Mistä apua meitä hallitsevia syntejä vastaan?

Mistä apua meitä hallitsevia syntejä vastaan?

ViestiKirjoittaja Annu » 03.02.2023 21:18

Eilen sain kokea Jeesuksen todellista rakkautta,
mutta jo tänään taas langettuani helmasyntiini ja
ilmeisesti lakihenkisyyteenkin tulin hyvin
ahdistuneeksi. Rukoilin Jeesusta, että löytäisin
avun Roseniuksen päivän sanasta tälle päivälle
(3.2.), kun sen luen. Ja sieltä apu löytyikin.
Lainaan osan minua koskettaneesta tekstistä:

Rosenius kirjoitti:
Luther sanoo: "Kristus ei ole vuodattanut vertansa ajateltujen ja kuviteltujen syntien,
vaan todellisten syntien tähden. Eikä ainoastaan pienten, vaan suurien, raskaiden
syntien tähden. Ei olleiden ja voitettujen, vaan myös voimakkaiden, valtavien meitä
vielä hallitsevien syntien tähden." Mistä saisimme apua ja sovitusta meitä hallitsevia,
voimakkaita syntejä vastaan! ja mistä saisimme voimaa niiden voittamiseen ja
kuolettamiseen, jos emme ensin uskon kautta saisi anteeksiannon lohdutusta ja iloa,
joka yksinään antaa meille voimaa meitä hallitsevien syntien voittamiseen.

Anteeksianto, rauha ja ilo Pyhässä Hengessä on meidän ensin omistettava ennen kuin
saamme voimaa synnin voittamiseen. Jumala varjelkoon meitä vähentämästä Jumalan
Pojan veren voimaa! Eikö se puhdista meidät kaikista synneistä! Näin sanoo Herra
Jumala: "Niin tulkaa ja katsokaamme, kummalla oikeus on. Jos teidän syntinne ovat
veriruskeat, niin ne lumivalkeiksi tulevat; jos ne tulipunaisia ovat, niin ne villan
kaltaisiksi käyvät."


Koko päivän sanan voi lukea täältä https://rovasti.fi/node/289#3
Avatar
Annu
 
Viestit: 938
Liittynyt: 16.08.2022 06:46

Paluu Muiden opetuksia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron