Kuuntelin (-mme) tuon eilen illalla.
Hyvin mielenkiintoinen esitys.
Kuitenkin jäi sellainen odotus päälle.
Odotus Jumalan tärkeästä viestistä,
jonka videon otsikko ikäänkuin lupasi.
Tuli vähän sellainenkin olo,
että puhuja puhui niin taukoamatta,
että Jumalan puheelle ei ollut tilaa.
Kieli oli vähän sellainen,
että tuli myös mieleen,
onko kysymyksessä käännös.
Ja kuitenkin kaikki oli niin hienoa,
että se sai suorastaan haltioitumaan.
Ja yritinkin olla tyhjä astia esimerkiksi
tuon pitkän loppurukouksen aikana.
Mutta jokin jäi askarruttamaan.
Alkupuolella oli opetusta
mielen tyhjentämisestä.
Jokin tällainen liittyy
mietiskelyharjoiruksiin,
joissa tosiasiassa ollaan tekemisissä
pahan voimien kanssa.
Puhe sisälsi jouhevasti
Raamattulainauksia
mutta aika yleisluontoisista kohdista.
Esimerkiksi ruotsissa on sellaista toimintaa,
jossa sairaat parantuvatkin,
mutta tosiasiassa siinäkin on jotain outoa.
Päivän verran uskossa ollut
menee käskystä kadulle parantamaan
kepin avulla kävelevän naisen,
ja sitten loppuhimmennyksessä
katsoo kirkkorakennuksen päin
ja toteaa jotenkin siihen tyyliin,
että nuo eivät ole mitään.
Tuollaiselle toiminnalle on ominaista,
että kysymyksessä ei ole
mikään seurakunta
eikä sillä ole mitään nimeä.
Tällainen arviointi,
jonka nyt tein,
on vähän ristiriitainen
foorumin tarkoituksen kanssa.
Ja voi olla,
että ylläpito poistaa sen.
Kunhan nyt taistelee ensin
itsensä kanssa.
Mutta toivon,
että epäilyni ovat aiheettomia,
ja avaus ja sen mukanaan tuoma
sanoma on Herrasta
ja tulee olemaan siunaukseksi kuulijoille.
Ja kun näin käy,
niin epäilyt poistuvat tästä ketjusta.
Muussa tapauksessa koko ketju.
Kiitän Annua
tästä avauksesta.
Netistä löytyy suuri määrä lisää
näitä videoita
haulla
Rukouksia Jumalalle