Raamattu on Jumalan omasivu

Katsohan kuvaa mielessäsi: muutama utelias pikkuinen ja pari vähän ujompaa pikkuruista koolla lähiönaapurin olohuoneessa tai seurakunnan kerhohuoneessa sunnuntai-iltapäivänä.

Tämä osio on tarkoitettu Sinulle, joka haluat keskustella arjen tasolla elämästä, jota jo elät Jumalan lapsena. Voit olla se utelias, joka haluaisi tietää enemmän tuosta Isä-lapsi suhteesta ihmisen ja Jumalan välillä. Saat myös olla se ujompi, lupaamme huomata myös Sinut.

Noudatamme foorumin yleislinjaa ja keskustelemme asiallisesti: toisemme ystävällisesti kohdaten, niinkuin itse kukin tahtoisimme tulla kohdatuksi.

Tule mukaan pyhäkouluun, ylempien oppiasteiden teologisia opintoja on tarjolla yllin kyllin tämän foorumin muissa osioissa, toki arvostamme niitä, mutta tämä on meidän pienten juttu.

Hei Annora-täti!

Ilahduin suuresti, kun luin otsikon.
Minä olen aikoinaan ollut pyhäkoulussa.
Olin silloin sen ikäinen kuin kuvastani näkyy.
No nyt minä olen jo sata vuotta ...
tai ainakin puolet siitä ... jotain siltä väliltä.

En muista enää yhtään mitään siitä,
mitä joskus pyhäkoulussa opetettiin.
Ja muuta pyhää koulua en sitten olekaan käynyt.
En edes rippikoulua.
Kansakoulun aika oli kyllä vielä aika pyhää aikaa.
Joka aamu laulettiin virsi ja rukoiltiin.
Ja muistan, kuinka suurella kunnioituksella
laitimme päällyspaperit Raamattuihin,
jotka sitten saimme lainaksi aina uskontotunnin ajaksi.

Olen hiukan lukenut Raamattua.
Ainakin kerran aivan systemaattisesti
tavasin läpi yhden englanninkielisen Raamatun.
Mutta en minä paljonkaan muista Raamatun kertomuksista.

Saako tällainen vanhahtavakin ihminen
tulla mukaan tähän "pienten juttuun"?

Taputan lapsen ilolla.

Pyhäkoulusta olen kiittänyt Isää Jumalaa viime kuukaudet. Äitini oli pyhäkoulun opettaja. Lapsia siellä oli 60 ja ehkä ylikin. Olin vilkas lapsi, mutta Raamatun opetukset ovat jääneet mieleeni.

Elämässäni oli tilanteita, jossa lapsen aitoudella vetosin Raamattuun ja näin ojensin (tietämättäni) kahta aikuista ja erästä leikkitoveria. Lisäksi kerroin Jeesuksesta eräälle miehelle, kun odotin linja-autoa päästäkseni kotiin.

Nyt aikuisena nämä tapahtumat ovat palautuneet mieleeni. Iloitsen siitä, etteivät puheet, opetukset, saarnat eivätkä laulut ole menneet hukkaan.

Minä en tainnut lapsena pitää pyhä koulusta. yksi lapsuuden varhaisia muistoja on kun olin oppinut ajamaan ilman apurattaita ensimmäisen kerran eräänä pääivänä... joka taisi olla pyhäkoulupäivä, kun seuraava muistikuva on, että tämä tyttö on hypännyt pikku nopsan kyytiin ja polkee vimmatusti karkuun ja kaatuu asfaltille pyörällään ja polvessa on haava... ja sitten kuitenkin, sinne pyhäkouluun piti mennä, ei auttanut pyörällä karkuun ajaminen.

Ja aina niitä kalatarroja piti liimata jonnekin seinäjulisteeseen.

Oops,

viestini katosi johonkin viestien avaruuteen.

Yritetään uudestaan.

Jumalanlintuselle haluan kirjoittaa tämän.

Tarkoitin aloituksessani "pienten jutulla" sellaisia ihmisiä, jotka kokevat olevansa ennemminkin Jumalan lapsia kuin Jumalan sotureita kuin myös uskovia, joilla ei ole kovin laajaa tietämystä raamatun sisällöstä.

Vaan, jos tänne kirjoittelee joku, joka ei vielä tunne Jeesusta henkilökohtaisena vapahtajanaan, niin hän on yhtä hyväksytty kuin muutkin. En tyrkytä kenellekään, kirjoittelen aina yleisellä tasolla.

Kyselit, mistä saisi ystäviä. No, ihmiset elävät erilaisissa elämäntilanteissa ja ympäristöissä, joten kaikille sopivaa yhtä neuvoa ei liene. Itse ehdottaisin etsimään lähistöltä jonkin seurakunnan ja menemään rohkeasti johonkin sen kokoontumiseen. Sydänystävää tuskin ensi käynnillä löytyy, mutta ajan myötä ihmiset kyllä tutustuvat toisiinsa.

Tervehdys hypomenoo ja kalamos,

Minä itse en lapsena koskaan ollut pyhäkoulussa, mutta noin kaksikymppisenä nuorena tyttönä pidin kotonani pyhäkoulua naapurien lapsille.

1966 KEVÄT
Olin kuusivuotias kun ensimmäisen kerran koin Jeesuksen lähelläni. Oli kaunis keväinen, lämmin Pääsiäisaamu. Isäni ja äitini istuivat aamukahvilla keittiössä. He lukivat sanomalehteä joka oli pääsiäisnumero.
Lehden keskiaukeamalla oli kertomus Jeesuksesta ja suuri mustavalkoinen, piirretty muotokuva Jeesuksesta. Vanhempani keskustelivat artikkelista ääneen, kertoen Jeesuksesta ja tämän elmästä. Se oli kaunis tarina joka sävähdytti pientä sydäntäni.
Kuuntelin heitä hiljaa, hyvin surullisena ja lopulta juoksin mitään sanomatta ulos rappusille, flanellinen yöpuku yllä. Istuin siinä kauniissa kevät auringossa itkien, itkin todella katkerasti.
- "Kuinka niin hyvä mies oli murhattu!"
Se oli rakkautta ensisilmäyksellä, kuinka paljon rakkautta niin pienestä tytöstä löytyikään. Aloin pikkuveljeni kanssa käydä lasten pyhäkoulua, minä nautin niissä käynneistä. Oli kivaa kun sai oman pyhäkoulu taulun mihin sai aina tähden tai lampaan kun oli käynyt pyhäkoulussa. Liimailin tarroja tauluihin ja ihailin kun taulun tähti taivaat täyttyivät ja kedot täyttyivät lampaista.
Isä ja äiti oli jostakin ostanut 2 Ikuisia kertomuksia kirjaa, joita sitten iloiten selailin ja ihalin niissä olevia kuvia. Isosiskoni luki minulle usein noiden kirjojen tarinoita. Nykyään minulla on koko 10 kirjan sarja hyllyssä ja se on minulle kovin rakas. Pojan poikien hyllystäkin tuo sarja löytyy. Suosittelen sitä lapsi perheisiin jos sitä vain jostain löytää.
Joulun aikaan lempivirteni oli, Hiljaa, hiljaa , Joulun kellot kajahtaa, sitä minä lauloin ylistäen… Jeesus tullut on! Koulu ikäisenä aloin sitten käydä seurakunnan tyttökerhoissa jossa myös olin kuin kotonani. Nämä olivat minun juttuja odotin aina sitä päivää että pääsin kerhoon.
Meidän kaikkien elämä on suunniteltu jo ennen syntymää, vaikka välillä tuntuukin ettei elämällä ole mitään tarkoitusta. Jumala johtaa meitä aina seuraavaan pisteeseen, uuteen oppiin, elämän läksyyn, joita on elämä täysi, meidän elämämme loppuun asti.
Vain uskolla löytyy täydellinen elämän tarkoitus, elävässä yhteydessä Jumalaan, alkaa ymmärtää elämän tarkoituksen, se kaikki löytyy Jumalan sanasta, tutkimalla raamattua, ja kuulemalla Sanaa. Se antaa vastauksen kaikkiin kysymyksiin ja elämä avautuu sitä enemmän mitä enemmän sitä sanaa tutkii ja elää. Ääneen lukien sana muuttuu rukoukseksi.


Myöhemmin kävin myös seurakunnan tyttökerhoa ja pidin siitä myös aivan valtavasti. Itse hakuduin tuohon kerhoon, kun muistin kuinka mukavaa pyhäkolussa oli.
Suosittelen tämän nykyisen maallisuuden lisäksi, että viekää lapsianne seurkuntien tapahtumiin, että he oppisivat löytämään oikeaa hengen ravintoa.

Olen tuo Jumalanlintunen nimimerkki edeltä ja inhosin suunnattomasti lapsena sitä tylsyyden kerhoa liimattavine tarroineen :) mutta onnenpyöräpelissä olin hyvä, seurakunnan tyttökerhossa, kerran kahmin melkein kaikki palkinnot, vai pelattiinkohan jotain bingoa.