Heippa Helsingistä
Tänään kun Helsinki Pride -aloituspäivänä tulin Laakson sairaalasta katsomasta äitiäni, ajattelin kävellä kotiin Ruoholahteen Töölön läpi. Käännyin Manskulta Sibeliuksenkadulle, ja numero 6:ssa oli ulkona ilmoitus Kellarikirkon Hyvän sanoman iltapäivästä, joka alkaisi ihan kohta. Ei ollut kiire minnekään, joten laskeuduin portaat pieneen kellaritilaan. Vastaanotto oli hyvä tarjoiluineen ja ystävällisine toivotuksineen. Laulettiin tuttuja lauluja, ja tunnelma oli mukava. Tässäpä olisi mukavan intiimi kirkko vaikka käymään useamminkin, ajattelin.
Sitten mikin taakse asettui puhuja. Hän kertoi elämäntarinansa lapsuudesta lähtien, ja lopuksi totesi että jaaha, kello on jo viisi, niin lopetetaan rukoukseen. Loppurukouksessa hän lausui kaksi kertaa sanan Jeesus. Koko puhe kului hänen elämänsä muistoissa, ei sanaakaan Jumalasta eikä Jeesuksesta.
Ja minä kun janosin kuin kuiva maa elävää vettä ja leipää.
No, kaikkeen tottuu, kun ei odotakaan mitään.
Näin Helsinki tänään. Mites muualla?
Sitten mikin taakse asettui puhuja. Hän kertoi elämäntarinansa lapsuudesta lähtien, ja lopuksi totesi että jaaha, kello on jo viisi, niin lopetetaan rukoukseen. Loppurukouksessa hän lausui kaksi kertaa sanan Jeesus. Koko puhe kului hänen elämänsä muistoissa, ei sanaakaan Jumalasta eikä Jeesuksesta.
Ja minä kun janosin kuin kuiva maa elävää vettä ja leipää.
No, kaikkeen tottuu, kun ei odotakaan mitään.
Näin Helsinki tänään. Mites muualla?