Sairauden ymmärtäminen

Sairauden ymmärtäminen

ViestiKirjoittaja עֵד » 07.04.2022 08:51

En ole oikea ihminen kirjoittamaan sairauden oikeellisuudesta, tiedän. Uskallan kuitenkin ilmaista ajatukseni ja rukoukseni asiassa.

Sairaalle sanotaan myötätuntoisia sanoja ja niin kuuluukin. Se on läsnäoloa ja tukemista. Mitään katteettomia lupauksia paranemisesta kukaan ei halua lausua tai kuulla.

On varmaan totta, että myös Uuden Testamentin sairaat ovat saaneet osakseen lähimmiltään myötätuntoa. Vanhemmat ovat kaiketi silloinkin joutuneet hyväksymään lapsensa parantumattoman sairauden ja hoivanneet läheisiään, mutta silti: Kun Jeesus oli lähialueella, Hänen luokseen saavuttiin ja Häntä jopa lähetettiin hakemaan, että Hän parantaisi.

Ja kaikki kansa tahtoi päästä koskettamaan häntä, koska hänestä lähti voima, joka paransi kaikki. Luuk. 6:19

On oikein ja soveliasta rukoilla sairaan parantumista kohdennetusti ja vedoten siihen, että Jeesuksella on yhä sama valta ja voima koskettaa. Lisäksi Hän on muutakin nyt kuin ollessaan maan päällä: Hän totisesti on voittanut saatanan ja sovittanut meidät Jumalan kanssa tehdäkseen meidät vapaiksi ja Hän istuu Isän, Jumalan oikealla puolella ja elää rukoillakseen puolestamme (Hepr. 7:25) ja Hän on antanut meidän sydämiimme lapseuden Hengen, joka huutaa ’Abba, Isä’ (Room. 8:15).

Hän, joka kykenee tekemään ihmisestä uskovan kuultuaan vilpittömän rukouksen, Hänkö jättäisi kuulematta, kun rukoilemme tuntemamme henkilön sairastumisen puolesta?

Joka on korvan istuttanut, hänkö ei kuulisi? Joka on silmän luonut, hänkö ei näkisi? Ps. 94:9

Jumala yksin tietää, mikä on sairauden yhtälö ja sen merkitys kokijalleen kuin läheisille, minkä vuoksi olkaamme kärsivällisiä, kun vastaus näyttäisi viipyvän. Rukoile asian etenemistä.

Sillä näky odottaa vielä aikaansa, mutta se rientää määränsä päähän, eikä se petä. Jos se viipyy, odota sitä; sillä varmasti se toteutuu, eikä se myöhästy. Hab. 2:3
Avatar
עֵד
 
Viestit: 1439
Liittynyt: 06.06.2015 07:37

Re: Sairauden ymmärtäminen

ViestiKirjoittaja kalamos » 12.04.2022 09:05

:bible:
Luukas (6:19) kirjoitti:
Ja kaikki kansa tahtoi päästä
koskettamaan häntä,
koska hänestä lähti voima,
joka paransi kaikki.


On siis Voima,
joka kykenee parantamaan kaikki.

Myöhemmin me löydämme
toisenlaisen ja aika erikoisenkin kosketuksen,
mutta sama Voima toimii.

:bible:
Luukas (19:11-12) kirjoitti:
Ja Jumala teki ylen voimallisia tekoja
Paavalin kätten kautta,
niin että vieläpä hikiliinoja ja esivaatteita
hänen iholtansa vietiin sairasten päälle,
ja taudit lähtivät heistä
ja pahat henget pakenivat pois.


Siis Paavalin käsien
ja jopa hikiliinojen kosketus riitti.
Jumalan Voima virtasi sairaaseen.

Mutta sitten oli tilanteita,
joissa Paavalikin
jätti potilaan sairastamaan.

Tämän on täytynyt olla hämmentävää
Paavalin työtoverille,
joka oli nähnyt kaikki ihmeet,
joita Jumala oli tehnyt Paavalin kätten kautta.

Näin tapahtui itse asiassa Jeesuksenkin
maanpäällisen toiminnan aikana.
Hän jätti kokonaisen kansanpaljouden
ja siirtyi muualle.

:bible:
Markus (1:32-35) kirjoitti:
Mutta illan tultua,
kun aurinko oli laskenut,
tuotiin hänen tykönsä kaikki sairaat ja riivatut,
ja koko kaupunki oli koolla oven edessä.

Ja hän paransi monta,
jotka sairastivat moninaisia tauteja,
ja paljon riivaajia hän ajoi ulos
eikä sallinut riivaajien puhua,
koska ne tunsivat hänet.

Ja varhain aamulla, kun vielä oli pimeä,
hän nousi, lähti ulos
ja meni autioon paikkaan;
ja siellä hän rukoili.

Mutta Simon ja ne,
jotka olivat hänen kanssaan,
riensivät hänen jälkeensä;
ja löydettyään hänet he sanoivat hänelle:
"Kaikki etsivät sinua".
Ja hän sanoi heille:
"Menkäämme muualle,
läheisiin kyliin,
että minä sielläkin saarnaisin,
sillä sitä varten minä olen tullut".


Samoinkuin Jeesus -
oli varmasti myös Paavali rukoillut.
Ja niin kumpikin tiesi,
mitä missäkin tilanteessa oli tehtävä.

Ja paljon on ohjeistusta Sanassa.
Ja tälläkin foorumilla
tälläkin keskustelualueella
niistä keskustelua.

Kuulun itse joukkoon,
joka odottaa ihmettä.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Sairauden ymmärtäminen

ViestiKirjoittaja עֵד » 30.04.2022 04:35

Katselin ja kuuntelin eilen tv7, kun kauan uskossa ollut lähetystyöntekijä kertoi elämästään. Hän oli nuorempana kärsinyt silmäsairaudesta ja oli rukoillut parantumista. Hän oli saanut rukouksessa selkeän sanan ’ajallaan sinä paranet’. Näin oli sittemmin käynyt.

Erityisesti minua siunasi, kun tämä veli kertoi, ettei Jumala vain rakasta, vaan Hän on itse Rakkaus.

Olinhan tämän Sanasta monesti lukenut (1 Joh. 4:8), mutta näin ilmaistuna Sana tuli kohti.

Sana parantaa.
Avatar
עֵד
 
Viestit: 1439
Liittynyt: 06.06.2015 07:37

Re: Sairauden ymmärtäminen

ViestiKirjoittaja kalamos » 30.04.2022 05:34

Kävikö ilmi,
miten kauan hän joutui odottamaan?
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Sairauden ymmärtäminen

ViestiKirjoittaja עֵד » 30.04.2022 12:09

Muutamia vuosia.

Tarkalleen hän oli saanut unessa vastauksen ’olen ajallani auttava sinua’, kun oli kysynyt Jeesukselta, miksi oli niin sairas.

Etten enempää ulkomuistista siteeraa, ohjelma on katsottavissa osoitteessa:

https://www.tv7.fi/arkki/isannan-poydas ... -2_p82552/

Kyseinen tapaus alkaa kohdasta 4:12.
Avatar
עֵד
 
Viestit: 1439
Liittynyt: 06.06.2015 07:37

Re: Sairauden ymmärtäminen

ViestiKirjoittaja Natanael » 04.05.2022 19:00

Jos kysyt ihmisiltä, mitä he elämältään eniten toivovat, niin hyvin usein saat vastaukseksi: “kaikkein tärkeintä on se, että saisi elää terveenä”. Toive on niin suuri, että uskovien joukossa on paljon sellaisia, jotka vakuuttavat, että Jumalan tahto on pitää meidät tämän elämän aikana aina terveinä.
Väite on valheellinen ja perustuu unelmaan täysin ehyestä elämästä täällä maan päällä. Kaksi uskonveljeäni kuoli kahden vuoden sisällä syöpään. Sairautensa aikana he toistivat niin kiihkeästi uskovansa Jeesuksen parantavan heidät, että he näyttivät hallitsevan Jumalan tekoja omalla uskollaan. Halutessaan hallita Jumalaa “Tapahtukoon Sinun tahtosi” oli heille vieras rukous; vasta viime vaiheessa toinen heistä sanoi minulle: "Jos Jeesus ei paranna minua, niin sitten Hän vie minut Taivaaseen". Jumalasta voi tulla meille niin pieni, että Jumala mahtuu meidän kouraamme:
:bible:
(Job 12:5-6)") kirjoitti:“Turvassa olevan mielestä sopii onnettomuudelle ylenkatse; se on valmiina niille, joiden jalka horjuu. Ja rauhassa ovat väkivaltaisten majat, turvassa ne, jotka ärsyttävät Jumalaa, ne, jotka kantavat jumalansa kourassaan."

Monet tunnetut evankelistat ovat kärsineet vakavista sairauksista. Kaikkien aikojen saarnaajaksi nimetty Charles Spurgeon kärsi sekä toistuvista vakavista masennusjaksoista, että fyysisistä kiputiloista. Tuska oli toisinaan niin suuri, että tuhansia ihmisiä Jeesuksen luokse julistuksellaan saattanut Spurgeon vertasi tuskaansa Jobin kokemukseen todetessaan: “Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun.” (Job7:15).

Sairauksista kärsineiden julistajien lista on pitkä, mutta mainitsen tässä vain muutaman kaikkien tunteman nimen. Niilo Ylivainio oli tunnettu parantamisen armolahjoilla varustettu evankelista, joka kärsi sydänvaivoista ja unettomuudesta. Niilo kuoli yllättäen sairauskohtaukseen marraskuun 16. päivänsä 1981 juoksulenkillä Espanjassa. Suuria missiotapahtumia Suomessa ja Venäjällä pitänyt, suuresta sydänleikkauksesta juuri toipunut, evankelista Kalevi Lehtinen kaatui sairauskohtauksen vuoksi juoksulenkillä ja kuoli kaksi päivää myöhemmin.

