Me olisimme kuin ne, jotka eivät kestä koetusta

[Annu]

Raamattu kansalle

Toivon teidän tietävän,
että me emme ole niitä,
jotka eivät kestä koetusta.

Rukoilemme Jumalaa,
ettette tekisi mitään pahaa,
emme siksi,
että me näyttäisimme
koetuksenkestäviltä,
vaan siksi,
että te tekisitte hyvää
ja me olisimme kuin ne,
jotka eivät kestä koetusta.

Emme näet voi mitään
totuutta vastaan vaan
ainoastaan totuuden puolesta.

Me iloitsemme, kun itse olemme heikkoja mutta
te olette voimakkaita. Sitä me rukoilemmekin,
että te tulisitte täydellisiksi.

Selventäisikö joku tuota Paavalin sanomaa.
Haluaako Paavali tuolla
"me olisimme kuin ne,
jotka eivät kestä koetusta"
vain korostaa
vastakohtaisuudella harrasta toivettaan
korinttilaisten täydellisiksi tulemisesta vai
jääkö minulta jotain huomaamatta?

Entä tämä.
Jumala on heikoissa väkevä
on kai syynä Paavalin iloon siitä,
että he itse tunsivat olevansa heikkoja.
Miksi hän sitten kuitenkin iloitsee,
että korinttilaiset ovat voimakkaita.

Tuon rukouksen sen puolesta,
että korinttilaiset tulisivat täydellisiksi,
ymmärrän.

(En kovin hyvin Paavalin puhetapaa aina koe
ymmärtäväni.)

[kalamos]

Koetelkaa itseänne,
oletteko uskossa;
tutkikaa itseänne.

Vai ettekö tunne itseänne,
että Jeesus Kristus on teissä?
Ellei,
niin ette kestä koetusta.

Minä toivon teidän tulevan tuntemaan,
että me emme ole niitä,
jotka eivät koetusta kestä.

Eli mitä tuossa kohdassa sanotaan.
Sen ymmärtämiseksi on hyvä lukea
ensin koko kirje.
Ja mielellään vielä ensimmäinenkin kirje.

Paavali on tuossa kohdassa
lopettelemassa
toista kirjettään Korinttolaisille.
Eikä mitenkään korulausein.

Olen edeltäpäin sanonut
ja sanon edeltäpäin niille,
jotka ennen ovat syntiä tehneet,
ja kaikille muille
- niinkuin silloin sanoin,
kun olin toista kertaa tykönänne,
samoin nytkin, kun olen poissa -
etten, kun taas tulen,
ole teitä säästävä,

Korinttolaisten ongelma oli
synnissä eläminen.
Ja nyt Paavali päättää
jo toisen kirjeensä.
Ja sanoo,
että ei ole nytkään heitä säästävä,
jos käy ilmi,
että he edelleen elävät synnissä.

Korinttolaiset olivat mittailleet Paavalia.
Paavalin kirjeet olivat muka
mahtavat ja pontevat,
mutta paikan päällä hän oli muka heikko.
Paavali kehottaa heitä tutkimaan itseään:

Koetelkaa itseänne,
oletteko uskossa;
tutkikaa itseänne.
Vai ettekö tunne itseänne,
että Jeesus Kristus on teissä?
Ellei, niin ette kestä koetusta.

Jos korinttolaiset toteavat olevansa uskossa
ja Kristuksen asuvan heissä,
niin silloin he itse ovat todistus siitä,
että Paavali,
joka heille on evankeliumin tuonut,
on myös uskossa ja Kristuksessa.

Minä toivon teidän tulevan tuntemaan,
että me emme ole niitä,
jotka eivät koetusta kestä.

Siis Paavalin loppuveto on kuin
kaksiteräisen miekan isku.
Jos Korinttolaiset vielä elävät synnissä,
niin turhaan he Paavalia arvostelevat.

Jos he ovat uskossa,
niin he ovat todiste ja suosituskirje siitä,
että Paavalin julistamassa evankeliumissa
on ollut Jumalan voima,
joka on vapauttanut heidät syntielämästä.

Tämä asetelma on tausta
avauksessa olevalle lainaukselle.

Se on Paavalin puolustuspuheen osa,
jossa hän puolustautuu niitä vastaan,
jotka ovat tutkistelleet häntä,
ja todenneet Paavalin olevan heikko.

Ja samalla hän siis vie terän
häneen kohdistetuilta syytöksiltä.

Aiemmin tuossa kirjeessä
ja tuossa puolustuspuheessa
Paavali on kertonut
omista koetuksistaan.

Korinttolaiset voivat sitten arvioida,
onko Paavali sellainen kuin jotkut
väittivät hänen olevan.

Koska niin monet kerskaavat
lihan mukaan,
niin kerskaan minäkin.
Tehän hyvin suvaitsette mielettömiä,
kun itse olette niin mieleviä.

Tehän suvaitsette,
että joku teidät orjuuttaa,
että joku teidät syö puhtaaksi,
että joku teidät saa saaliiksensa,
että joku itsensä korottaa,
että joku lyö teitä kasvoihin.

Häpeäkseni sanon:
tähän me kyllä olemme olleet liian heikkoja.

Mutta minkä joku toinen uskaltaa
- puhun kuin mieletön -
sen uskallan minäkin.

He ovat hebrealaisia;
minä myös.
He ovat israelilaisia;
minä myös.
He ovat Aabrahamin siementä;
minä myös.

He ovat Kristuksen palvelijoita
- puhun kuin mieltä vailla -
minä vielä enemmän.
Olen nähnyt vaivaa enemmän,
olen ollut useammin vankeudessa,
minua on ruoskittu ylen paljon,
olen monta kertaa ollut kuoleman vaarassa.

Juutalaisilta olen viidesti saanut
neljäkymmentä lyöntiä, yhtä vaille;
kolmesti olen saanut raippoja,
kerran minua kivitettiin,
kolmesti olen joutunut haaksirikkoon,
vuorokauden olen meressä ajelehtinut;

olen usein ollut matkoilla,
vaaroissa virtojen vesillä,
vaaroissa rosvojen keskellä,
vaaroissa heimoni puolelta,
vaaroissa pakanain puolelta,
vaaroissa kaupungeissa,
vaaroissa erämaassa,
vaaroissa merellä,
vaaroissa valheveljien keskellä;

ollut työssä ja vaivassa;
paljon valvonut,
kärsinyt nälkää ja janoa,
paljon paastonnut,
kärsinyt vilua ja alastomuutta.

Ja kaiken muun lisäksi
jokapäiväistä tunkeilua luonani,
huolta kaikista seurakunnista.

Siis tällaisella alueella liikutaan,
kun Paavali kehottaa Korinttolaisia
koettelemaan itseään
ja tutkimaan itseään
Paavalin sijasta.

Paavali ei kuitenkaan
missään nimessä halua,
että he tulevat siihen tulokseen,
että he ovat edelleen synnissä eläviä.

Mutta me rukoilemme Jumalaa,
ettette tekisi mitään pahaa,

Vielä vähemmän Paavali haluaa
loistaa heitä ylempänä.

emme sitä varten,
että näyttäisi siltä,
kuin me olisimme koetuksen kestäviä,
vaan että te tekisitte hyvää
ja me olisimme ikäänkuin ne,
jotka eivät koetusta kestä.

Kysymys on siitä,
että olemme ja elämme
Totuuden puolella ja Totuuden puolesta.

Sillä me emme voi mitään
totuutta vastaan,
vaan totuuden puolesta.

Paavalin suurin ilo on siis siinä,
että hän on heikko,
jolloin Jumalan voima asettuu häneen.

Ja silloin hänen työnsä hedelmä
eli korinttolaiset
tulevat olemaan vahvoja
ja kerran myös Paavalin kruunu,
kun on hänen aikansa astua
Kristuksen palkintotuomioistuimen eteen.

Ja niin Paavali siis
todellakin toivoo,
että kun hän taas tulee
heidän luokseen,
hänen ei tarvitsisi käyttää
ankaruutta heidän suhteen.

Sentähden
minä kirjoitan tämän poissaollessani,
ettei minun
teidän luonanne ollessani
tarvitsisi käyttää ankaruutta
sen vallan nojalla,
minkä Herra on minulle antanut
rakentamiseksi, ei kukistamiseksi.

[Annu]

Kiitos vastauksestasi!
Olin kyllä lukenut molemmat korinttilaiskirjeet,
mutta en yhteen menoon, joten kokonaiskuva
ei minulla ollut niin selkeä kuin olisi voinut ehkä olla.

Ilmeisesti kuitenkin olin ensimmäisen kysymykseni
aiheen vastauksestasi päätellen ymmärtänyt
aivan oikein, vaikka epäilin hiukan, että jotain
olisi minulla jäänyt huomaamatta.

Jälkimmäisessä kysymyksessäni
ihmettelin lähinnä sitä,
että kun Jumalan voima
asettuu nimenomaan heikkoon,
niin Paavali toivoo Korinttilaisten
olevan voimakkaita.
Ymmärsinkö oikein,
että hän toivoi
Jumalan voiman JO ASETTUNEEN
heikkoihin korinttilaisiin
ja heidän tuon voiman
asettumisen vuoksi olevan voimakkaita?

Anteeksi, että vielä jankutan em. kysymystä!
Halusin vain tarkistaa, ymmärsinkö nyt oikein.

[kalamos]

Korinttolaiskirjeiden paketti
on erittäin mielenkiintoinen.

Tuo toinen kirje,
josta lainauksesi oli,
muodostuu kolmesta
Paavalin puolustuspuheesta.

Ensimmäinen kirje
oli saanut aikaiseksi
korinttolaisilta monenlaisia
ryöpytyksiä Paavalin suuntaan.

Ja tuohon kolmanteen
eli viimeiseen puolustuspuheeseen
liittyi tuo avauksesi
Raamattulainaus.

Ja tältä pohjalta
nuo Paavalin sanakäänteet
tulevat ymmärrettäviksi.

Avauksessasi lainattu
Raamattu kansalle -käännös
sai myöhemmin rinnalleen
selitysraamatun
Sana Elämään.

Tuo teos jakaa
Toisen Korinttolaiskirjeen
paitsi Raamattu kansalle -käännöksen
mukaisesti väliotsikoihin
myös laajempiin kokonaisuuksiin
seuraavasti:

Paavali selittää
toimintaansa
(1 - 2:13)

Paavali puolustaa
palvelutyötään
(2:14 - 7)

Paavali puolustaa
keräystään Jerusalemin seurakunnalle
(8-9)

Paavali puolustaa
asemaansa
(10-13)

Toinen Korinttolaiskirje on siis
kolmen puolustuspuheen kirje.

Mutta otetaan vielä vauhtia
Ensimmäisestä Korinttolaiskirjeestä.

Korintossa oleva Jumalan seurakunta
Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyt
kutsutut ja pyhät
huusivat avuksi Herran Jeesuksen nimeä.

He olivat armon perillisiä,
jotka olivat rikastuneet Kristuksessa
kaikessa puheessa ja tiedossa.

Heiltä ei puuttunut mitään
missään armolahjassa
heidän odottaessaan
Herran Jeesuksen ilmestymistä.

Yhdeksän jaetta pitkä
Ensimmäisen Korinttolaiskirjeen
alkutervehdys päättyy
mainintaan nuhteettomuudesta.

Hän on myös vahvistava teitä
loppuun asti,
niin että te olette nuhteettomat
meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen päivänä.

Jumala on uskollinen,
hän, jonka kautta te olette kutsutut
hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme,
yhteyteen.

Ja heti perään tulee tulee tekstiä,
joka paljastaa,
että minkäänlaista nuhteettomuutta
ei vielä ollut näkyvissä.

Mutta minä kehoitan teitä, veljet,
meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen,
että kaikki olisitte puheessa yksimieliset
ettekä suvaitsisi riitaisuuksia keskuudessanne,
vaan pysyisitte sovinnossa
ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus.

Korinttolaiset kerskasivat ihmisistä,
ja riitelivät keskenään kuin
hallituksen eri puolueet.

Siinä ei Jumalan Valtakunta
eli Jumalan hallitusvalta
mitään sijaa saanut.

Sanoma rististä
ei mahtunut mihinkään väliin.

Sen sijaan nuo mahtailijat
suorastaan ylpeilivät
vaikkapa elämäntavoistaan,
jotka sisälsivät esimerkiksi
yli ymmärräyksen käyvää haureutta,
jollaista ei syntinen maailmakaan tunne.

Paavali ohjeistaa heitä
monenlaisin neuvoin siveelliseen elämään.

Seuraa vakava varoitus epäjumalanpalvonnasta.
Heidän kokoontumisensa
ei suinkaan ollut Herran aterian nauttimista
vaan ihan jotain muuta.
Juopottelua ja mässäilyä.
Ja niin moni oli tullut heikoksi
ja moni oli nukkunut pois.

Paavali ohjeistaa
Pyhän Hengen armolahjojen käyttöä.

Kaiken kaikkiaan ensimmäinen kirje
osoittaa heidän olleen kaikessa
sekaisin kuin käkikello.

Jotkut heistä olivat sitä mieltä,
että ruumiin ylösnousemusta ei tapahdu.

Mutta jos Kristuksesta saarnataan,
että hän on noussut kuolleista,
kuinka muutamat teistä saattavat sanoa,
ettei kuolleitten ylösnousemusta ole?

Ja sitten taas jotkut heistä
mitä ilmeisimmin kastattivat itsensä
jonkun edesmenneen kuolleen puolesta.

Ja niin Paavali nostaa esiin
heidän sekavat ajatuksensa.

Mitä muutoin ne,
jotka kastattavat itsensä kuolleitten puolesta,
sillä saavat aikaan?
Jos kuolleet eivät heräjä,
miksi nämä sitten kastattavat itsensä
heidän puolestaan?

Paavali ei pidä tärkeänä
tuon toiminnan hyödyllisyyden
syvällisempää arviointia.

Vielä aivan loppuriveillä
Paavali jyrähtää:

Jos joku ei pidä Herraa rakkaana,
hän olkoon kirottu!

Ensimmäinen kirje
oli saanut aikaiseksi
korinttolaisilta monenlaisia
ryöpytyksiä Paavalin suuntaan.

Toisessa kirjeessä
Paavali joutuu puolustuslinjalle.

Alammeko taas suositella itseämme?
Vai tarvinnemmeko,
niinkuin muutamat,
suosituskirjeitä teille tai teiltä?

Ja sitten Paavali sanoo asian,
joka on toisen kirjeen ydin.

Te itse olette meidän kirjeemme,
joka on sydämeemme kirjoitettu
ja jonka kaikki ihmiset tuntevat ja lukevat.

Siis kaikesta raadollisuudestaan huolimatta,
korintton pyhät olivat nyt Jumala lapsia.
He olivat uusia luomuksia Kristuksessa.
Ihan vaaveleita vielä,
mutta kuitenkin.

Ja sen tähden,
he itse olivat todistus siitä,
että Paavalin julistus
oli saanut aikaiseksi
taivaallisen ihmeen heidä elämässään,
heidän olisi pitänyt ymmärtää,
että Paavali kuuluu seuraavaan joukkoon:

Koetelkaa itseänne,
oletteko uskossa;
tutkikaa itseänne.

Vai ettekö tunne itseänne,
että Jeesus Kristus on teissä?
Ellei,
niin ette kestä koetusta.

Minä toivon teidän tulevan tuntemaan,
että me emme ole niitä,
jotka eivät koetusta kestä.

Siis jos he itse kuuluvat tuohon joukkoon,
niin Paavalikin kuuluu.

Jos he eivät kuulu tuohon joukkoon,
niin mikä he ovat arvostelemaan Paavalia.



Jos korinttolaiset toteavat
itsetutkistelussaan,
että he ovat uskossa,
niin kaikki hyvin.
Silloin Paavalikin on uskossa.

Jos he toteavat itsetutkistelussaan,
että he eivät ole uskossa,
niin sitten vain Paavali on uskossa.
He eivät ole.



He itse ovat kirje,
joka todistaa,
että he ovat uskossa.

Ja kaikki ihmiset voivat
tuon kirjeen lukea ja vahvistaa,
että näin on.

Tämän Paavali,
heidän apostolinsa,
tahtoo heille avautuvan.

Paavali ei siis ensisijaisesti
halua heidän tajuavan
- vaikka puolustuspuheesta onkin kysymys -
sitä, että hän on tuon koetuksen kestävä.
Siis on uskossa.

Mutta me rukoilemme Jumalaa,
ettette tekisi mitään pahaa,
emme sitä varten,
että näyttäisi siltä,
kuin me olisimme koetuksen kestäviä

Paavali ei siis halua millään lailla
loistaa heitä ylempänä.

vaan että te tekisitte hyvää
ja me olisimme ikäänkuin ne,
jotka eivät koetusta kestä.

Jos Paavalin julistama evankeliumi
on ollut Herrasta,
niin se saa aikaiseksi sen,
että uusi luomus heissä tulee näkyviin siten,
että he eivät tee mitään pahaa vaan hyvää.

Se, millainen Paavali itse on,
ei ole mittari sille,
oliko hänen julistamansa evankeliumi Herrasta.

Mutta se,
mitä heidän elämässään tapahtuu,
on todistus uudesta Elämästä Herrassa
ja evankeliumin muuttavasta voimasta.

Ja Paavali rukoilee
tämän ilmenemistä heissä.

Ja silloin hänen ei tarvitse tehdä sitä,
mitä hän ei haluaisi,
mutta mikä hänen on tarvittaessa
pakko tehdä Totuuden puolesta.

Sillä me emme voi mitään
totuutta vastaan, vaan totuuden puolesta.

Sillä me iloitsemme,
kun me olemme heikot,
mutta te olette voimalliset;
sitä me rukoilemmekin,
että te täydellisiksi tulisitte.

Sentähden minä kirjoitan tämän
poissaollessani,
ettei minun teidän luonanne ollessani
tarvitsisi käyttää ankaruutta
sen vallan nojalla,
minkä Herra on minulle antanut
rakentamiseksi, ei kukistamiseksi.

Siis Paavali haluaa pysyä heikkona.
Silloin hän on väkevä.
Ja silloin hänen ei tarvitse
muuta kuin tuntea Jeesus Kristus
ja Hänet ristiinnaulittuna.

Mutta tarvittaessa hän tulee
tekemään korinttolaisten keskuudessa
ankaruudellakin sen,
mitä hänen on pakko tehdä
heidän rakentamisekseen.




Selvensikö
tämä toinen kirjeeni yhtään asiaa,
vai menikö entistäkin sekavammaksi?

[Annu]

Siis Paavali haluaa pysyä heikkona.
Silloin hän on väkevä.
Ja silloin hänen ei tarvitse
muuta kuin tuntea Jeesus Kristus
ja Hänet ristiinnaulittuna.

Raamattu kansalle

Mutta hän sanoi minulle:

"Minun armoni riittää sinulle,
sillä voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa."

Sen tähden kerskaan
mieluummin heikkoudestani,
jotta Kristuksen voima lepäisi ylläni.

Ymmärrän hyvin tuon
Paavalin toiveen siitä,
että hän pysyy heikkona,
koska Kristuksen voima
lepää silloin hänen yllään.

Jos Kristuksen voima tulee esille
nimenomaan heikoissa,
niin eikö Paavalin toive
korinttilaisten suhteen olisi
sen mukaan luullut olevan,
että he pysyisivät heikkoina,
jotta Kristuksen voima
lepäisi silloin em. ajattelutavan mukaan
myös korinttilaisten yllä?
Silloinhan hekin voisivat olla
"heikkoina voimakkaita"
vai kuinka?

Vastaa vaikka omin sanoin,
niin ehkä saan ajatuksestasi
paremmin silloin kiinni.

Pahoittelen, Kalamos, että tämä kohta
ei aivan auennut minulle vieläkään
- ehkä itse ilmaisin kysymykseni huonosti.

Nuo puolustuspuheet
ja korinttilaisten kirjeenä olemisen
yms. uskon ymmärtäneeni aika hyvin.

Kiitos vielä kärsivällisyydestäsi!

[kalamos]

Nyt lainaamasi kohta
Paavalin heikkoudesta
saattaa liittyä siihen,
jonka Paavali mainitsi
ensimmäisessa vastauksessa
lainaamassani tekstikatkelmassa.

Koska niin monet kerskaavat
lihan mukaan,
niin kerskaan minäkin.
Tehän hyvin suvaitsette mielettömiä,
kun itse olette niin mieleviä.

