Kun Jumala antaa terveeksi tekemisen lahjan, sen tarkoituksena on aina kirkastaa Jeesusta Kristusta ja ohjata meitä uskomaan hänen evankeliumiinsa. Parantumiset eivät ole vain yksittäisiä siunauksia, vaan ne annetaan seurakunnan "yhteiseksi hyväksi". Parantumiset eivät ole mikään normi ja sen antama “yhteinen hyvä” on monitahoinen. Emme voi tietää, millä tavalla yksittäinen paraneminen vaikuttaa kaikkiin niihin, jotka siitä havainnoivat tai kuulevat – ainakin itse parantunut saa suurta iloa sekä rohkaisua ja hänen hengellinen elämänsä ja todistajana toimiminen voi vahvistua.
Meidän tulee rohkeasti rukoilla, että Pyhä Henki antaisi seurakunnalle armolahjoja ja että meillä olisi myös halua käyttää niitä. Emme saa menettää rohkeuttamme, vaikka ihmeparantumisia tapahtuukin vähän. Muuten Paavali ei antaisi 1.korinttolaiskirjeessä kehotusta “pyrkikää saamaan hengellisiä lahjoja” Apostolitkaan eivät olleet “omavaraisia”, vaan he toimivat rukouksen varassa; eikä vähiten siksi, että he elivät ankarien vainojen aikana.
Luukas (Ap.t 4:29-30 kirjoitti:
Ja nyt, Herra,
katso heidän uhkauksiansa
ja anna palvelijaisi kaikella rohkeudella
puhua sinun sanaasi;
ja ojenna kätesi,
niin että sairaat parantuvat
ja tunnustekoja ja ihmeitä tapahtuu
sinun pyhän Poikasi Jeesuksen nimen kautta.
Vaikka terveeksi tekemisen armolahja olisi suosituslistamme kärjessä, niin mikään armolahja ei ole meidän otettavissa, ei meidän vuolaiden rukoustemme tai paastoamisemme avulla. Jumala vaikuttaa Hengellään oman tahtonsa mukaan.
Hebrealainen (Heb 2:4 kirjoitti:
kun Jumala yhdessä heidän kanssaan
todisti tunnusmerkeillä
ja ihmeillä
ja moninaisilla väkevillä teoilla
ja jakamalla Pyhää Henkeä tahtonsa mukaan.
Uusi testamentti tekee selväksi, että parantaminen on merkki maailmalle siitä, että Jumalan valtakunta tunkeutuu pimeyden alueelle Saatanan vallan alla. Se on todistus siitä, että kuoleman valtakunta ja tämä turhuuden aikakausi on tulossa lopulliseen lunastukseen. Tästä syystä Jeesus antoi 12 opetuslapselleen ja myöhemmin 72 seuraajalleen voiman ja vallan kaikkia riivaajia ja sairauksia vastaan. Tästä samasta syystä alkuseurakunnassa rukoiltiin myös ihmisten parantumista.
Ja tästä syystä Apostolien tekojen uskovat rukoilivat:
Apt.4:29-30 (Luukas) kirjoitti:"Anna palvelijoillesi jatkaa sanasi puhumista kaikella rohkeudella, kun sinä ojennat kätesi parantaaksesi, ja merkkejä ja ihmeitä tapahtuu pyhän palvelijasi Jeesuksen nimi"
Terveeksi tekeminen on näkyvä osoitus siitä, että Jumalan valtakunta on ottamassa jalansijaa Saatanan valtakunnasta. Ja se on Jumalan tulevan lopullisen voiton saarnaaja. Kun rukoilemme parantumista, se on yksi tapa rukoilla: "Tulkoon sinun valtakuntasi" (Matt. 6:10).
Paranemisen rukoilemisen ei pitäisi olla dramaattista. Jeesus yritti usein pitää parannusdraaman mahdollisimman vähäisenä. Hän halusi ihmisten näkevän pelastuksen metsän eikä parantumisen puita – emme saa sokautua niin, että emme “näe metsää puilta”. Kun Jumala vastaa parantumisrukouksiin, jaa todistusta iloisesti pyhien ja ei-uskovien kanssa aina silloin, kun Jumala antaa sinulle tilaisuuksia. Koska parantamisessa Jumala tavoittelee pyhien yhteistä hyvää ja julistaa maailmalle valtakuntaansa.
