriteta lain alla, vaan rakkaudesta Jumalaa kohtaan.
vilja
 

Re: Laista ei piirtokaan ole kadonnut (Matt 5)

ViestiKirjoittaja Emil » 09.06.2018 11:05

Ympärileikkaus (lihan) ei kuulu uudestisyntyneille juutalaisille enää tehdä uudessa liitossa jossa on armoliitto Jeesuksessa ja sydämen ympärileikkaus. Jos ollaan lainalla, silloin se kuuluu tehdä edelleen.
Viimeksi muokannut Emil päivämäärä 09.06.2018 11:06, muokattu yhteensä 1 kerran
Emil
 

Re: Laista ei piirtokaan ole kadonnut (Matt 5)

ViestiKirjoittaja Natanael » 09.06.2018 11:05

Tämän ketjun helmen tarjoilee Vilja.
Vilja kirjoitti:”Tuo Elämän Hengen laki on siitäkin ihmeellinen, että se todellakin vapauttaa meidät lain kirjaimen noudattamisesta siten, että kun Hänen Henkensä elää ja vaikuttaa meissä, se saa aikaan meissä Hänen tahtonsa ja lakinsa noudattamista ilman, että meidän tarvitsee edes ajatella: "...pitääkö minun noudattaa...", eli olemme vapaat kirjoitetusta laista ja siitä huolimatta me elämme sitä elämää, mikä on lakiin kirjoitettu, sillä Jumalan Henki vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä.”

Tapojeni vastaisesti vastaan tällä kertaa tavanomaista lyhyemmin, vaikka tiedostan väärinymmärryksen mahdollisuuden. Tämä ilmenee yleensä seuraavilla tavoilla: emmehän me uskovinakaan elä täysin puhdasta elämää, kyllähän me vielä lankeilemme, joudumme toki ajattelemaan ja kilvoittelemaan, emme ole tässä ajassa täysin pyhiä voidaksemme noudattaa Jumalan tahtoa yms. Huomatkaa, että Vilja kirjoitti ”saa aikaan lakinsa noudattamista”, eikä ”lakinsa täyttämistä” – ensimmäinen on uskovan ihana osa, jälkimmäisen on tehnyt meidän puolestamme ristillä syntimme sovittanut Jeesus Kristus.

Yksinkertaisesti sanottuna: jos olet Jeesuksen oma ja sinussa on Pyhä Henki, niin sinä elät hyvin erilaista elämää kuin uskosta osaton. Sinun ajatuksesi, asenteesi, toimintatapasi, tärkeimmät mielenkiintosi kohteet, sanomisesi ja tekemisesi ovat erilaiset. Riittää, että kuulut Jeesukselle ja seuraat Häntä, niin sinä olet tässä maailmassa valona ja suolana. Kaipasit Kristusta silloin, kun tulit uskoon. Tee se aina vain uudelleen – kaipaa tänäänkin Kristuksen seuraa, Hänen sanojaan ja Hänen Henkeään, niin elämäsi on aina vain enemmän Kristuksen kaltaista. Ellei Jeesus ole missään määrin muuttanut sisintämme ja elämäämme, meidän on pysähdyttävä kysymään, tunnemmeko me lainkaan Herraamme? On täysin mahdotonta, että uskova eläisi surutta synnin orjana. Kuten Vilja mainitsi, uskovan ei tarvitse ajatella ja keskittyä tekemisiinsä, sillä hänen elämänsä muuttuu vain silloin, kun hän keskittyy enemmän Kristukseen Sanaa lukiessaan, rukoillessaan ja arkista elämäänsä eläessään kaikkien ilojen ja surujen keskellä.

:bible:
Johannes...Paavali (1 Joh 3:9, Room 8:4) kirjoitti:
Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä,
sillä Jumalan siemen pysyy hänessä;
eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt.
---
että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä,
jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen


Lupasin kirjoittaa tavallista lyhyemmin, joten lopetan tähän. Kiitos Viljalle juuri nauttimastani pysäyttävästä viestistä.
Avatar
Natanael
 
Viestit: 497
Liittynyt: 09.06.2015 07:28

Re: Laista ei piirtokaan ole kadonnut (Matt 5)

ViestiKirjoittaja kalamos » 10.06.2018 14:25

vilja kirjoitti:
καλαμος kirjoitti:Jeesuskin oli ympärileikattu lain säädösten mukaan.
Missä kohtaa Jeesus sanoi,
että tuo lain säädös on kumottu tai kumotaan
ja juutalaisten ei tule enää ympärileikata poikalapsiaan?


Oletko siis sitä mieltä Kalamos, että ympärileikkaus kuuluu myöskin
uudestisyntyneille juutalaisille, eli että he olisivat uudestisynnyttyäänkin
tuon Mooseksen lain alaisia?

Ymmärrän toki sen perustelun, jos kysymys on siitä, ettei olla loukkaukseksi
kenellekään ja että Paavalikin kehoitti leikkauttamaan matkatoverinsa sen
vuoksi, että evankeliumi voisi levitä, eli silloinhan ympärileikkausta ei
suoriteta lain alla, vaan rakkaudesta Jumalaa kohtaan.


Kyllä minä näin ymmärrän avauksessa mainitun kohdan perusteella.
Siis Jeesus puhui tuossa kohden eli vuorisaarnassa juutalaisille,
joita Mooseksen laki nimenomaan koskee.
Heidän on liitot. Sekä vanha että uusi.

