Tuossa on lihan tekojen luettelo.
Jotka näitä harjoittavat
eivät peri Jumalan Valtakuntaa.
Paitsi ikuisuudessa
myös jo tässä ajassa
me uskovat Jumalan lapsetkin
voimme jäädä vaille
Jumalan Valtakunnan osallisuutta.
Jäämme siis Jumalan lapsinakin
vaille jotakin,
joka meille kuuluisi.
Eli tässä ja nyt
tänäkin päivänä
kun syömme ja juomme,
niin voi olla,
että elämme tämän päivän niin,
että meille ei
jaeta osaa/arpaa
Jumalan Valtakunnasta
eli tänään
emme peri
Jumalan Valtakuntaa
eli
Vanhruskautta
Rauhaa ja
Iloa
Pyhässä Hengessä.
Paavali (Room 14:17) kirjoitti:
sillä ei Jumalan valtakunta
ole syömistä ja juomista,
vaan
vanhurskautta ja
rauhaa ja
iloa
Pyhässä Hengessä.
Siis jos askartelen noiden
lueteltujen asioiden kanssa,
niin Jumalan lapsenakin
voin päivä päivältä
jäädä osattomaksi
Jumalan Valtakunnan aarteista.
Eli tänään
en olekaan noiden
Jumalan lapselle kuuluvien
osuuksien haltija.
Elämäni onkin
vanhurskauden sijaan syyllistä,
rauhan sijasta levottomuutta,
ilon sijasta suurta surua.
Ja sitten myös ikuisuudessa
voi käydä niin,
että kun seison
Palkintotuomioistuimen edessä,
niin
en saa kruunua,
en voittopalkintoa,
en löydä aarretta pienestä huoneestani,
enkä loista kirkkautta niinkuin toiset.
Sanalla sanoen jään vaille perintöosaa
Jumalan Valtakunnassa.
Ja kun vielä opetan toisia
ja meidät tuomitaan
sanojemme perusteella,
niin minäkin saan
sitä kovemman tuomion.
Pelastus on kuitenkin
lahja yksin armosta.
Se ei perustu vaellukseen.
Epäonnistunut vaellus ei meitä kadota.
Mutta kovin kadehdittavia emme ole
Jumalan Valtakunnassa,
jos vaelluksemme ei ole ollut
sellaista kuin pitäisi,
vaan olemme olleet
kateellisia, vihamielisiä jne.
Kristuksen Morsian
asuu Isän Kodissa ikuisuudessa.
Morsiusjoukkoon kuuluva
ei voi harjoittaa
noita lueteltuja asioita.
Johanneksen kirjeet
tulvivat vakavia sanoja siitä,
että on vain kaksi vaihtoehtoa.
Olemme Jumalan lapsia
tai perkeleen lapsia.
Aapeli SaarisaloJohannes (1 Joh 3:9-10) kirjoitti:
Ei yksikään Jumalasta syntynyt
harjoita syntiä,
koska Jumalan siemen pysyy hänessä,
eikä hän voi syntiä harjoittaa,
koska on Jumalasta syntynyt.
Siitä käyvät ilmi
Jumalan lapset ja perkeleen lapset.
Kukaan,
joka ei harjoita vanhurskautta,
ei ole Jumalasta,
eikä se,
joka ei rakasta veljeänsä.
Toinen kohta UT:n puolella,
jossa myös viitataan noitiin
jonkin ulkopuolelle jäävinä
löytyy Raamatun loppuriveiltä.
Raamattu kansallleJohannes (Ilm 22:14-15) kirjoitti:
Autuaita ne,
jotka pesevät vaatteensa,
että heillä olisi oikeus elämän puuhun
ja että he pääsisivät
porteista sisälle kaupunkiin.
Ulkopuolella ovat
koirat ja noidat,
haureelliset ja murhaajat,
epäjumalanpalvelijat
ja kaikki,
jotka rakastavat ja noudattavat
valhetta.
Nämä ulkopuolelle jäävät
eivät siis asu ja elä
Jumalan Kaupungissa
eli Taivaallisessa Jerusalemissa
eli Isän Kodissa.