Tehän suvaitsette,
että joku teidät orjuuttaa,
että joku teidät syö puhtaaksi,
että joku teidät saa saaliiksensa,
että joku itsensä korottaa,
että joku lyö teitä kasvoihin.

Häpeäkseni sanon:
tähän me kyllä olemme olleet liian heikkoja.

Mutta minkä joku toinen uskaltaa
- puhun kuin mieletön -
sen uskallan minäkin.

He ovat hebrealaisia;
minä myös.
He ovat israelilaisia;
minä myös.
He ovat Aabrahamin siementä;
minä myös.

He ovat Kristuksen palvelijoita
- puhun kuin mieltä vailla -
minä vielä enemmän.
Olen nähnyt vaivaa enemmän,
olen ollut useammin vankeudessa,
minua on ruoskittu ylen paljon,
olen monta kertaa ollut kuoleman vaarassa.

Juutalaisilta olen viidesti saanut
neljäkymmentä lyöntiä, yhtä vaille;
kolmesti olen saanut raippoja,
kerran minua kivitettiin,
kolmesti olen joutunut haaksirikkoon,
vuorokauden olen meressä ajelehtinut;

olen usein ollut matkoilla,
vaaroissa virtojen vesillä,
vaaroissa rosvojen keskellä,
vaaroissa heimoni puolelta,
vaaroissa pakanain puolelta,
vaaroissa kaupungeissa,
vaaroissa erämaassa,
vaaroissa merellä,
vaaroissa valheveljien keskellä;

ollut työssä ja vaivassa;
paljon valvonut,
kärsinyt nälkää ja janoa,
paljon paastonnut,
kärsinyt vilua ja alastomuutta.

Ja kaiken muun lisäksi
jokapäiväistä tunkeilua luonani,
huolta kaikista seurakunnista.

Paavali ei saanut hetkenkään rauhaa,
niinkuin ei Jeesuskaan eivätkä
Hänen opetuslapsensa aikoinaan.

Kysymys ei siis liene
Paavalin heikkouksista syntiä vastaan.

Hän oli jo lain vanhurskauteen
nähden ollut nuhteeton ja täydellinen.

Ja nyt kun Paavalin sanoma
korinttolaisille on
ensimmäisen kirjeen alusta
toisen kirjeen loppuun saakka se,
että syntiä ei pidä sietää,
niin ei siinäkään mielessä
sovi kuvaan sellainen heikkous,
mikä korinttolaisilla oli.

Se oli kitkettävä irti.
Ja Paavali lupasikin vielä
viimeisillä riveillä
tarpeen vaatiessa
apostolin valtuuksillaan
ankaruutta tässä asiassa.

Mutta se asia,
että korinttolaiset näkivät
Paavalin heikkona tai pehmona
tai suorastaan mitättömättömyytenä
heidän keskuudessaan ollessaan,
ei Paavalia häirinnyt.
Olkoon niin heidän silmissään.

Mutta syntiä hän ei hyväksy.
Hän nuhteli jopa Pietaria
vasten kasvoja.

Paavalin armoitus
oli kärsiä Jeesuksen nimen tähden.

Me emme missään kohden
anna aihetta pahennukseen,
ettei virkaamme moitittaisi,

vaan kaikessa me osoittaudumme
Jumalan palvelijoiksi:

suuressa kärsivällisyydessä,
vaivoissa, hädissä, ahdistuksissa,
ruoskittaessa, vankeudessa, meteleissä,
vaivannäöissä, valvomisissa, paastoissa;
puhtaudessa, tiedossa,
pitkämielisyydessä, ystävällisyydessä,

Pyhässä Hengessä,
vilpittömässä rakkaudessa,
totuuden sanassa,
Jumalan voimassa,
vanhurskauden sota-aseet
oikeassa kädessä ja vasemmassa;

kunniassa ja häpeässä,
pahassa maineessa ja hyvässä,
villitsijöinä ja kuitenkin totta puhuvina,
tuntemattomina ja kuitenkin
hyvin tunnettuina;

kuolemaisillamme,
ja katso,
me elämme,
kuritettuina emmekä kuitenkaan tapettuina,
murheellisina,
mutta aina iloisina,
köyhinä,
mutta kuitenkin monia rikkaiksi tekevinä,
mitään omistamatta,
mutta kuitenkin omistaen kaiken.

Tuo luettelo ei ole
uskovan ihmisen toimenkuva.

Mutta se oli apostolien osa
Jumalan työtovereina.

Kristuskin oli köyhä,
mutta teki monet rikkaiksi.

Paavali ilo ja onni oli siinä,
että hänen vaivannäkönsä hedelmä
kasvoi hyvin ja vahvaksi.

Mutta hänen itsensä kutsumus
oli kärsiä Jeesuksen nimen tähden
kaikessa siinä,
mikä häntä oli kohdannut,
ja hän oli jopa mielistynyt siihen.

Hänen tehtävänsä oli
täyttää lähettäjänsä tahto,
niinkuin Jeesuskin teki.

Ja Jeesus halusi lähettää
Paavalin pakanain apostoliksi.

Ja tämän tähden
Paavali joutui osalliseksi
myös niistä kärsimyksistä,
joita Jeesuskin kärsi.

Hän oli heikko niinkuin
Jeesuskin oli niin heikko
paastottuaan 40 päivää ja yötä,
että enkelien täytyi tulla
tekemään palvelusta Hänelle.

Ja Paavali sai kunniatehtävän
kärsiä pakanoiden tähden,
jotta nämä pelastuisivat.

Ja tämän tehtävän Paavali
aloitti korinttolaisten keskuudessa
suuren heikkouden vallassa.

Ja ollessani teidän tykönänne
minä olin
heikkouden vallassa
ja pelossa
ja suuressa vavistuksessa

Mutta hänen ilonsa on se,
että me pakanat olemme vahvoja
syödessämme sen ilosanoman,
jonka Jeesus on meille
Paavalin kautta jakanut.

[Annu]

Kiitos, nyt kai ymmärsin.
Eli korinttilaisten niinkuin meidänkin
tulisi olla Kristuksessa vahvoja.
Ja tuo, että kärsimys oli apostolin toimenkuva,
mutta ei niinkään tavallisen uskovan,
selventää vielä asiaa.

Jos nyt meni osaltani vielä väärin, niin luovutan
- olet asiassa kaikkesi tehnyt. Kiitos vielä!

[kalamos]

Luetaan eteenpäin siitä kohdasta
alkaen, jota aiemmin lainasit.

Ja hän sanoi minulle:

"Minun armossani on sinulle kyllin;
sillä minun voimani
tulee täydelliseksi heikkoudessa".

Sentähden minä mieluimmin
kerskaan heikkoudestani,
että Kristuksen voima
asettuisi minuun asumaan.

Sentähden minä olen mielistynyt
heikkouteen,
pahoinpitelyihin,
hätään,
vainoihin,
ahdistuksiin,
Kristuksen tähden;
sillä kun olen heikko,
silloin minä olen väkevä.

Olen joutunut mielettömyyksiin;
te olette minut siihen pakottaneet.

Minunhan olisi pitänyt
saada suositusta teiltä,
sillä en ole missään ollut
noita isoisia apostoleja huonompi,
vaikka en olekaan mitään.

Onhan apostolin tunnusteot
teidän keskuudessanne tehty
kaikella kestävyydellä,
tunnusmerkeillä ja ihmeillä ja voimateoilla.

Sillä missä muussa te olette jääneet
muita seurakuntia vähemmälle
kuin siinä,
etten minä puolestani ole rasittanut teitä?
Antakaa minulle anteeksi tämä vääryys.

Katso,
kolmannen kerran minä nyt olen valmis
tulemaan teidän tykönne,
enkä ole oleva teille rasitukseksi;

sillä minä en etsi teidän omaanne,
vaan teitä itseänne.

Eiväthän lapset ole velvolliset
kokoamaan tavaraa vanhemmilleen,
vaan vanhemmat lapsilleen.

Ja minä olen mielelläni uhraava kaikki,
uhraava itsenikin,
teidän sielujenne hyväksi.

Senkötähden,
että teitä näin suuresti rakastan,
minä saan teiltä vähemmän vastarakkautta?