En nyt saa mieleeni yhtään kohtaa
evankeliumeista enkä epistoloista,
joissa olisi esillä juutalaisia koskien jotain sellaista,
että ympärileikkausta ei enää pitäisi noudattaa.

Vaan kaikki polemiikki syntyi siitä,
kun eräät juutalaiset halusivat ympärileikkauttaa pakanoita,
jotka tulivat Jeesukseen uskoviksi.

Ja kohta, joka siis oli myös tämän ketjun aihe oli siis tämä:

:bible:
Matteus (5:18-19) kirjoitti:
Sillä totisesti minä sanon teille:
kunnes taivas ja maa katoavat,
ei laista katoa pieninkään kirjain,
ei ainoakaan piirto,
ennenkuin kaikki on tapahtunut.

Sentähden,
joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä
ja sillä tavalla opettaa ihmisiä,
se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman;
mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa,
se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Laista ei piirtokaan ole kadonnut (Matt 5)

ViestiKirjoittaja Emil » 10.06.2018 17:41

Uudestisyntyneitä ei enää leikata lihan ympärileikkauksella olipa sitten Messiaaninen juutalainen tai pakana. Uudestisyntyneet leikkauttavat sydämen. Sydämen ympärileikkaus. Tämä sydänten ympärileikkaus on tietenkin hengellinen tapahtuma eikä kirurgin veitsellä tapahtuva. Uudestisyntyneet eivät enää ole lainalla olivatpa juutalaisia tai pakanoita. Joka on lainalla sitä koskee vieläkin lihan ympärileikkauttaminen. Laki kun on edelleen voimassa ja siitä ei ole piirtokaan kadonnut. Ei edes lihan ympärileikkaus käsky.

:agape:
Emil
 

Re: Laista ei piirtokaan ole kadonnut (Matt 5)

ViestiKirjoittaja Kirjoittaja » 10.06.2018 17:49

Eihän ympärileikkaus tainnut olla laissa vaan se oli liiton merkki Abrahamin ja hänen jälkeläistensä ja Herran välillä?
Avatar
Kirjoittaja
 
Viestit: 1848
Liittynyt: 14.10.2017 20:50

Re: Laista ei piirtokaan ole kadonnut (Matt 5)

ViestiKirjoittaja Emil » 10.06.2018 17:59

Kirjoittaja kirjoitti:Eihän ympärileikkaus tainnut olla laissa vaan se oli liiton merkki Abrahamin ja hänen jälkeläistensä ja Herran välillä?



No kummiskin. Ymmärrät mitä tarkoitan. Eikö? :wink: :neutral:
Emil
 

Re: Laista ei piirtokaan ole kadonnut (Matt 5)

ViestiKirjoittaja Kirjoittaja » 10.06.2018 18:14

Emil kirjoitti:
Kirjoittaja kirjoitti:Eihän ympärileikkaus tainnut olla laissa vaan se oli liiton merkki Abrahamin ja hänen jälkeläistensä ja Herran välillä?



No kummiskin. Ymmärrät mitä tarkoitan. Eikö? :wink: :neutral:


ymmärrän kyllä, mutta ideana oli minulla se, että jos ympärileikkaus ei kuulu varsinaisesti lakiin, niin onko sekin täytetty?
Avatar
Kirjoittaja
 
Viestit: 1848
Liittynyt: 14.10.2017 20:50

Re: Laista ei piirtokaan ole kadonnut (Matt 5)

ViestiKirjoittaja Emil » 10.06.2018 19:06

Tottakai on. Ei Jeesus olisi muuten varmaankaan puhunut sydämen ympärileikkauksen tärkeydestä. Ei ulkoinen ole tärkeintä, vaan sisäinen. Ei se että on ulkoisesti juutalainen, vaan sisäisesti Pyhän Hengen kautta, Jumalan koko Israel, jossa ovat pakanauskovatkin mukana. Seurakunta ei korvaa Israelia, vaan seurakunta on osa Jumalan israelia ja sydämen ympärileikkauksen kautta juutalaisia. Uuden Liiton juutalaisia, uuden liiton Israel. Geneettiselle maantieteelliselle Israelille ja juutalaisille Jumalalla on oma suunnitelmansa. Jaakobin ahdistus / vihanaika.
Emil
 

Re: Laista ei piirtokaan ole kadonnut (Matt 5)

ViestiKirjoittaja kalamos » 11.06.2018 08:47

Kirjoittaja kirjoitti:Eihän ympärileikkaus tainnut olla laissa vaan se oli liiton merkki Abrahamin ja hänen jälkeläistensä ja Herran välillä?


Kyllä se on Mooseksen laissa.

:bible:
Mooses (Lev 12:3) kirjoitti:Ja kahdeksantena päivänä ympärileikattakoon pojan esinahan liha.


Juuri tuon säädöksen mukaan Jeesuskin ympärileikattiin.

:bible:
Luukas (2:21-22) kirjoitti:Kun sitten kahdeksan päivää oli kulunut ja lapsi oli ympärileikattava,
annettiin hänelle nimi Jeesus,
jonka enkeli oli hänelle antanut, ennenkuin hän sikisi äitinsä kohdussa.
Ja kun heidän puhdistuspäivänsä, Mooseksen lain mukaan, olivat täyttyneet,
veivät he hänet ylös Jerusalemiin asettaaksensa hänet Herran eteen
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

EdellinenSeuraava

Paluu Matteus

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron