Tällä kertaa silmiin osui seuraava teksti:
witness kirjoitti:
Eilen pysähdyin selkeän sanan äärellä: Juoruaminen on tuomitsemista.
Jäin toistamaan noita sanoja, jotka sydämen korvilla kuulin. Se oli kuin saarnastuolista puhuttua, ja päätteeksi havahduin rukoilemaan - viisautta.
Viisaus ylhäältä on ratkaisu asioihin, joita emme ymmärrä.
Löysin UT:sta pari kohtaa, joissa tuo juoruaminen esiintyy.
Paavali ohjeistaa Timoteusta, miten toimia nuorten leskien kanssa.

Paavali (1 Tim 5:13) kirjoitti:He oppivat kylää kierrellessään vielä laiskoiksikin,
eikä ainoastaan laiskoiksi,
vaan myös juoruisiksi ja monitouhuisiksi ja sopimattomia puhumaan.
Tuo vaikuttaa ensilukemalta aika miedolta.
Mutta kun sitten lukee seuraavat rivit,
niin asian vakavuus suorastaan räjähtää silmille.

Paavali (1 Tim 5:14-15) kirjoitti:Minä tahdon sentähden, että nuoret lesket menevät naimisiin,
synnyttävät lapsia, hoitavat kotiansa
eivätkä anna vastustajalle mitään aihetta solvaamiseen.
Sillä muutamat ovat jo kääntyneet pois seuraamaan saatanaa.
Toinen kohta, jossa puhutaan juoruamisesta,
on Rakkauden apostolin Johanneksen varoitus.

Johannes (3 Joh 1:10-11) kirjoitti:Sentähden minä, jos tulen, muistutan hänen teoistansa, mitä hän tekee,
kun pahoilla sanoilla meistä juoruaa;
ja vielä siihenkään tyytymättä, hän ei itse ota veljiä vastaan,
vaan estää niitäkin, jotka tahtovat sen tehdä, ja ajaa heidät pois seurakunnasta.
Rakkaani, älä seuraa pahaa, vaan hyvää.
Joka hyvin tekee, se on Jumalasta;
joka pahoin tekee, se ei ole Jumalaa nähnyt.
Juoruaminen on todellakin jotain
hyvin pahaa ja vakavaa sellaista.