Isä ja Äiti ovat valmiita
uhraamaan mitä vaan
lastensa edestä.
Näin on eläinperheissäkin.

Paavali käytti useinkin ilmaisua,
että hän oli synnyttänyt uskovia.

Ja tässäkin asiayhteydessä
Paavali kirjoittaa näin:

Te olette jo ravitut,
teistä on tullut jo rikkaita,
ilman meitä teistä on tullut kuninkaita!

Kunpa teistä olisikin tullut kuninkaita,
niin että mekin
pääsisimme kuninkaiksi teidän kanssanne!

Sillä minusta näyttää,
että Jumala on asettanut
meidät apostolit vihoviimeisiksi,
ikäänkuin kuolemaan tuomituiksi;
meistä on tullut
kaiken maailman katseltava,
sekä enkelien että ihmisten,

me olemme houkkia Kristuksen tähden,
mutta te älykkäitä Kristuksessa,

me olemme heikkoja,
mutta te väkeviä;

te kunnioitettuja,
mutta me halveksittuja.

Vielä tänäkin hetkenä
me kärsimme sekä nälkää että janoa,
olemme alasti,
meitä piestään,
ja me kuljemme kodittomina,
me näemme vaivaa
tehden työtä omin käsin.

Meitä herjataan,
mutta me siunaamme;

meitä vainotaan,
mutta me kestämme;

meitä parjataan,
mutta me puhumme leppeästi;

meistä on tullut
kuin mikäkin maailman tunkio,
kaikkien hylkimiä,
aina tähän päivään asti.

En kirjoita tätä häväistäkseni teitä,
vaan niinkuin rakkaita lapsiani neuvoen.

Sillä vaikka teillä olisi
kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa,
niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää;

sillä minä teidät synnytin
evankeliumin kautta
Kristuksessa Jeesuksessa.

Kuinka suuri suru onkaan vanhemmilla,
jos lapsilla menee huonosti.
Ja kuinka suuri ilo,
jos lapsille menee paremmin kuin heillä.

Ja jotta näin tapahtuisi,
niin se edellyttää seuraavaa:

Mutta me rukoilemme Jumalaa,
ettette tekisi mitään pahaa,

emme sitä varten,
että näyttäisi siltä,
kuin me olisimme koetuksen kestäviä,

vaan että te tekisitte hyvää
ja me olisimme ikäänkuin ne,
jotka eivät koetusta kestä.

Sillä me emme voi mitään
totuutta vastaan,
vaan totuuden puolesta.

Sillä me iloitsemme,
kun me olemme heikot,
mutta te olette voimalliset;

sitä me rukoilemmekin,
että te täydellisiksi tulisitte.

Kysymys on Paavalin isällisestä
ja äidillisestäkin Rakkaudesta
lapsia kohtaan,
jotka on synnyttänyt Isälle Jumalalle.

Paavali koki olevansa syntisistä suurin,
koska oli vainonnut seurakuntaa
eli Jumalan lapsia.

Nyt hän oli kohdannut Jeesuksen,
ja oli valmis uhraamaan kaikkensa
näiden lasten edestä.

Ja tuohon tämän keskustelun otsikon
hämmentävään asiaan,
joka ilmentää Rakkautta lapsia kohtaan,
päättyy meille tallennettu
Korinttolaiskirjeiden sarja.

Enää on jäljellä lopputervehdys
vanhemmilta Rakkaille Lapsille.

Sentähden minä kirjoitan
tämän poissaollessani,

ettei minun teidän luonanne ollessani
tarvitsisi käyttää ankaruutta
sen vallan nojalla,
minkä Herra on minulle antanut
rakentamiseksi, ei kukistamiseksi.

Lopuksi, veljet,
iloitkaa,
tulkaa täydellisiksi,
ottakaa vastaan kehoituksia,
olkaa yhtä mieltä,
eläkää sovussa,

niin rakkauden ja rauhan Jumala
on oleva teidän kanssanne.

Tervehtikää toisianne
pyhällä suunannolla.

Kaikki pyhät
lähettävät teille tervehdyksen.

Herran Jeesuksen Kristuksen armo
ja Jumalan rakkaus
ja Pyhän Hengen osallisuus
olkoon
kaikkien teidän kanssanne.