Sivu 1/2

Se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyvästä (Heb 11:3)

ViestiLähetetty: 09.04.2018 07:30
Kirjoittaja Emil
:bible:
Hebrealainen (Heb 11:3) kirjoitti:Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla,
niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä.


Maailmankaikkeus on syntynyt näkymättömästä todellisuudesta, eli toisesta olemassaolon ulottuvuudesta, jossa on eri aallonpituus atomien värähtelylle. On taivaallisia atomeja ja maallisia, on taivaallista materiaa ja maallista materiaa. On taivaallisia ruumiita ja on maallisia ruumiita. On taivaallisia hevosia ja on maallisia hevosia. On taivaallisia rakennuksia ja on maallisia rakennuksia. On taivaallisen kuva ja on maallisen kuva. On taivaallista kuin läpinäkyvää kultaa ja on maallista kultaa. On taivaallinen kuin kristallinen meri ja on maallinen meri. Näkymättömät ovat katoamattomia, näkyväiset ovat katoavaisia. Näkymätön todellisuus on ollut ennen näkyvää todellisuutta. Näkyvä kaikki todellisuus on luotu näkymättömästä todellisuudesta käsin ja näkymättömän todellisuuden Jumalasta käsin. Ensimmäinen ihminen Adam alkuperäiseksi Jumalan kuvaksi ja Adamin kylkiluusta myös nainen yhdessä miehensä kanssa (yhtyneenä) yhdeksi lihaksi tulleina - Jumalan kuvaksi yhdessä.

Re: Se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyvästä (Heb 11:3)

ViestiLähetetty: 09.04.2018 09:21
Kirjoittaja kalamos
Sinua ehkä kiinnostaa tietää,
että alkutekstissä on ilmaisu aionas (aikakaudet).

:bible2: Aapeli Saarisalo
Uskossa ymmärrämme,
että mailmanajat on asetettu Jumalan sanalla,
niin että se, mikä näkyy, ei ole syntynyt näkyväisistä.


Joka tapauksessa tuossa kohdassa
hebrealaisille kirjoittava hebrealainen
tuo esiin sitä, mitä usko on.

:bible2: Raamattu kansalle
Hebrealainen (Heb 11:1-6) kirjoitti:Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan,
varmuus siitä, mikä ei näy.
Sen kautta saivat isät todistuksen.
Uskon kautta me ymmärrämme, että maailmat on tehty Jumalan sanalla,
niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyvästä.
Uskossa uhrasi Aabel Jumalalle paremman uhrin kuin Kain.
Uskon kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas,
kun Jumala antoi todistuksen hänen uhrilahjoistaan.
Uskonsa kautta hän puhuu vielä kuoltuaankin.
Uskonsa perusteella otettiin Hanok pois,
eikä hän nähnyt kuolemaa.
"Häntä ei enää löydetty, koska Jumala oli ottanut hänet pois."
Ennen poisottamistaan hän näet oli saanut todistuksen,
että hän oli kelvollinen Jumalalle.
Mutta ilman uskoa on mahdotonta olla kelvollinen, sillä sen,
joka tulee Jumalan luo, täytyy uskoa,
että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.


Teksti tuo siis esiin uskon olemuksen.
Me emme nyt näe Jumalaa, josta kaikki on syntynyt.
Mutta uskon kautta me voimme lähestyä Häntä
ja saada varmuuden siitä, että Hän on olemassa.

Re: Se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyvästä (Heb 11:3)

ViestiLähetetty: 09.04.2018 10:27
Kirjoittaja Emil
Maailmanajat seuraavat toisiaan. Tämän maailmanajan jälkeen tulee HERRAN PÄIVÄ (on pitkä ajanjakso alkaen tempauksesta) ja 1000 vuotinen rauhan valtakunnan aika Kristuksen ja Pyhien hallitessa maata. Sitten luodaan uudet taivaat ja uusi maa ja alkaa aika joka ei lopu koskaan.

Re: Se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyvästä (Heb 11:3)

ViestiLähetetty: 09.04.2018 17:02
Kirjoittaja kalamos
Kyllä.
Noin minäkin ymmärrän.