Ymmärrämme sairauden väärin yrittäessämme selittää sairastumisia omalla, hurskaalla tavallamme. Tällöin emme tue ja lohduta sairasta, vaan painamme häntä syyllisyyden ja epätoivon suohon. Jumalan arvio oli, että Job oli hurskain henkilö maan päällä, - ja tätä Jobin ystävät eivät ymmärtäneet. Sen sijaan sydämensä kovuudessa he alkoivat pala palalta syyttää Jobia hänen sairauksistaan.

Jumalan arvio Jobista:
:bible:
(Job1:8) kirjoitti: “Niin Herra sanoi saatanalle: "Oletko pannut merkille palvelijaani Jobia? Sillä ei ole maan päällä hänen vertaistansa; hän on nuhteeton ja rehellinen mies, pelkää Jumalaa ja karttaa pahaa."

Jobin ystävien arvio Jobin hengellisyydestä - eihän tuo mies edes rukoile Jumalaa:
:bible:
(Job5:8) kirjoitti: ”Mutta minä ainakin etsisin Jumalaa ja asettaisin asiani Jumalan eteen,”

Jobin ystävien tekohurskaat kommentit ja syytökset ovat karmaisevaa luettavaa, sillä Job kääntyi aina asioissaan Jumalan puoleen. Juuri Job oli se mies, joka etsi Jumalaa ja asetti asiansa Taivaan Isän eteen.
:bible:
(Job1:5) kirjoitti:“Mutta kun pitopäivät olivat kiertonsa kiertäneet, lähetti Job sanan ja pyhitti heidät; hän nousi varhain aamulla ja uhrasi polttouhreja, yhtä monta kuin heitä oli. Sillä Job ajatteli: "Ehkä poikani ovat tehneet syntiä ja sydämessään luopuneet Jumalasta." Näin Job teki aina."


Koska sairaudet ovat seurauksia ensimmäisten ihmisten syntiinlankeemuksesta, niin sairauden ymmärtäminen vaatii synnin olemuksen ymmärtämistä. Samoin kuin sairauksien, niin uskovien keskuudessa ilmenee hämmästyttävän paljon myös synnin todellisuuden kieltämistä. Synti on kuitenkin valitettavaa todellisuutta jokaisen uskovan, niin minun kuin sinunkin, elämässä.
:bible:
Paavali (2.Kor.5:7) kirjoitti:“sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä.”

Oikea lääke synnin todellisuudelle on Jeesuksen uhrikuolema Golgatan keskimmäisellä ristillä ja tuo lääke nautitaan tunnustamalla syntimme ja uskomalla ne anteeksi. Kerran kirkkaudessa olemme synnittöminä täysin pyhät ja myös terveet. Jeesus pitää lupauksensa: Hän on sekä syntiemme sovittaja, että sisäisten haavojemme eheyttäjä ja sairauksiemme parantaja. Vaelluksemme päättyessä usko vaihtuu näkemiseen.
:bible:
Psalm 103:3) kirjoitti:hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi,

Jeesus teki paljon ihmeellisiä tunnustekoja parantaen sairaita, tyynnyttäen myrskyn Genesaretin järvellä, kävellen kerran veden päällä tuolla samaisella järvellä ja herättäen Lasaruksen kuolleista. Ne eivät ole meidän jatkuvasti toistettavissa. Miksi? Tunnustekojen tarkoituksena oli osoittaa kansalle, että Jeesus on Jumala. Sinä saat tänään saman vakuutuksen lukiessasi pelastuksen ilosanomaa Raamatusta.

Paavali joutui myöntämään, että hän ei itse voinut parantaa; parantumista tapahtui ainoastaan sellaisissa tapauksissa, joissa se oli Jumalan tahto.
:bible:
Paavali (2.Tim.4:20) kirjoitti: “Erastus jäi Korintiin, mutta Trophimon minä jätin Miletoon sairastamaan.”

:bible:
Paavali (1.Tim.5:23) kirjoitti:“Älä enää juo vain vettä, vaan käytä vähän viiniä vatsasi tähden ja usein uudistuvien vaivojesi vuoksi.”

Saamme olla varmoja, että sairauksien runnoessa meitä Herranne ja Vapahtajammekin kärsii. Jeesus kulkee sinun rinnallasi kaikkien vaivojesi ja sairauksien keskellä.
:bible:
Jesaja (Jesaja 53:3) kirjoitti:“Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.

Eikä tässä vielä kaikki, vaan päivä päivältä vapautuksemme päivä kaikesta synnistä ja sairauksista lähenee.

:bible:
Johannes (Ilm.21:4) kirjoitti:“ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."

J.K. Olen itse kokenut kerran yht´äkkisen uuvuttavasta kuumesairaudesta paranemisen rukouksen voimasta. Jeesuksella on valta parantaa kenet vain ja milloin vain Hän niin haluaa. Yhä tänään Jeesus antaa katuvalle synnit anteeksi ja parantaa tahtoessaan myös sairaita.
Avatar
Natanael
 
Viestit: 497
Liittynyt: 09.06.2015 07:28


Paluu Parantuminen

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron