Mikä on tämä lentävä olento? (Arvoitus tekstimuodossa)

Mikä on tämä lentävä olento? (Arvoitus tekstimuodossa)

ViestiKirjoittaja Emil » 15.12.2018 14:21

Tämä arvoitus käsittelee niin ihmeellisestä,
että sitä ei kyllä ihminen ole suunnitellut eikä ikimaailmassa tehnyt.

Nimittäin tuon hunajaa tihkuvan kennoston sisälle, syvälle pesäkolon uumeniin, ilmestyy ajoittain kummallinen olento tai otus, jota mehiläispesän vartijatkaan eivät tunnista yleensä luvattomaksi tunkeutujaksi. Mehiläispesässä se erittää tiettyä aivan spesifiä mehiläiset rauhoittavaa ja mehiläisiä jäljittelevää tuoksua, jonka turvin se sitten voi liikkua hunajaa syömässä, ilman että mehiläiset huomaavat, että se ei kuulu pesään! Se on kuin mehiläinen, mutta ei sinnepäinkään ja kärpänenkään se ei ole. Se kantaa mukanaan kuoleman merkkiä. Se on yhtä raidallinen, kuin mehiläiset ja värityskin on sama ja monesti se on jopa isompi, kuin mehiläiskuningatar ja se rakastaa hunajaa.

Se toimii itsekseen oma-aloitteisesti. Se lentää valtavan kaukaakin, pitkiä matkoja ja haistaa hunajankin jo kaukaa ja parittelukumppaninsa kymmenien kilometrien päästä. Se osaa suunnistaa ja käyttää ehkä maan magneettikenttiäkin apunaan? Se näkee kolmi- tai jopa neliulotteisesti ja väreissä ja sillä on myös pimeänäkö / UV näkö. Se kykenee ääntelemään korkeita squick!!! ääniä, matkien mehiläsikuningattaren tiettyä erittäin spesifiä ja harvinaista piippaus ääntä, jonka se lähettää vain harvoin muille mehiläisille käskynä pysähtyä paikoilleen, ja jäämään paikoilleen. Tämä erikoinen ja ihmeelliinen olento haistaa hunajan tuoksun todella pitkän matkan päähän ja hakeutuu haistamalleen mehiläispesälle. Hunajavarkaissa se käyttää ainutlaatuista kykyään mekastaa äänellä, jota on verrattu päästäisen piipitykseen tai heinäsirkan siritykseen. Äänen kuultuaan mehiläiset rauhoittuvat, eivätkä välitä yöllisestä tunkeilijasta.

Tämä olento mönkii äänen avittamana sisälle mehiläispesään ja työntää terävän imuelimensä kennostoon ja nauttii jopa teelusikallisen hunajaa kerrallaan. Se jäljittelee mehiläiskuningatarta myös kokonsa puolesta. Se kykenee lisäksi puremaan. Myös sen siivet pitävät mehiläisille tyypillistä surisevaa, etäisesti mehiläisten pörräystä muistuttavaa ääntä, kun se lentää. Siinä on kaikkinensa todella ihmeellinen ohjelmointi.

Se saa aikaiseksi mehiläisen ulkomuodon, joka on kuin taideteos, olematta kuitenkaan mehiläinen, tai kimalainen tai ampiainen, tai kärpänen, tai lentomuurahainen. Sillä on mehiläisen väritys ja niiden raidat ja tuntosarvet ja kuin mehiläisen raajatkin ja myös siivet, joilla se lentää. Mikä se ihmeellinen olento oikein on?

Välillä tuo olento on pitkän aikaa paikoillaan.
Mutta jos se haistaa hunajan makeuden tai parittelukumppanin paritteluaikanansa, niin otus lähtee liikkeelle todella kaukaa, aina maanääristä asti.

Itse asiassa tuo otus toimii mm. hunajalla ja esim. koivupuiden mahlalla ja käyneiden hedelmien nesteillä ja vastaavilla. Se hankkii itse tarvitsemansa energian.