Nykyinen armotalouskausi päättyy seurakunnan tempaukseen,
jonka jälkeen koittaa ahdistuksen aika, joka huipentuu suureen ahdistukseen,
joka päättyy Herran tulemiseen taivaasta maan päälle
ja Hänen Valtakuntansa perustamisen tämän maan päälle.
Ja sitten koittaa ihana/valoisa Herran päivä, joka kestää tuhat vuotta.
Ja sitten koittaa Jumalan päivä, joka kestää ikuisuuden.
Mutta hebrealaisille kirjoittava ei tuossa kohden puhu näistä asioista,
eikä myöskään millään tavoin tuo mielestäni esiin sellaista,
mitä Sinä avauksessasi kerroit.

Tuo hebrealainen kirjoittaja selvittää tuossa kohden heimoveljilleen,
jotka hyvin tunsivat Vanhan liiton eli Testamentin opetuksen,
uutta ulottuvuutta Jumalasuhteeseen - ja tuo ulottuvuus on USKO.
Uskon olemusta hebrealainen kirjoittaja selvittää tuossa katkelmassa.
Koska maailmankaikkeus on olemassa,
jossain täytyy olla Jumala, joka sen on luonut.

:bible2: Raamattu kansalle
Hebrealainen (Heb 11:1-) kirjoitti:Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan,
varmuus siitä, mikä ei näy.
Sen kautta saivat isät todistuksen.

Re: Se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyvästä (Heb 11:3)

ViestiLähetetty: 12.04.2018 07:03
Kirjoittaja Emil
Amen. Kiva kuulla, että ymmärrämme samoin ainakin tämän.

Re: Se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyvästä (Heb 11:3)

ViestiLähetetty: 12.04.2018 08:27
Kirjoittaja kalamos
Yhteiseen Aameneen keskustelujen tällä foorumilla pitäisikin päättyä,
kun kerran Raamatun ilmoituksesta keskustelemme.

Kun jotain jaetta katsotaan nimenomaan omassa kontekstissaan,
niin se yleensä valottuu erittäin hyvin.

Esimerkiksi tuossa nyt esillä olevassa Hebrealaiskirjeen kohdasa
avainsana on aivan selvästi :bible3: usko :bible3:
kun katsomme tuota koko katkelmaa.

Eli suurennuslasin alle ottamasi jakeen ydinsanoma on:
:bible3: Uskon kautta me ymmärrämme :bible3:

Re: Se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyvästä (Heb 11:3)

ViestiLähetetty: 12.04.2018 12:37
Kirjoittaja Emil
Raamatun tekstille voin sanoa kyllä, ellei ole selkeä käännösvirhe. Raamatun tulkinnoille en voi sanoa aina kyllä.

Re: Se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyvästä (Heb 11:3)

ViestiLähetetty: 12.04.2018 18:26
Kirjoittaja kalamos
Uskon olemusta hebrealainen kirjoittaja selvittää tuossa katkelmassa.
Koska maailmankaikkeus on olemassa,
jossain täytyy olla Jumala, joka sen on luonut.
viewtopic.php?p=9942#p9942

Tuohon viestiini sanoit tuossa aiemmin Aamenen?

Re: Se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyvästä (Heb 11:3)

ViestiLähetetty: 12.04.2018 21:18
Kirjoittaja Emil
Jumala ei voi kuitenkaan olla ollut alunperinkään luomassaan maailmankaikkeudessa (jossa, tai josta hän olisi luonut universumin), vaan sen ulkopuolella ennenkuin mitään näkyvää meidän ulottuvuuttamme oli edes luotu. Jumalan taivaan täytyy olla ulkopuolella luodun ihmis-silmin nähtävän universumin. Taivasten taivaisiinkaan ei Jumala mahdu ilmoittaa Pyhä Sana. Siitä on kyse Hebr.11:3 kohdassa. Pitää ajatella "laatikon" ulkopuolelta. Sieltä universumimme ulkopuolisesta maailmasta (ulottuvuudesta) käsin, Jumala loi kaiken näkyvän hologrammi simulaation universumin, jossa olemme osa sitä, mutta meissä on myös todellinen katoamaton Jumalan henkäyksen luoma sielu, eli tietoisuus ja katoamaton henki eli henkiruumis, taivaallisen kuva.

Re: Se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyvästä (Heb 11:3)

ViestiLähetetty: 13.04.2018 09:01
Kirjoittaja kalamos
Minun ymmärtääkseni hebrealaisille kirjoittava hebrealainen
ei tuossa kohden pohdi hologrammeja jne.

Hänen sanomansa tuossa jakeessa ja koko katkelmassa on USKO.
Siis usko Jumalaan, joka ei ole näkyvä.