Paratiisi on ihan yksinkertaisesti puutarha.
Maan päällä olleen Eedenin Puutarhan
Jumala istutti sen jälkeen,
kun oli luonut ihmisen.
Mutta nyt keskustelun aiheena olevassa
Psalmissa ei puhuta mitään paratiisista eli puutarhasta.
Kun Daavid tuossa Psalmissa mainitsee tuonelan,
niin se on yksi ääripää siinä yön pimeydessä,
missä hän koki olevansa elämänsä tilanteissa.
Siis ei Daavid puhu siitä,
että hän olisi syntynyt tuonelassa,
kun hän kirjoittaa:
Daavid (Ps 139:7-12) kirjoitti:Minne minä voisin mennä,
kussa ei sinun Henkesi olisi,
minne paeta sinun kasvojesi edestä?
Jos minä taivaaseen nousisin,
niin sinä olet siellä;
jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin,
niin katso, sinä olet siellä.
Jos minä kohoaisin aamuruskon siivillä
ja asettuisin asumaan meren ääriin,
sielläkin sinun kätesi minua taluttaisi,
sinun oikea kätesi tarttuisi minuun.
Ja jos minä sanoisin:
"Peittäköön minut pimeys,
ja valkeus minun ympärilläni tulkoon yöksi",
niin ei pimeyskään olisi sinulle pimeä:
yö valaisisi niinkuin päivä,
pimeys olisi niinkuin valkeus.
Siis Daavid puhuu elämästään eikä syntymästään
tuossa kohdassa.
Ja Psalmin sanoma on se,
että Jumala on aina siellä missä hänkin on.
Ja näin on ollut aivan alusta asti,
kun Daavidia vasta kudottiin äitinsä kohdussa.
Teksti jatkuu näin:
Daavid (Ps 139:13-15) kirjoitti:Sillä sinä olet luonut minun munaskuuni,
sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa.
Minä kiitän sinua siitä,
että olen tehty ylen ihmeellisesti;
ihmeelliset ovat sinun tekosi,
sen minun sieluni kyllä tietää.
Minun luuni eivät olleet sinulta salatut,
kun minut salassa valmistettiin,
kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä.
Daavidin Psalmin sanoma näyttäisi olevan paljolti sama
kuin Salomonin kirjoituksessa:
Salomo (Saarn 11:5) kirjoitti:Niinkuin et tiedä tuulen teitä
etkä luitten rakentumista raskaana olevan kohdussa,
niin et myöskään tiedä Jumalan tekoja,
hänen, joka kaikki tekee.
Aivan samasta aiheesta Daavid on siis kirjoittanut kokonaisen Psalmin.
Jollain tavalla tuossa Psalmissa ilmenee se,
että Jumala vartioitsee/suojelee koko ajan Daavidia,
oli hän missä tahansa.
Ja hän oli usein ahdistuksessa.
Ja niin tuo Daavidin psalmin kohta
muistuttaa myös Jobin kirjassa olevaa tekstiä:
Job (10:8-9) kirjoitti:Sinun kätesi ovat minut luoneet ja tehneet;
yhtäkaikki minut perin juurin tuhoat.
Muista, että sinä olet muovaillut minut niinkuin saven,
ja nyt muutat minut tomuksi jälleen.
Tuo keskustelun aiheena oleva Psalmin kohta
eli jakeet 13-15
voi koko ajan tarkoittaa äidin kohtua.
Jakeen 15 kohdalla onkin
käännöksessä STLK 2017 alaviitteessä selitys:
Kuvaannollinen ilmaisu äidin kohdusta.
Syvyys ei tarkoita välttämättä uumenia.
Esimerkiksi kun Israelin kansa oli vuoren juurella,
kun Mooses oli laella,
niin käytetään samaa alkutekstin ilmaisua,
vaikka Israelin kansa oli siis maan päällä.
Eli tuo ilmaisu syvyys voisi hyvinkin tarkoittaa kohtua,
joka juuri edellä mainittiin.
Ja tuo kohtu taas on vakaa suoja lapselle.
Maaksi käännetty sana voisi hyvin kuvata tätä asiaa.
'erets = be firm
Daavid koki olevansa joka puolelta suojassa,
kun Jumala oli hänen kanssaan.
Ja Jumala oli ollut hänen kanssaan
jo aivan alusta asti,
kun häntä vasta kudottiin äidin kohdussa.
Eikä Daavid vielä aikuisenakaan voisi mennä mihinkään,
missä Jumala ei olisi hänen kanssaan.