Tällaista konetta ei ihminen osaa suunnitella, eikä tehdä.

Ja mikä ihmeellisintä, tuo kone monistaa itseänsä.
Joskus näkyy jossain mehiläispesässä tai puiden rungoissa tai harvoin jopa kukkakedolla, koko joukon samanlaisa pieniä olentoja pörräämässä kukasta kukkaan ja puusta puuhun, mahlan perässä tai sitten vielä mieluumminen mehiläispesästä mehiläispesään makoisan hunajan perässä.
Emil
 

Re: Mikä on tämä lentävä olento? (Arvoitus tekstimuodossa)

ViestiKirjoittaja Sirkuttaja » 15.12.2018 21:20

En tiedä mitä tarkoitat, mutta minulle tuli mieleeni mehiläiskanta, joka vie tilan alkuperäisasukkailta. Niiden kuningatarmehiläiset asettuvat kait alkuperältään aitojen mehiläisten kennoihin ja ne tappavat alkuperäisen kuningattaren? Saatan olla väärässä....vai olikohan se jokin afrikkalainen lajike...josta ei ollut samaa hyötyä pölyttämisessä kuin normaaleissa mehiläisissä....kuitenkin Amerikassa on jokin ongelma siinä että alkuperäiset mehiläiset kuolevat sukupuuttoon ja valtaaja ottaa alaa. Joskus katsoin jonkun dokumentin, en vain tarkalleen muista, muuta kuin että ne olivat riittävän samanoloisia, että ne harhauttivat työläiset ja sotilaat kennossa. Syököhän ne alkuperäisen kuningattaren munatkin ja munivat omansa tilalle?
Sirkuttaja
 

Re: Mikä on tämä lentävä olento? (Arvoitus tekstimuodossa)

ViestiKirjoittaja Emil » 15.12.2018 21:30

Ei ole kysessä mehiläiskanta, eikä mehiläinen, eikä kimalainen, eikä ampiainen, eikä ampiaista tai mehiläistä tai kimalaista muistuttava kärpänen. Eikä herhiläinen, eikä mehiläiseen muniva loispistiäinen.
Emil
 

Re: Mikä on tämä lentävä olento? (Arvoitus tekstimuodossa)

ViestiKirjoittaja Emil » 17.12.2018 16:09

Kyseessä on PÄÄKALLOKIITÄJÄ! (Acherontia atropos)

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/P%C3%A4 ... %A4j%C3%A4

https://www.suomen-perhoset.fi/paakallokiitaja/


Pääkallokiitäjä on lisäksi muodonmuuttaja, eli se on aluksi lehdistöissä (Iltasanomat ja Iltalehdet? No ei!) ryömivä lentokyvytön lehtiä pureva ja syövä toukka, joka kasvaa pienestä munasta ja sitten se elää toukkana ja lopulta koteloituu itsekseen ja kaivautuu koteloitumaan suojaan, yleensä maan sisään lähelle juuristoa. Siltä se sitten ajallaan kehittyy täysin lentokukyiseksi kiitäjä perhoseksi turvallisesti ja hämmästyttävän nopeasti kotelon suojissa ja se rikkoo lopulta kotelon ja lähteen heti lentämään kun se pääsee maanpinnalle! Se lähtee heti hunajan tai muun ruuan perässä ja kykenee heti erittämään jo mehiläiset hämäävää tuoksua ja päästelemään mehiläsikuningattaren tiettyä ääntä joka käskee mehiläisiä jämähtämään paikoilleen!!!! ONKO SELLAINEN SATTUMAA? EI OLE. Onko sekään sattumaa, että kaiken tämän lisäksi se muistuttaa ulkonäöltään mehiläiskuningatarta ja sillä on lisäksi selvästi ihmisen pääkalloa muistuttava kuvio selässä??? Siitä tulee nimitys pääkallokiitäjä.
Emil
 


Paluu Tieto ja taito

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa